Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Uskonnollisuutta, naiseutta ja äitiyttä

Arto Vaahtokari, 3.3.2014
Liisa Laukkarinen: Herbaariostani 105 s., Sanasato 2013

Seitsemänkymmentä vuotta tammikuussa 2014 täyttäneen Liisa Laukkarisen 20. teos on runokirja, jossa teemana on retrospektio elettyyn elämään. Runoissa puhuu vanheneva runoilija, nainen, jolla on tarve muistella. Erilaiset muistot tuodaan nykypäivään, ja ne kurkottavat kohti tuntematonta, metafyysistä todellisuutta ja kuolemaa:

”Koko ajan käynnissä syntyminen ja kuoleminen/mitäpä siinä sen enempää miettimistä/

kuolemassa”

Vanhenevien naiskirjailijoiden tematiikkaa

Kokoelman nimi Herbaariostani on metafora, vaikka kyllä mukana toki on muutama runo kasveistakin ja niiden keräämisestä. Kokoelman runot ovat paperille puristettuja muistikuvia – tämä on toki osuva vertaus –, mutta herbaariossa olevat kasvit paljastavat kaiken, mitä niissä on. Käsillä olevassa teoksessa elämän ja oikeastaan koko maailman ilmiöt nähdään pääasiassa runoilijan subjektiivisesta näkökulmasta. Paljon jää siis vielä piiloon.

Tässä mielessä Laukkarinen poikkeaa joidenkin muiden vanhenevien naiskirjailijoiden viimeaikaisesta tuotannosta; mieleeni tulevat esimerkiksi Eeva Kilven Kuolinsiivous (2012), Merete Mazzarellan Det enda som egentligen händer oss (2012) ja Aila Meriluodon Tämä täyteys, tämä paino (2011). Kolmikon teoksissa vanheneminen ja elämä näyttäytyvät raadollisemmin kuin Laukkarisella, joka ei sitä paitsi juurikaan soimaa itseään eikä omia valintojaan. Esimerkiksi Mazzarellan tuotanto on huomattavan emansipoivaa, mitä en väittäisi Laukkarisesta, jonka teksti on pikemminkin elämän ehkä väärillekin tosiasioille antautuvaa.

Muistot kurkottavat kohti tuntematonta, metafyysistä todellisuutta ja kuolemaa.

Kyllä Laukkarinenkin silti osaa repäistä kuten esimerkiksi runossa ”Rouva Tusinatyttö”, jossa hän käyttää kalevalaista alkusointua, niin kuin muutamassa muussakin runossa tässä kokoelmassa:

”tissit tyrkylle tuettu/nännit nauhoin naamioitu/ripset riivitty räpinä/reikä rasvattu rusina/monta poikaa on pielty/vaikka kerralla tusina.”

Modernia uskonnollista runoutta

Laukkarisen maailmankatsomus, jossa on paljon kristillisiä sävyjä, valottuu monissa runoissa. Mukana on esimerkiksi suoria viittauksia Jumalaan. Vaikuttaa siltä, että runoilija on välillä hieman pettynytkin Jumalaansa, joka antaa armon ja siunauksen vaihtua ihmisen omatekoiseen uhkaan. Kokoelman uskonnolliset sävyt tulevat esiin pääasiassa luontokuvauksina ja vertauskuvallisina näkyinä:

”kierrymme, heilumme langoissamme/rautamuotit, peltienkelit/Suuren Magneetin vetäminä.”

”ja vaalea vihreä niitty/korkeinta mitä on/korkeinta mitä kukaan muistaa/korkeinta mitä kukaan uskoo.”

Laukkarisen teos on eräänlaisesta modernia uskonnollista runoutta. Uskonnolliseen ja metafyysiseen kuvastoon kiertyvät runoa kirjoittavan minän lapsuus- ja aikuisuusmuistot, äitiyden ja naiseuden teemat sekä huoli maailman kehityssuunnasta laajasti ymmärrettynä. Jotkin maailmaa syleilevät runot laajenevat tarpeettoman paljon, jolloin niiden fokus hämärtyy.

Laukkarisen teos on eräänlaisesta modernia uskonnollista runoutta.

Tehokkaimmillaan taiteilija on mielestäni pohtiessaan ihmissuhteita. Erityisesti sarja ”Suuri rakkaus” sisältää hyviä tiivistyksiä:

”Suuri rakkaus näytti päättyvän äkisti/kuten ne tapaavat päättyä/suuret rakkaudet/etenkin ne”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto