Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Taiteilija, kapinallinen

Päivi Koivisto, 24.11.2008
Kiba Lumberg: Samettiyö s., Sammakko 2008

Kiba Lumberg on tehnyt uraauurtavaa työtä romaninaisten elämän kuvaajana. Samettiyössä, joka on Memesa-trilogiaksi nimetyn romaanisarjan kolmas osa, yhteisöstään eronnut Memesa etsii punaista lankaa elämälleen Helsingissä. Aikaisemmissa osissa on kuvattu Memesan kasvua romanikodissa, jossa lapset ja naiset saavat tuta alistetun osansa. Hän ei ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin paeta kotoa, jottei joudu romanimiehen vaimoksi lapsia suoltamaan ja toisia palvelemaan. Memesa on ulkopuolinen, ei vain sukunsa sääntöjen vastustuksessaan vaan myös seksuaalisuudessaan: hän tuntee, ettei voi kasvaa heteronaiseksi. Helppoa ei ole kasvaa naisia rakastavaksi naiseksikaan, varsinkin kun Memesalla on taipumusta rakastua bi-naisiin, jotka aina karkaavat miesten matkaan. Rakkaussurut ovat Memesan kohtalo, mutta onneksi romanttinen taiteilija osaa muuttaa surun taiteeksi.

Haastattelussa Kiba Lumberg on sanonut itselleen tutuksi Márquesin Sadan vuoden yksinäisyyden atmosfäärin, jossa ankaruus sekoittuu huolettomuuteen. Ehkäpä myös maaginen realismi Márquesin kirjoituksessa on kiehtonut, kun Lumbergin omassa kirjoituksessa arkipäiväinen kerronta kietoo osakseen unia, enteitä ja näkyjä. Nämä liittävät Memesan hänen verensä perintöön mutta yhdistyvät myös käsitykseen taiteilijalle ominaisesta herkkyydestä. Juuri taiteessa hän pystyy käsittelemään kipeitä muistoja ajastaan romaniyhteisössä, juuri niitä muistoja, joita trilogian aikaisemmat osat kuvaavat.

Memesa korostaa yksilöllisyyttään. Siitä juontuvat hänen ristiriitansa romaniyhteisön kanssa. ”En suostu alistumaan lauman sääntöihin, ja siitä suuttumus sikiää. En halua talloa itseäni ja jäädä uhriksi. Haluan löytää oman tähteni ja mennä sitä kohti.” Memesalle erityisesti naisen osa romanikulttuurissa on ankara, mutta osaansa tyytyneet eivät halua sitä myöntää. ”Mustalaisnaiset alistuvat osaansa ja hyväksyvät alistetun asemansa. Niin kuuluu olla. He pukevat yllensä vangin puvun ja tyytyvät kohtaloonsa. Minä muistutan heitä vapaudesta. Uhmaan lauman lakeja enkä häpeä fyysisyyttäni. Se satuttaa ja raivostuttaa katkeria naisia, eivätkä he voi katsoa minua.”

Toisaalta valtaväestön naiset ovat hiukan eri tavalla miesten vallassa. Monen kaunottaren Memesa näkee heittäytyvän miesten leikkikaluksi ja viihdykkeeksi, jotta oma elintilanne kohentuisi. Memesan täti Zaida toimii samoin ja kelpaa ongelmitta valtaväestön miesten rakastajattareksi. Taiteilijamaailmakin koostuu viettelijöistä ja vieteltävistä. Memesa katsoo peliä äimistyneenä, naiivinakin ja rakastuu noihin ihanaisiin kuin mies konsanaan. Ehkä häntä itseäänkin käytetään hyväksi, ehdottaa yksi ystävistä.

Jos romanien maailmaa moititaan ankarasti, ei suomalainen yhteiskunta saa sekään puhtaita papereita. Ennen taiteilijaksi tuloaan Memesa hoitaa vammaisia lapsia ja myöhemmin mielenterveyspotilaita sairaaloissa, joissa käytännöt on suunniteltu enemmän henkilökuntaa kuin potilaita varten. Niin lapset kuin hullut ja vanhuksetkin on jätetty oman onnensa nojaan; sukulaiset eivät raukkoja käy katsomassa. Vanhusten hoitoloiden tilanahtauden vuoksi hullujen joukkoon päätyy tervepäinen vanhus, joka sänkyynsä sidottuna kuolee suruun ja kauhuun. Näissä moitteissa kirjailija ei kuitenkaan avoimesti heitä syytöstä valtaväestön ylle, vaikka voisi verrata tilannetta romaniväestölle ominaiseen vanhusten kunnioittamiseen.

Taiteilijan kannanotto

Sellaiselle valtaväestön lukijalle, joka ei äänestä perussuomalaisia, Samettiyö on muiden trilogian osien tavoin hämmentävää luettavaa. Miten suhtautua siihen, että Lumberg kuvaa romanit kaikkien niiden stereotypioiden mukaan, joita valtaväestöllä muutenkin heistä on? Syytös, jonka Lumberg ja muutama muu romanitaiteilija ja -aktiivi esittää valtaväestölle, on liiallinen hienotunteisuus. Suomalainen yhteiskunta antaa romaneiden elää omaa elämäänsä sukuvihoineen ja siihen liittyvine väistymissääntöineen ja vaikenee siitä samalla tavoin kuin romanien enemmistö. Lumberg kirjoittaa Memesan kautta kokemuksista, jotka eivät ole hänelle itselleenkään vieraita. Hänen käsikirjoittamaansa televisiosarjaa Tumma ja hehkuva veri ei kirjailijan mukaan saa enää näyttää, koska se sensuroitiin vääränä totuutena romaniväestöstä. Lumberg sanoo, että sarjan tarina oli ennen ohjausta vielä hurjempi.

Kieleltään Samettiyö ei tarjoa suurta nautintoa. Liikaa töksähtäviä päälauseita perä perää, rytmitys uupuu. Puhekielisyys kerronnassa, joka ei kuitenkaan ole romaniväestön puhekielisyyttä, ottaa korvaan. Romanien karjalanmurteiset repliikit sen sijaan toimivat.

En silti voi väittää, ettei Samettiyötä kannattanut kirjoittaa. Se on puheenvuoro keskusteluun, jota käydään niin romaniväestön kesken kuin valtaväestön ja romaanien välisten suhteiden määrittelyssä. Oma merkityksensä on silläkin, että huolimatta vahvasta panoksestaan etniseen keskusteluun Samettiyö on varsin perinteinen taitelijaksi kasvun kuvaus. Teoksessa kuvataan Memesan lämpimiä suhteita kansainväliseen romaanitaiteilijayhteisöön sekä toisaalta hänen ystävyyttään valtaväestön taiteilijoiden kanssa. Taide kaataa raja-aidat ja yleistää erityisen.

Jääkö Memesa-sarja trilogiaksi? Samettiyön loppu vihjaa toista. Mahdollista jatkoa odotellessa toivon, että jostain ilmestyisi naispuolinen kirjailija, joka ei olisi katkaissut suhteita romaaniyhteisöön. Lumbergin haastattelujen perusteella sellaista ei tapahdu, koska naisten on vaiettava patriarkaalisessa yhteisössä. Suomalaisen romanikirjallisuuden moniäänisyyden takia toivon, että Lumbergin näkemys kumotaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto