Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Enkeleitä, selät vastakkain

Seija Vilén, 17.3.2012
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä 392 s., Gummerus 2011 Kääntäjä(t): Kristiina Drews

Kamila Shamsien kuudes romaani Kartanpiirtäjä (Kartography, 2002) leväyttää eteemme Pakistanin pääkaupungin Karachin: sen rönsyilevät kadut, tuoksuvat pöydät ja levottomat olot. Kirjaa lukiessa voi pohtia, missä on koti ja mikä sen merkitys meille on. Löydämmekö helpommin takaisin, jos tallennamme reitit karttaan? Tai ehkäpä polut on sittenkin piirretty sydämeen, muistot jonnekin syvemmälle kuin tavalliselle paperiarkille.

Riisikeollinen maantiedettä

Shamsie kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden kehityksen huomaa selvästi kirja kirjalta. Kartanpiirtäjä on hiotumpi ja hallitumpi kokonaisuus kuin aikaisemmin suomeksikin julkaistu Poltetut varjot – puhumattakaan esikoisteoksesta Salt and Saffron, joka on sinänsä viihdyttävää ja romanttista chick litiä.

Kartanpiirtäjä tutustuttaa lukijan Pakistanin historiaan. Tapahtumat liukuvat ajassa: välillä kerrotaan päähenkilön Raheenin ja hänen sydänystävänsä Karimin lapsuudesta ja nuoruudesta Karachissa, välillä siirrytään opiskeluvuosiin lännessä tai vanhempien nuoruusmuistoihin. Kirja tarjoaa pakistanilaisnäkökulman samoihin historiallisiin tapahtumiin, joita Tahmima Anam on kuvannut romaanissaan Kulta-aika. Shamsien kirjasta voi lukea pakistanilaisesta kokemuksesta, Anam kirjoittaa bangladeshilaisesta.

Intian itsenäistymisprosessin yhteydessä 1940-luvulla maan luoteiskulmasta irrotettiin Pakistan ja koillisesta Bengalin itäinen osa, joka itsenäistyi 1970-luvulla Bangladeshin valtioksi. Näistä toisistaan maantieteellisesti varsin kaukana sijaitsevista alueista, Itä- ja Länsi-Pakistanista, ”saatiin kivekset Intian fallokselle”, kuten Asif-setä avuliaasti ruokapöydässä selittää Intian niemimaan muotoiseksi muovailtu riisikeko edessään lautasella. Alkuperäinen ajatus kahden osavaltion yhdistämisestä oli tietenkin tuhoon tuomittu hanke, koska niitä ei erottanut vain etäisyys vaan myös epäluulo toista kohtaan.

Shamsien kehityksen huomaa selvästi kirja kirjalta.

Mielenkiintoisen lisän Kartanpiirtäjään tuo se, että yksi henkilöhahmoista – Karimin äiti – on syntyjään bengali, mikä mutkistaa monia asioita. Tämä tekee kirjan ajankohtaiseksi: mikä siinä onkin, että luokittelemme ja kutistamme toisen ihmisen vain jonkin ryhmän edustajaksi? Mitä etnisyys lopultakin merkitsee? Ja toisaalta: ei taustan piilottaminenkaan ole yksilöä kohtaan oikein. Vaikka me olemme erilaisia, rakkaus voi ylittää karttojen rajat. Niin kliseiseltä kuin tuo kuulostaakin, se tuntuu olevan yksi Shamsien testistä välittyvistä viesteistä.

Anagrammeja ja ajatuksia elämästä

Shamsien romaaneja on kiitetty niiden kauniin kielen vuoksi. Hänen kirjoistaan nousee viisaita, kuulaita ajatuksia. Monesti ne kertovat ihmisyydestä ja elämästä yleisesti. Siitä, miten etäisyys välillämme ei ole kilometrejä ja maileja kartalla, vaan pelkoa.

Raheenin hahmo on tehty tarpeeksi ärsyttäväksi, hänessä on särmää. Hän on omapäinen ja itsekäs, ja itsekkyydessään usein muita kohtaan ajattelematon: ”Kaikki jaksavat jankuttaa kuinka ihanan rehellinen olen. Ja kuitenkin olen rehellinen vain koska tiedän, että valehteleminen ei minulta onnistu.” Karim vastaa kysymällä, kuka muka on sanonut, että rehellisyys on ihanaa. ”Se voi olla myös julmaa.”

Raheen ja Karim juttelevat usein anagrammein. Tässä on suomentaja päässyt loistamaan. Ei varmasti ole helppo löytää sopivia käännöksiä sanaleikeille, mutta Kristiina Drews on onnistunut siinä loistavasti: ”Karim oli kuulevinaan kuinka jossain kirkuu noita, valmiina loihtimaan meidät jäljettömiin, mutta sitten me syötiin Ome-Noita, kuorineen päivineen!” Alkuperäistekstissä lienee ollut sandwiches? Varsinkin, kun päivällistä syötiin hiekkaisella aavikolla.

Lopultakin vain rakkausromaani

Useimmiten Shamsie kirjoittaa rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta. Tekstissä on enkeleitä, jotka kadehtivat ihmisiä, koska eivät voi itse nukkua selätysten parisängyssä. Tunteilevassa tarinassa on myös tavallisia, hauraanheikkoja henkilöitä arjen keskellä:

”Kysyin kerran eikö äiti kaivannut elämäänsä yhtään romantiikkaa, ja hän vastasi että hänelle romantiikka tarkoitti hajamielistä läheisyyttä, samaan tapaan kuin kumppanin käsi eksyy toisen lautaselle. Minä vastasin: ei, se on pelkkää ystävyyttä; romantiikka on sitä että tietää aina täsmälleen, missä toisen kädet ovat. Äiti hymyili ja sanoi, että aikanaan hänkin oli ajatellut niin. Romantiikan ytimessä on kuitenkin tieto, että ne samat kädet voivat joskus vaeltaa toisaalle, mutta jollain keinoin, joko onnen tai kohtalon tai silkan sokean hapuilun avulla, ne löytävät tiensä takaisin sinun luoksesi, ja silloin sinä ehkä osaat olla kiitollinen kaikesta mikä on yhä mahdollista, huolimatta omista heikkouksistasi – ja sen toisen. Minä rypistin otsaani ja pudistin päätäni hämmentyneenä, ja äiti sanoi: jonain päivänä minä vielä kerron sinulle koko tarinan.”

Pakistanin poliittinen läikehdintä tuotti salaisuuksia. Ei ole yhdentekevää, mihin olemme syntyneet ja missä kasvaneet. Vanhempien ratkaisut aukeavat nuorille vain tarpeeksi pitkän ajan kuluttua, kirjan mittakaavassa vasta loppusivuilla. Siellä Shamsie sitoo tarinan roikkuvat narut yhteen ja lukijalle selviää koko kuvio, kuin kirjan kannessa kuvattu hennamaalaus naisen kädenselässä. Kartassa risteilevät polut saavat merkityksensä.

Rakkausromaanina Kartanpiirtäjä kuvaa kahden ihmisen vääjäämätöntä läheisyyttä, suurta rakkautta. Sen lisäksi se on kertomus intohimosta, jota ihminen tuntee kaupunkiaan kohtaan. Karachi on sykkivä, hengittävä hahmo: kirjan kannalta oleellinen, eikä vain tausta tapahtumille.

Kartanpiirtäjä, kuten Shamsien aiemmatkin romaanit, on helposti luettavaa, soljuvaa tekstiä. Tarina on aistillinen, mutta fyysisyys jää hiukan etäiseksi. Kenties enkelitkin voivat nukkua nikama nikamaa vasten, jos hikikin haisee kirjoittamattomilta sanoilta. Ja ehkä tavoitteena onkin hallittu ja kuulas lauseiden kokonaisuus, ammattitaitoisen kirjoittajan kertomus kahden ihmisen rakkaudesta. Tytöstä, joka kasvaa itsenäiseksi naiseksi, oppaaksi tarinan läpi. Ja pojasta, joka haluaisi vain olla kartanpiirtäjä ja kulkea sokkeloisia polkuja pitkin kartoittamattomille alueille.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto