Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Onko kaikki valta väkivaltaa?

Alli Kantola, 20.11.2007
Kreetta Onkeli: Kotirouva s., Sammakko 2007

Nimilehden mukaan Kotirouva on rakkausromaani. Kirjan takakannessa luvataan kauhutarinaa. Luin Kreetta Onkelin Kotirouvaa Jotunin Huojuvan talon vertaisena kauhukirjana, perhe- ja yhteiskunta-analyysiltään kuitenkin luotettavampana. Kafkan Oikeusjuttua selkeämmin tarina kuvaa pahuuden valtaan pääsyä. Pahaan alistumisen seurauksen kantaa lapsi.

Onkelin esikoinen, Ilonen talo (WSOY 1996), käsitteli sama teemaa kuin Susanna Alakosken esikoinen Sikalat, joka on viime vuoden luetuin ja julkaisumaassaan Ruotsissa palkittu kirja. Sikalat alkaa rakkaussuhteesta ja päättyy vanhempien alkoholisoitumiseen. Se on lasten yksinäisyydessä selviämisen tarina. Kotirouvan perhetragedian takana taas ovat isän ja äidin vastakkaiset vallankäytön keinot, pahuuden janus-kasvot.

Kotirouva osoittaa, kuinka vaarallista on kadottaa oma sisäinen näkynsä ja antautua käytettäväksi. Tahdoton ihminen levittää pahalle punaisen maton. Toinen kirjan aikuisista, Assar, toteuttaa lausetta ”Rakasta ja tee niin kuin tahdot” ja vaimonsa Sirre taas lausetta ”Rakasta niin et tee mitä tahdot.”

Kirjan alkulehdillä Sirre on elämänsä tyhjiin uneksunut nainen, joka kolmekymmentä täytettyään on antanut itselleen syntymäpäivälahjan: ei enää haaveita perheestä. Sirre on joskus maalannut hyvin tunnetuksi tulleen taulun, mutta sitten luovuus on ehtynyt ja maalisutien tilalle ovat tulleet siivousvälineet.

Tässä yksinäisessä ja toivottomassa elämänvaiheessa Sirre löytää rappujensa edestä kohmettuneen tytön, kantaa lapsen kotiinsa ja soittaa virkavallan paikalle. Annettuaan poliiseille puhelinnumeronsa ja pyydettyään ilmoittamaan, miten asia etenee, Sirrelle selviää, että lapsen isä on kalastamassa tytölleen hoitajaa. Sirre tarttuu koukkuun. Pari viikkoa ja Sirre on jo kotirouva. Kerrankin hänen elämässään tapahtuu jotain! Joku välittää hänestä! Sirre jättää työpaikkansa ja antautuu hoitamaan Assaria ja Vitaa. Assar alkaa menestyä, Vita on hellässä hoidossa, ja koti hohtaa.

Sitä mukaa kun Sirren huolenpito miehestä, kodista ja lapsesta on tehnyt tehtävänsä, mies muuttuu ilkeäksi. Ilkeys ei kohdistu vain Sirreen; Assar sitoo myös miesvaltaisen työpaikan alaiset ilkeilyyn. Töissä ollaan poikien kanssa vähintään kellon ympäri, monesti vuorokausikaupalla. Työpaikalla pelataan, leikitään, katsotaan urheilukanavaa. Kotipuheluihin ei vastata. Työpaikka on suoja naisia vastaan.

Assar ostattaa alaistensa vaimoille Anna Kortelaisen kirjan Levoton nainen. Miehet vertailevat 1800-luvun hysteerikkoja tuntemiinsa naisiin ja löytävät yhtäläisyyksiä: naiset ovat hulluja!

Pahan käsittelemätön valta

Assar yrittää tosiaan tehdä vaimostaan kaikin tavoin hullua. Helppoa se onkin, koska Sirre on nainen, jonka päässä kaikki tilanteet käännetään hyviksi; onhan äidin tehtävä suojella lasta isän pahuudelta. Huojuvan talon tavoin äiti tulee näin rakentaneeksi valheellista elämää lapselle ja itselleen. Sirren kiltteys ei auta Assaria arvioimaan tekosiaan. Vitan tarpeet eivät isää kosketa, vaikka Sirre niistä isää toistuvasti muistuttaa.

Miehen työpaikalla on aina juhlat. Kotona on kärsimys, ilkeily ja miehen silmitön raivo. Ne muuttuvat hellyydeksi vain vieraiden silmien alla. Sirre ottaa hellyyden pienetkin elkeet vastaan. Kutsuilla Sirre ja Asser nojaavat toisiinsa kuin vastarakastuneet. Kotona Assar huutaa, että Sirre on tyhjäntoimittaja ja hänen omaisuutensa varas ja saa painua kadulle. Tai tappaa itsensä. Ellei tapa, Asser tappaa. Sirre miettii lähtöä, mutta ei voi jättää Vitaa, koska isä ei pystyisi hänestä huolehtimaan.

Kestämisen rajalla Sirre alkaa kapinoida, ja aikaa myöten kapina muuttuu toiminnaksi. Pitää hakeutua pois, mutta minne? Työvoimatoimistossa Sirre odottaa pari tuntia vuoroaan, saa lopulta kokeneen asiakkaan avustamana vuorolippunsa ja on vihdoin nokikkain virkailijan kanssa, joka toteaa nenänvarttaan pitkin katsellen, ettei Sirrellä ei ole ammattia. Sirre selittää, mitä kaikkea kotirouvan on osattava, ja pian hän taas siivoaa virastossa ja katselee seinälle asetettua taulua – joskus kauan sitten itse maalaamaansa – eikä tunne sitä enää omakseen.

Sirre aloittaa uudelleen taulujen maalaamisen. Murrosikään venähtäneen Vitan kunnioituksen Sirre on orjamaisella käyttäytymisellään kuitenkin menettänyt. Lapselle pahakin isä on enemmän turvaa antava kuin hyveen valheellisuudessa elävä, itseään kunnioittamaton äiti.

Kotirouva on silmiä avaava ihmissuhderomaani. Se saa näkemään tarkemmin, miten ja miksi tällaisia parisuhteita muodostuu. Herää kysymys, onko räyhäävä Assar jollakin tavalla autistinen. Niin on tavallaan Sirrekin. Ei Sirrekään kuuntele. Hän peittää Assarin puheet ja teot rakkauteensa. Sirre tajuaa vain itsensä, oman hyvyytensä, mutta ei sitä, että hänen hyvyytensä pitää yllä pahaa, josta lapsi kärsii.

Sirre haluaa turvallisuutta ja sietää Assaria, joka kertoo vitsejä syrjäytyneistä. Mietin, tarvitseeko apaattinen Sirre Asserin järjestämiä shokkeja moottorikseen, elämäntuntonsa nostamiseksi, hyvyytensä kontrastiksi? Poikaako Sirre Assarissa itselleen kaipailee? ”Miehen sanat pudottavat Sirren mielensisäisiin kaivoksiin. Kukaan ei ole koskaan käynyt siellä. Siellä on punaista, syvää ja elotonta. Se on hautausmaa.” Murrosikäiset lapset voivat saada vanhemmissaan tällaisia tuntoja aikaan.

Ihmissuhteiden ihmeelliset valinnat

Sirre on ottanut itselleen perheen täyttämään elämänsä autiomaata. ”He seisovat erämaan laidalla ja Vita taivaltaa polkua heidän välissään.” Onko Vitan ylihuolehtiva hoivaaminen verho Sirren omalle omistamisen tai vallanhalulle? Vita on Sirrelle taideteos, ja hän ihmettelee, miksei siitä tullutkaan sellaista kuin hän olisi halunnut.

Yhteiskunnalliselta tasolta katsoen nousee uusi kysymys: Haluaako kirjailija kertoa, että oikeasti tuottavaa yhteiskunnassa on juuri kotirouvan työpanos, jota Assar, työvoimavirasto ja lopulta Vitakin vähättelevät ja joka onnistuakseen vaatisi ulkopuolisten arvostuksen? Toisin kuin kirjan takakansi ennakoi, haluan ajatella, että muutos Sirressä jatkuu. Näin tuskin käy Assarille, joka on tottunut manipuloimaan voimalla ja raivolla. Olisin toivonut, että Assarin henkilökuvaa olisi valotettu enemmän, jotta häntä ymmärtäisi. Toisaalta juuri vähäinen valotus houkuttelee lukijan tapahtumiin mukaan kyselemään.

Onkeli on koulutukseltaan toimittaja ja opiskellut vuosia dramaturgiaa. Opit ja kokemukset molemmista ammateista ovat muokanneet eturivin kirjailijoita. Liikkuminen näkökulmasta toiseen ja asioiden etäännyttäminen itsestä on ammatissa opittu. Onkelin viides kirja on asioita monipuolisesti pohtiva. Se osoittaa paikoin uuden tyylin etsintää. Lakonisuus ja lyhyet virkkeet ovat kuitenkin edelleen vahvinta Onkelin ilmaisussa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto