Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Eksymisiä nimettömissä kaupungeissa

Juho Hakkarainen, 21.12.2009
Kristiina Wallin: Jalankantama s., Tammi 2009

Tamperelaisrunoilija Kristiina Wallinin (s. 1971) kolmas runokokoelma Jalankantama on hengästyttävä lukukokemus. Se on sitä sekä hyvässä että pahassa: kokoelman runsaat ja tyylillisesti kirjavat runot eivät päästä lukijaa helpolla, mutta etsivä löytää niistä paljon.

Jalankantama on luultavasti syönyt paljon muistivihkojen puolivalmista materiaalia. Wallin vyöryttää runoihin fragmentteja, unia, muistijälkiä ja matkapäiväkirjaa. Monenlaisia puheen tapoja varioivat runot synnyttävät äkkiseltään sattumanvaraisuuden vaikutelman, mutta tarkalla lukemisella voi havaita runoilijan taidokkuuden. Wallinin virittämiin äänilajeihin ei ole kuitenkaan aivan helppo päästä sisälle.

Jalankantaman runot sijoittuvat urbaaneihin ympäristöihin. Runon minä on kasvanut kaupunkiin ja kaupunkien kiireiseen arkeen. Maailma on hänelle vieras, mutta hän pyrkii saamaan siitä selkoa kielen avulla.

Surrealistisuus on tuttua jo Wallinin edellisistä kokoelmista Kengitetyn eläimen jäljet (2005) ja Murtuneista luista (2007). Jalankantamassakin arjesta kumpuaa nyrjähtäneitä havaintoja: ”kun lapset tipahtelevat asvalttiin, on parasta ostaa kioskilta salmiakkia.” Monesti havainnot ovat lakonisen huvittavia: ”Jäänmurtajat saavat päättäväisiä nimiä. Sisu. Urho. Lumessa kävelee eksyneitä. Kaarlo. Marjatta. Leena. Joku pelkää ummetusta, joku vastasyntyneitä perheitä. Tuuli repii myssyn päästä, toppahousut lepattavat. Ole siinä sitten helvetti kaunis.”

Vahvoja naisia

Keveyden lisäksi Jalankantamassa on myös kuolemanvakavia sävyjä. Selvimmin ne ovat esillä osastossa ”He, joiden kanssa matkustan”, jossa runonsa saavat esimerkiksi Havannan valkeat naiset (Damas de blanco) eli kuubalaisten mielipidevankien vaimot, jotka joka sunnuntai osoittavat hiljaisesti mieltään Havannan kaduilla.

Yksi osion sikermistä on omistettu Pippa Baccalle, italialaistaiteilijattarelle, joka raiskattiin ja murhattiin keväällä 2008 hänen toteuttaessaan taideprojektiaan. Wallin kirjoittaa karmeista tapahtumista kaunista roolirunoa: ”Istun keskellä lauttaa, olen tyllikukka, olen valkoista pitsiä. Voisin uhrata hiukseni joen jumalille, voisin hukkua tai levätä pohjakivien välissä.”

Ebba Lucia Guldfotille omistetut runot ovat Wallinin runokielen ymmärtämisen kannalta merkittäviä. Jo Wallinin edellisestä kokoelmasta tuttu Guldfot eli 1930-luvulta lähtien Nikkilän mielisairaalassa, suurimman osan ajastaan mykkänä, kirjaillen kankaille eläinhahmoja ja kukkia. Harvoin puhuessaan hän kommunikoi käsittämättömällä kielellä. Erään kerran hän kirjasi kankaalle hahmojen sijasta käsittämättömiä sanoja. Mielestään hän oli tehnyt kopion figuurein kirjaillusta liinasta.

Guldfotin kautta Wallin käsittee kommunikaation vaikeutta ja kirjoittamisen rajoja. Osion tematiikka toistuu muuallakin kokoelmassa. Runoilija kutoo sanoja ja kuvia kuin Guldfot, kielellistää todellisuutta omanlaisekseen: ”tänään piirrän hiekkaan jäniksen ja karhun, mutta todellisuutta / määrittelevät merkit ovat toisenlaisia, eivät ne löydä / kauneuden ja surun ydintä.” Paljon jää kuitenkin kielen ulottumattomiin: ”Suru ja ilo pysyvät mittaamattomina, kosketuksen tiheydestä voin kirjoittaa vain vaillinaisia sanoja.”

Wallinin Jalankantamasta löytää yhtäläisyyksiä Eeva-Liisa Mannerin läpimurtokokoelmaan Tämä matka (1956). Yhteistä on paitsi matkan teema, myös roolirunon keinoin toteutetut vahvat ja traagiset naishahmot. Wallin kirjoittaa murhan kohteeksi joutuneesta kunnianhimoisesta ja itsenäisestä Pippa Baccasta, Manner taas kuolemaantuomitusta intohimosurmaajasta Ruth Ellisistä.

Muitakin yhteyksiä löytyy, melko konkreettisiakin: kun Mannerin kokoelmassa nummuliitit keksivät kontrapunktin salaisuuden, esiintyvät nämä alkueläimet myös Wallinin runossa: ”panen patjan hiekalle, käärin hämärää hartioille merta pelkkää pimeää / ja tuuli / kulkee pinnan alla kuljettaa / pullonkorkkeja, siniharmaita aamuja, nummuliitteja / jotka avaavat yhä uudelleen äänen ja musiikin salaisuuksia”.

Mannerin tapaan myös Wallin tekee yllättäviä ja nopeasti assosioivia luetteloita: ”otetaan tästä oksa. otetaan rumpu ja voimalaitos otetaan liike mikä tahansa / tapahtuma ja sen tuoksu. otetaan iho. otetaan pois.” Mannerista poiketen Wallin kirjoittaa kuitenkin modernismin jälkeistä runoa, jonka tavoitteena ei ole ehjä kuva vaan pikemminkin kuvan rikkominen ja liikkeen tuntu. Monissa Jalankantaman runossa vauhti onkin kova – tekstistä on pidettävä kaksin käsin kiinni, ettei putoa kyydistä.

Absurdin arjen tarinoita

Suuri osa Jalankantaman runoista on muodoltaan proosarunoa. Säkeellisissä runoissa sanoja on villeimmillään singottu näennäisen sattumanvaraisesti pitkin sivuja. Runojen asettelulla lukijaa johdetaan uusien merkitysten äärelle. Kokoelmassa hyödynnetään typografisia poikkeamia, kuten kaunokirjoitusta, kirjasinkoon vaihtamista ja sanojen yliviivaamista. Wallin antaa vaihtoehtoja, pyyhkii edellä kirjoittamaansa, korjailee ja jättää tarkoituksella runojen saumoja näkyviin.

Vaikka Jalankantaman runot ovat usein tahallisen rikkinäisiä ja assosioituvat moniin suuntiin, monet niistä pyrkivät tarinoiksi. Niin tekee Wallinin kirjoittama epätarinakin: ”En syntynyt. Minua ei siitetty teatterissa kolmannella penkkirivillä, en koskaan valmistanut tomaateista pastakastiketta. En itkenyt elokuvissa, en pukeutunut tyylikkäästi, en saapunut huolettomana perille. En ollut yhtä mieltä ennen nukahtamista en ajatellut kaljurottien maanalaista hengitystä. En herättänyt kateutta, paheksuntaa, ihailua enkä ja niin edelleen.”

Jalankantaman matkan teema on tulkittavissa monella tapaa. Matkoja tehdään nimettömiin kaupunkeihin ja syvälle minään, lapsuudesta aikuisuuteen ja historian hämäristä nykyaikaan. Matkaa tehdään kielen mahdollisuuksien rajoille. Jalankantaman runoihin eksyy mielellään kuin tuntemattomiin, kauniisiin kaupunkeihin, jotka oppii tuntemaan vain siten: ”Eilen eksyimme kahdeksan kertaa, kerta kerran jälkeen paremmin.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto