Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kevyttä ja kierrätettyä

Anne Holappa, 17.10.2004
Kiti Kokkonen: Terveisin Karo. Sähköpostiromaani s., Gummerus 2004

Kevyttä ja kepeää, on ensimmäinen tuntuma Kiti Kokkosen romaanista Terveisin Karo, jonka alaotsake on selittävästi Sähköpostiromaani. Kommunikointi sähköpostitse on monelle jo luontevin tapa kommunikoida. Onko sähköpostiromaani suoraan ajankuva? Toimisiko romaani, jos se ei olisi sähköpostimuodossa? Onko sähköpostiromaani moderni vastine kirjeromaanille tai päiväkirjaromaanille, vai onko se jotain ihan uutta?

Päähenkilön, Karoliina ”Karo” Palmin sähköpostit ovat lyhyitä ja yhtä aihetta valottavia. Ehkä siitä johtuu lukemisen helppous, jota ehkä hieman erheellisesti vain kevyeksi ajattelee. Ei kevyt ja kepeäkään ole mikään helppo alalaji. Itse asiassa on aika vaikeaa jättää ajatus analysoimatta loppuun ja puhki, jättää lukijallekin ajateltavaa.

Karon sähköpostit eivät muistuta kirjeitä, koska niistä puuttuu vuorovaikutus. Kosketus vastaanottajaan jää vain pinnallisiin ja irrallisiin loppukysymyksiin kuten ”milloin tulet takaisin Suomeen Katja?”. Pääasia tuntuu olevan oman tilan julkituominen, itseilmaisu. Useinhan kirjeromaaneissa on luettavissa myös toisen osapuolen kirjeitä. Sähköpostiromaanissa puhuu vain ja ainoastaan Karo. Minua vaivasi kirjan päälle liimatun oloinen sähköpostimuoto. Tuntui, että puheenvuorot oli osoitettu kenelle tahansa tai ei kenellekään erityisesti.

Karon sähköposteissa ei myöskään tavoiteta tunteiden syvyyttä, joka vaadittaisiin päiväkirjaromaaniin. Vahvoja paljastavia päiväkirjamaisia tunteita, kuten itsesäälissä rypemistä, kiljuvaa voitonriemua, pakahduttavaa onnea, ei ole. Asioita käsitellään pääasiassa pinnallisesti ja huumorin keinoin. Ehkä esikuvana on ollutkin takavuosien menestystarina Bridget Jones – elämäni sinkkuna (Otava 1998, Bridget Jones diary), jossa päiväkirjamaisuus on vain minä-kerrontaan oikeuttava muoto.

Mistä tarina oikein kertoo, jos unohdetaan muoto? Se kertoo yksinkertaisesti itsetutkiskelusta eron jälkeen: kuka minä olen, kuka minä olin ja mikä minusta tulee. Linjassa on epätasaisuutta. Paikoin sähköpostit ovat tekemällä tehtyjä töksähteleviä pieniä pohdiskeluja, kuten pohdinta siitä, miksei kymmenen ole yksikymmentä ja yksitoista ole yksikymmentäyksi. Paikoin sähköpostit taas kertovat sujuvammin siitä, kuinka maailman voi nähdä ja kohdata uudessa elämäntilanteessa kuin näkisi kaiken ensimmäistä kertaa.

Aloin kirjaa lukiessani vähitellen tulla siihen tulokseen, että Karon sähköpostit muistuttavat oikeastaan eniten kirjailijan kolumneja Trendi-lehdessä. Olin joskus lukenut muutaman, ja nekin ovat yhden kohtaamisen tarinoita, minän seikkailuja julkituotuina. Kun pääsin kirjan loppupuolelle, sähköpostit alkoivat tuntua kumman tutuilta. Sitten tajusin: minähän olin lukenut nämä aikaisemmin ja nimen omaan Trendin sivuilta! Ensimmäinen reaktioni oli suunnaton pettymys. Minulle olikin tarjottu kierrätettyä tavaraa. Minä hölmö kun olin odottanut jotain uutta. Sähköpostiromaanin sijaan alaotsikoksi oli sopinut paremmin Kootut kolumnit.

Onko kyse suuresta suomalaisesta kirjallisuudesta, jos tämän harmistuttavan harhaanjohtamisen unohtaa? Muistetaanko Terveisin Karo vielä kahdenkymmenen vuoden päästä? Ehkä ei, mutta tarvitseeko klassikoksi aina pyrkiäkään. Ajanvietekirjallisuudellakin on paikkansa. Parhaimmassa tapauksessa lukukokemus antaa hyvän mielen ja tunteen kuulumisesta johonkin ryhmään: tässä tapauksessa kuulumisesta nuorten, urbaanien ja trendikkäiden sinkkunaisten ryhmään.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto