Aurinkokello on Kaisa Ijäksen kolmas runokokoelma. Ijäksen esikoinen, vuonna 2009 julkaistu Siskot, veljet sai Katri Vala -palkinnon ja toinen kokoelma Pakopiste (2013) oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Kirjan avaa kaksi lainausta, joista ensimmäinen on muusikko Jaakko Eino Kalevilta, toinen feminismin teoreetikko Donna Harawaylta. Kirjan lopussa on eräänlainen ”lähdeluettelo” kirjoittajaa inspiroineista lähteistä. Aivan lopussa on vielä epilogi, joka summaa…
Helsinkiläinen runousaktiivi Markku Aalto on edennyt urallaan jo kahdeksanteen teokseensa. Pitkän marssin askeleita -kokoelman punaisena lankana on suru. Siinä missä edellinen kokoelma Maailmanlopun takuumies (2017) sisälsi räväkkää yhteiskunnallisuutta, tässä teoksessa Aalto ikään kuin vetäytyy mietiskelemään katoavaisuutta ja kuolemaa. Vaikka nämä teemat olivat läsnä jo kokoelmassa Siinä kaikki, kirkassilmä (2010), Pitkän marssin askeleita on kokonaisuutena vielä hillitympi…
Lassi Hyvärinen (s. 1981) on aina ollut kiinnostava, mutta hänen ensimmäiset runokokoelmansa Riippuvat puutarhat (2007) ja Keisarin tie (2012) kärsivät jossain määrin epätasaisuudesta. Tuuli ja kissa on toistaiseksi hänen ehein kirjansa. Se on viimeistelty kokonaisuus, jonka lyhyet runot vaikuttavat aluksi yksinkertaisilta, mutta paljastuvat monimutkaiseksi assosiaatioiden verkoksi. Tuuli ja kissa on ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi….
Saara Metsärannan esikoiskokoelman mainosteksti houkuttelee lukijoita pariinsa näin: ”Kirjan ensimmäinen versio on kirjoitettu Metsärannan työskennellessä Silja Linella, ja meren läheisyys on aistittavissa kirjan sivuilta.” Teoksen samean läpinäkyvät kansiliepeet sisältävät tietoja niukemmin, perinteiset henkilötiedot ja maininnan Nuoren Voiman runokilpailun voitosta. Ainoana vihjeenä teoksen yhtenäisestä aiheesta on takakannen lakoninen: ”28.09.1994 / yö on sama”. Päivämäärä ei ole…
Suomen kirjallisuus on tehty järeistä syntymyyteistä ja luomiskertomuksen mukaelmista, aina Kalevalan sotkanmunasta Väinö Linnan suohon, kuokkaan ja Jussiin. Arja Tiainen (s. 1947) avaa kolmannentoista runokokoelmansa Kirjeitä karkailevalle puolisolle omalla ilakoivan feministisellä luomiskertomuksellaan, jossa asiat on kerrottu Eevan näkökulmasta. ”Aamujen aamu, jumala saanut kaiken valmiiksi,/ nyt on vedet happi luonto eläimet maa viheriöi/ linnut taivaalla kalat merissä,…
Eeva Maaria Leinonen (1933−2013) julkaisi yli kolmekymmentä erillistä runokokoelmaa ja lisäksi hänen runojaan julkaistiin useina valikoimina. Hänen kuolemansa jälkeen löytyi ruutuvihko julkaisemattomia runoja, jotka hän kirjoitti alle kaksikymmentävuotiaana. Nuoruuden runoja 1952 sisältää 71 runoa vuosilta 1949−1952. Varhaisin runo on vuodelta 1949, jolloin kirjoittaja oli 16-vuotias. Runokirjan sivuille on painettu myös kirjoittajan omalla käsialalla tehtyjä merkintöjä,…
Kulttuurivihkot aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla kolme kaunokirjallista teosta loppuvuodesta 2017. Kustannusalan uusi tulokas profiloi itsensä ensisijaisesti runouden ja lyhytproosan kustantajana, jolla on aikomus julkaista teoksia myös esikoiskirjailijoilta. Julkaisemismahdollisuuksien laajentaminen onkin runouden moninaisuuden kannalta elintärkeää. Tämä lienee nykypäivänä uusien pienkustantamojen tehtävä. Yksi uusista kirjoista on Johan Alénin (s. 1976) runoteos Alukseni, kirkas. Alénin runot keskittyvät olemisen ja…
Varpuset ja aika oli vuoden 2017 runoilmiöitä. Teos keräsi palkintoja, ehdokkuuksia ja innostuneita arvioita. Hyvästä syystä. Kriitikko, kääntäjä ja tutkija Pauli Tapion (s. 1986) esikoisteos sovittaa ajankuvaa ja jokapäiväisyyksiä historiallista maisemaa vasten vaikuttavasti ja vetoavasti. Elegia maailman hirveyksien edessä ja ylistyslaulu elämän suurille vähäpätöisyyksille. Teoksen näkymiin on helppo viehättyä ja jalkautua. Runoissa pienet arkiset pistot…
Suomalainen lyriikka oli uuden vuosituhannen ensi kymmenellä kenties kokeilevimmillaan ja koneilevimmillaan. Kielivetoinen hakukonerunous, postmodernin ironian kyllästämät metafiktiiviset ja intertekstuaaliset leikittelyt saivat paljon palstatilaa. Ne tulivat esitellyksi – kuten pienessä maassa usein käy – miltei ainoana oikeana tekemisen tapana. Toisaalta oli niitäkin, joiden mielestä nyt viimeistään runous menettää yhteytensä reaalitodellisuuteen. Tilalle saatiin itsetarkoituksellista hämäröintiä ja hermeettisiä…
Ilmanala on turkulaisessa Kolera-kollektiivissa toimivan Virpi Vairisen (s. 1986) toinen runoteos. Hänen esikoisrunokokoelmansa Kuten avata äkisti (2015) valittiin Tanssivan karhun palkintoehdokkaaksi. Vairinen pitää Askareskumara-nimistä visuaalis-kokeellista taiteilijablogia, ja kirjoittamisen lisäksi hän toimii digitaalisen ja kokeellisen runoussivusto Nokturnon päätoimittajana. Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Heti ensilukemalla Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Huomio kiinnittyy tekstinkäsittelyohjelman erikoismerkkeihin, kuvien kanssa esitettyihin runoihin, pörssitietoja…
Juha Kulmalan (s. 1962) runous on saanut ansaitsemaansa huomiota viime vuosina. Turkulaisen Kulmalan edellinen kokoelma Pompeijin iloiset päivät (2013) sai Tanssiva karhu -palkinnon ja uusi Ränttätänttä on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Molemmat tunnustukset ovat ansaittuja, sillä hänen kirjansa ovat kielellisesti upeita. Pompeijin iloisissa päivissä elettiin maailmanlopun tunnelmissa. Pessimistisen kirjan sävy oli Kulmalan mukaan ”systeemin vika”, kuten…
Olen tuntenut Mika Kivelän vuodesta 2011 saakka. Hänen runoutensa ei oikein sovi mihinkään muottiin, mikä on ilmoitettu jo monella suulla, ja kerrankin ihmiset ovat oikeassa. Nyt Kivelä on pannut samoihin kansiin kolme 2010-luvun runokokoelmaansa nimellä Poliisin eristämä alue. Runot 2010–2017. Runokokoelmat ovat Haudattu (2010), Dumdum (2012) ja Räkäkännirakkautta (2015). Loppuun Kivelä on sijoittanut vielä viisi…
Maria Matinmikko (s.1983) hämmentää ja ilostuttaa lajimääritelmien äärellä. Värit on kokoelma kaikesta olevasta ja se murtaa lajien rajat ja raajat niin temaattisesti kuin teoksen ulkopuolella. Kirjailijan esikoisteos Valkoinen (ntamo, 2012) voitti Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon vuoden parhaana runoteoksena. Seuraava kokoelma, Musta (MKS, 2013), puolestaan sai kriitikot pohtimaan runon ja proosan rajapintoja. Kolmas, trilogian päättävä, teos…
Aforismikokoelma Historian ironia on ensi kosketukseni Jan Blomstedtin tuotantoon, ja se teki heti vaikutuksen. Tämän teoksen kohdalla mielenkiintoni herätti aforismi ”Erakon viisautta on, ettei hänen tarvitse enää viisastua”. Jotakin kaikesta turhasta vapautumisen autuutta tämä kai ensimmäisen kerran sen lukiessani minulle viestitti. Ulkoiselta olemukseltaan vaatimattoman näköinen teos on sisällöltään suuri. Ironian määrittelyä Sana ironia esiintyy niin…
Parhaita päiviä ovat yöt -runokokoelma on erikoissairaanhoitajana uransa tehneen lahtelaisen Tuula Hämäläisen ensimmäinen kustannettu teos. Sen viidessä osassa tehdään tiliä elämästä, ja keskeisenä teemana on aika ja ajan kuluminen. Tätä kuvataan muun muassa käyttämällä hiekka-symboliikkaa eri tavoin. Kahden sivun johdannosta ja kirjan nimestä saa sellaisen käsityksen, että ollaan pakomatkalla. Ensivaikutelma on kuitenkin harhaa, sillä runoissa…
Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.
Arkisto