Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kylpyammeen rauhassa

Siina Sorvali, 21.8.2013
Kirsti Kuronen: Ammeiden aika 210 s., Robustos 2013

Kirsti Kurosen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani Ammeiden aika ei välttele elämän kauhuja ja suruja. Tapahtumien keskiössä kylpyammeen suojassa istuva Iiris Klingsten on parantumattomasti sairas, eivätkä aika ajoin pinnalle pulpahtelevat menneisyyden tapahtumatkaan ole aina hauskimmasta päästä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat kahteen paikkaan. Ollaan joko keskellä kaupunkia Ammelassa, Iiriksen perustamassa rentoutumisen keitaassa, jossa kuka tahansa voi varata itselleen kylvyn Ammelan teemahuoneissa, tai sitten tarina etenee Iiriksen kotikonnuilla, kaupungin ulkopuolella Iiriksen perheen huvilalla tai hänen lapsuudenkodissaan.

Ammela on Iirikselle edelleen tärkeä, vaikkei hän pystykään poistumaan kotoaan. Ammelaa hoitaa hänen miehensä Juhani, dekkarikirjailija, joka ei halua enää kirjoittaa murhajuttuja vaan lastenkirjoja. Ammelaan liittyy vahvasti myös salaperäinen Kielomies, torstaiaamujen vakiovieras, jonka tarinaa Iiris muistelee maatessaan yksin kotona.

”Ammelan avajaisista lähtien mies käynyt kylpemässä Kielossa joka torstai. Jo viisi vuotta.”

Kotihuvilaan taas liittyvät vahvasti muistot mumusta, Iiriksen isoäidistä, joka kutsui Iiristä Ihmeelliseksi Tytöksi ja oli aina valmis tukemaan lapsenlastaan. Iiriksen omat vanhemmat ovat mumun täydellisiä vastakohtia: siinä missä mumu kehotti unelmoimaan ja tekemään juuri sitä mitä itse haluaa, vanhempien mielestä on tärkeintä pitää jalat maassa ja olla mahdollisimman tavallinen, ettei ainakaan herätä epätoivottua huomiota.

Ammeiden aika ei välttele elämän kauhuja ja suruja.

Mumun lisäksi Iirikselle tärkeä on myös Anna, ystävätär, joka käy joka maanantai, tuo lahjoja ja auttaa Iirikseen yläkertaan kylpemään. Samoin kuin mumukin Anna rohkaisee Iiristä tavoittelemaan unelmiaan. Hän on auttanut Ammelassa ja sairauden aikana.

”Anna venyttää toisen kätensä kohti kattoa, pyörittää rannettaan. Lantio antaa sykäyksen keinunnalle, joka hitaasti kasvaa mainingista vaahtopääksi. Veden alla teen kaikki samat liikkeet, pienemmät kaaret mutta yhtä voimakkaat. Taputan vatsaani, dominoaalto lainehtii reisiin saakka. Olen pehmeä ja täydellinen.
Hyräilen Annalle, joka tanssin nielussa ripottelee jäiset koivunlehdet kuumaan veteen, kuorii vaatteensa tuolille, kietaisee tukkansa tiukemmalle sykerölle ja laskeutuu ammeen toiseen päätyyn.”

Kuolema kummittelee ullakolla

Iiriksen sairaus on hallitseva teema varsinkin romaanin alkupuolella.

Kerrotaan Iiriksen pysähtyneestä elämästä, siitä, miltä tuntuu jäädä kotiin kun perhe lähtee kouluun ja töihin. Välillä kertojana toimii Iiris, välillä ulkopuolinen kaikkitietävä kertoja. Samoin loikitaan ajassa nykyisyyden ja menneisyyden, sairaudettoman ajan, välillä.

Romaani lähtee hitaasti liikkeelle, lukija ei oikein tiedä mitä pitäisi odottaa. Tuntuu kuin kirjassa ei olisi juonta laisinkaan, vain irrallisia kuvauksia päivistä ja niiden kulusta. Kokonaisuutta ei tahdo rakentua, ja yhtäkkisten aikahyppyjen takia tapahtumat tuntuvat toisistaan täysin riippumattomilta. Miten Kielomies liittyy Iiriksen perheeseen, miksi mumusta puhutaan niin paljon mutta papasta ei ole kuin muutama maininta, miksi Iiriksen tytär Kerttu pelkää huvilassa kummittelevaa Mustaa, Iiristäkin vainoavaa salaperäistä haamua niin paljon?

Kuronen välittää Iiriksen ajatusmaailman ja logiikan täydellisesti.

”Hourupäinen Musta, jonka ainoastaan Kerttu  ja Iiris tuntevat. Eelis korkeintaan aavistaa mutta ei kykene aistimaan sen läsnäoloa. Juhani vain kohauttaa olkiaan, uskoo perheen naisten näkevän harhoja.”

Puolivälin paikkeilla tarina pääsee vauhtiin. Hyppelehtivä aikajana ja Iiriksen satunnaiset filosofoinnit alkavat nivoutua tapahtumien kanssa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kuin itsestään. Iiriksen sairaus ei enää ole niin keskeinen kuin romaanin alussa. Ammeiden aika onkin paljon enemmänkin kuin tarina parantumattomaan tautiin sairastumisesta ja sen kanssa elämisestä, kuoleman odottamisesta.

Iiriksen sairauden lisäksi romaanin kaksi muuta suurta kokonaisuutta ovat Kielomiehen menneisyys ja suhde Iirikseen sekä mumun menneisyys. Kaikki kirjan suuret linjat liittyvät jollain tapaa kuolemaan. Silti tarina ei missään nimessä ole synkkä.

Eläväinen päähenkilö kannattelee tarinaa

Kaiken mahdollisen synkkyyden onnistuu hävittämään Iiris. Iiris on oman tiensä kulkija, unelmoija, jota ei millään saa lannistumaan. Iiris on kehittänyt omat tapansa kuolemanpelon kesyttämiseen: hän nauttii siitä mitä on, keksii lapsilleen tulevaisuudet niiden tilalle, joita ei itse saa koskaan nähdä ja huolehtii Ammelasta Juhanin välityksellä.

Tällainen kuoleman henkinen selättäminen tuntuisi mahdottomalta ja täysin epäuskottavalta missä tahansa muussa kirjassa. Iiris kuitenkin tanssii lukijan silmien eteen niin elävänä, että häntä on pakko ymmärtää. Kuronen on onnistunut välittämään Iiriksen ajatusmaailman ja logiikan täydellisesti.

”Mitä jos muut näkisivät suoraan Iiriksen ottamien kuvien reunojen yli? Au, paljasta ja ahdistavaa. Yksityisalueelle pääsy kielletty.
Ja totuus: kuvan ulkopuolella on aika ajoin hullun hyvä olla.”

Iiris on parasta Kurosen teoksessa. Hänen ympärilleen tarina rakentuu ja hän herättää tarinan henkiin. Ilman Iiriksen taitavasti rakennettua persoonaa Ammeiden aika ei olisi läheskään yhtä riemastuttava lukea. Lukija ei varmastikaan pelästyisi Mustaa tai ihastuisi Kielomieheen samalla tavoin jonkun muun päähenkilön ohjauksessa kuin kurkistellessaan maailmaa Iiriksen silmien lävitse.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto