Joka veljeään vihaa

Kamila Shamsien kahdeksas romaani Joka veljeään vihaa (Home Fire 2017) on kertomus orvoksi jääneistä muslimisisaruksista, Ismasta ja kaksosista Aneekasta ja Parvaizta.  Isma on kasvattanut nuoremmat sisarensa äidin kuoltua, terroristi-isästä ei perheessä puhuta. Isma on saanut viisumin Amerikkaan, ja hänellä on mahdollisuus toteuttaa omaa unelmaansa opiskelusta. Hänen lähtönsä synnyttää kuitenkin sysäyksen, joka nostaa menneisyyden painon perheen harteille ja lopulta heidän kohtalokseen.

Shamsie onnistuu kepeydestä huolimatta pureutumaan tekstillään syvälle.

Amerikassa Isma tutustuu Eamoniin Britannian sisäministerin poikaan. Sisäministeri Kamarat on omasta muslimitaustastaan huolimatta tuominnut muslimit – erityisesti terroristit ja Isman isän. Siitä huolimatta Isma ihastuu Eamoniin. Eamon taas rakastuu Isman siskoon jo nähdessään hänen kuvansa. Eamonin ja Aneekan suhteen myötä perheiden kohtalot kietoutuvat peruuttamattomasti toisiinsa.

”Tämä täyteys”

Shamsie on pakistanilaissyntyinen kirjailija, joka asuu Lontoossa. Hänen aiemmat romaaninsa ovat saaneet lukuisia tunnustuksia. Joka veljeään vihaa voitti Women´s Prize for Fiction -palkinnon ja oli myös Man Booker Prize ja Costa Novel Award -ehdokkaana. Shamsien kieltä on arvostettu kauniina, eikä suotta. Kieli on kepeää ja iskevää samanaikaisesti. Suomennos on myös onnistunut ja omaperäiset sanavalinnat, kuten ”tämä täyteys” (s. 110), rikastuttavat ja lähes runollistavat kerrontaa.

Shamsie onnistuu kepeydestä huolimatta myös pureutumaan tekstillään syvälle. Yksi sykähdyttävimmistä kohdista teoksessa on surun raaka kuvaus: ”Se ei takertunut hänen, se nylki hänet paljaaksi. Se ei kietoutunut hänen ympärilleen, se tihkui hänen huokosiinsa ja turvotti hänet tunnistamattomaksi.” (s. 223)

Kerronta luo henkilöhahmot – henkilöhahmot luovat kerronnan

Kiinnostavaa teoksessa on myös kerronta, joka jakautuu päähenkilöiden kesken. Niin Isma, Eamon, Parvaiz, Aneeka kuin Kamaratkin saavat mahdollisuuden kertoa oman versionsa tapahtumista. Kerronnat ovat myös henkilöhahmojensa kaltaisia. Isma aloittaa kerronnan, jonka vuoksi alkuun teoksen tempoon on vaikea päästä mukaan. Isman näkökulmasta kerronta on kovin väritöntä, harmaan hiirulaista, kuten Isma itsekin. Tämä on teoksen ainut kompastuskivi, sillä toisen kertojan Eamonin myötä teos nousee siivilleen.

Joka veljeään vihaa on kertomus ennakkoluuloista ja niiden tappavasta voimasta.

Eniten kerronnantyyli poikkeaa Aneekan kohdalla. Aneeka on shokissa, teksti on katkonaista, ihmisen selviytymistä. ”Pakkasi matkalaukun, kärräsi sen ulos…” (s.237). Aneeka käpertyy itseensä, mutta samalla itsestään pois. Hän puhuu itsestään kuin tarkkailisi kaikkea tapahtunutta ja tapahtuvaa sivusta itsestään irrallaan. Tämä luo taidokkaasti todellista shokin tuntua, miten ihminen todella toimisi kun pahin mahdollinen elämässä tapahtuu.  Aneekaan oman kerronnan lisäksi hänen nimeään kantava osa sisältää myös lehtijuttuja ja sosiaalisen median tekstejä.

Henkilöhahmoihin perustuva kerronta myös luo samaistumisen pintoja teokseen. Tunteet ja hetket ovat viitekehyksestä huolimatta niin tuttuja, perusihmisyyttä: ””Petturi”, hän sanoi ja nousi pöydän äärestä. Sitten hän etsi avaimiaan ja puhelintaan ja mikrofonia kovalla tohinalla niin pitkään, että jokainen joka olisi halunnut estää häntä lähtemästä olisi sen ehtinyt tehdä, mutta kukaan ei edes yrittänyt, joten Parvaizin ainut vaihtoehto oli lähteä ulos, vaikka ilta näytti kaikkea muuta kuin kutsuvalta.” (s. 143)

Kolikon kolmas puoli

Joka veljeään vihaa on kertomus ennakkoluuloista ja niiden tappavasta voimasta. Se on kertomus siitä, kuinka tuomitsemme ihmiset tuntemattamme heitä, kuinka ehdottomia monesti olemme, vaikka pitäisi antaa toinen mahdollisuus. Teos pureutuu taidokkaasti tämän hetken teemoihin.

Maataan suojeleva sisäministeri tuntuu täysin kohtuuttomalta ihmisvihaajalta, kun hän ei päästä terroristia takaisin maahan.

Shamsie onnistuu kirjoittamaan niin kepeästi, että maataan suojeleva sisäministeri tuntuu täysin kohtuuttomalta ihmisvihaajalta, kun hän ei päästä terroristia takaisin maahan – edes tämän ruumista. Tämä teoksessa juuri vavahduttaa. Shamsie kertoo terrorismin toisen puolen tai oikeastaan juuri sen, ettei elämässä ole kahta puolta, oikeaa ja väärää. Elämä ei ole mustavalkoista. Asiat eivät synny tyhjiössä, vaan jokaisen ilmiön takana on lopulta ihminen. Terroristi ei välttämättä lopulta ole muuta kuin pelokas nuorukainen, joka on vihainen siskoilleen.

Ihmisyyden ytimessä

Joka veljeään vihaa on loistava kuvaus inhimillisyydestä ja ihmisyydestä. Shamsie osuu asioiden ytimeen vaivattomasti, niin monessa kohtaa, että se saa ihon kananlihalle. ””Isä, jollaista jokainen poika toivoo”, Farooq sanoi.  ”Mutta minulle hän ei koskaan ollut isä”, Parvaiz vastasi ja seuraili kämmenensä viivoja kranaatin sokalla – sekö se tosiaan oli? – jonka Farooq oli tuonut mukanaan kebabravintolaan.”” (s. 152)

Miten salakavalasti ihmisen normi muuttuu, miten yllättäen oma lapsi voikin olla pahin vihamiehesi, miten rakkaus on ehdollista, ehdotonta ja sokeaa samanaikaisesti, miten aina nuoria naisia ahdistellaan – huivilla ja ilman. Tätä kaikkea on Joka veljeään vihaa.