Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kaikyöstinen bermudankolmio

Kari Levola, 26.8.2013
Kai Kyösti Kaukovalta: Puoliunta Pinellan puistossa 120 s., Savukeidas 2013

Kai Kyösti Kaukovallan (s. 1950) valittujen julkaiseminen on Savukeidas-kustantamolta eittämätön kulttuuriteko. Näinä aikoina lyriikan historiattomuutta ja perspektiivin kapenemista kuvaa sekin, että runoilijoiden valittuja ei enää juuri julkaista. Mutta Kaukovallan runot ovat vielä aivan erityisen oiva löytö: on helppo yhtyä kustantaja Ville Hytösen kirjoittaman esipuheen innostukseen.

Viljeleepä Hytönen sellaisia sanoja kuin ”kaikyöstinen” ja ”kaikyöstiläinen”. Se menettelee kun hän vertaa Kaukovaltaa myös toiseen hämeenlinnalaiseen ja puhuu ”larinkyöstimäisestä rallatelusta”

Kaukovalta on kirjallisuuden lajien monitaitaja, keskiössä on ollut draama, lyriikka on hänen keinovalikoimassaan yksi laita, sivuääni. Pitkällä urallaan Kaukovalta on julkaissut vain kolme kokoelmaa: Attentaatti (1972), Unelmien riekaleet (1984) ja Uutisia sekametsästä (2007). Kokoelmien väli on Kaukovalalla ollut siis yli kymmenen ja kaksikymmentäkin vuotta. Uutta valikoimassa ovat sen nimen alla kulkevat runot tältä vuodelta.

Tietysti on niin, että Kaukovallan lyriikka näyttäytyy tällaisella aikaharavalla melko hajanaiselta. Tai oikeastaan on niin, että edes ilmestyessään se ei ole ollut järin yhtenäistä: Kaukovallan kokoelmat eivät ole olleet erityisen tiiviitä teemojensa tai keinojensa suhteen, vaan kummaltakin kannalta enemmänkin estotonta runollista ilotulitusta, sukellusta runon mahdollisuuksiin. Mutta tällaisissa valituissa moinen keinoiloittelu toimii erinomaisesti.

Videoteipparin kuvanauhaa

Kaukovalta oli 22-vuotias kun hänen esikoiskokoelmansa Attentaatti ilmestyi vuonna 1972. Siihen aikaan debytoiminen noin nuorena ei ollut vallan poikkeuksellista. Runo oli jo otettu haltuun: on oikeastaan hämmästyttävää miten laaja lyriikan keinovalikoima nuorella Kaukovallalla on jo käytössään. Eikä Attentaatti silti ole mikään opinnäytetyö, vaan aiheistoltaankin vaikka hajanaista, kuitenkin kypsää runoutta.

Mutta kuten sanottu jo tuolloin Kaukovallan runous haroi kovin moniaalle: oli lapsuuden nostalgiaa, oli historiallista kuljetusta, oli tajunnanvirran vyörytystä alaotsikolla ”katkelma ajan videoteipparin kuvanauhalta”. Ehjää kokonaisuutta ei ehkä synny, ei kokoelmien tematiikkaa rakentavaa. Itse asiassa Kaukovallan runot soivat parhaiten juuri tällaisessa pitkässä koosteessa, kukin tavallaan ja omillaan.

Kaukovallan runous ei ehtinytkään keskittyä, kun draama vei miehen ja seuraava runokokoelma Unelmien riekaleet ilmestyi vasta 1984.  Nimensä mukaisesti kokoelma on saanut jo esikoiseen verrattuna synkempiä sävyjä, kun nuoruus on jäänyt taakse ja tarjolla ”räntää taivaan täydeltä”.

Kaukovallan runot ovat tiiviisti kiinni paitsi eri ajoissa myös paikoissa.

Sitten humahtaakin yli kaksikymmentä vuotta, ja kokoelmassa Uutisia sekametsästä, 2007, runoilija katselee nuoruuteenkin jo nostalgisesti, pehmennein sävyin. Se on kantava ääni myös valitut päättävässä laajassa uusien runojen sikermässä Puoliunta Pinellan puistossa: kypsään ikään ehtinyt runoilija tekee synteesia elämän aiheista ja äänistä.

Olennaista Kaukovallan runoille on ollut, että ne ovat tiiviisti kiinni paitsi eri ajoissa myös paikoissa. Ulkomaillakin käydään, mutta keskiössä on Kaukovallan oma, suomalainen bermudankolmio: Tampere, Turku ja Hämeenlinna, runoilijan kaupungit, tässä ja nyt, mutta yhä enemmän myös nostalgiana.

Jonnekin sinne kolmion keskelle ovat kadonneet vuosikymmenet. Tai eivät ne kokonaan ole kadonneet: Kaukovallan säkeet huhuilevat niitä takaisin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto