Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Onnea onnettomuudessa – vaikka väkisin

Satu Taskinen, 8.2.2012
Lionel Shriver: Jonnekin pois 533 s., Avain 2011 Kääntäjä(t): Seppo Raudaskoski

Jonnekin pois (So Much for That) on Lionel Shriverin (s. 1957) yhdeksäs romaani. Se on erittäin ammattitaitoisesti, kursailematta bestselleriksi kirjoitettu ja ärhäkästi kantaa ottava lukuromaani. Alusta asti meininki on mukaansa tempaavaa tapaan ”nyt puhutaan asioista kaunistelemattomasti niiden oikeilla nimillä”. Korkeatasoista huumoriakin löytyy alusta loppuun, samoin kuin älykkäästi bongattuja ja osuvia havaintoja ”meikäläisten” elämästä.

Tällaisissa romaaneissa on monta hyvää puolta. Vaikka ne ovat helppolukuisia, niiden aihepiiristä oppii paljon kiinnostavia asioita. Tavallaan ne ovatkin emotionaalisesti koskettavaan muotoon kirjoitettuja oppikirjoja; ovathan niiden aiheet yhteiskunnallisesti tärkeitä, ja tarkoitus on sivistävä ja kasvattava. Jonnekin pois -romaanin aihe esimerkiksi on rakkaan perheenjäsenen parantumaton sairaus, ja sivuja kääntäessä ja juonta ahmiessa tunteet todella alkavat kuumeta. Sen kuvaama kapitalistinen yhteiskuntamalli on niin kertakaikkisen epäreilu ja kieroon kasvanut, ja kaikki ihmiset, jotka eivät taistele vastaan, kaivavat siinä itse kuoppaa omien jalkojensa alle.

Henkilöidensä kohtaloiden kautta Shriver tuntuu kuin huutavan lukijoilleen: avatkaa silmänne hyvät ystävät, pelastakaa elämänne ja terveytenne, jotka ovat arvoja sinänsä, sillä muuta teillä ei ole! Hän haluaa ravistella pelon pauloissa tuskissaan raatavia kansalaisia: Ottakaa elämänne omiin käsiinne! Ennen kuin on liian myöhäistä, huomatkaa, että raha on pelkästään väline! Te saatte ja teidän pitää!

Jonnekin pois -teoksen henkilöt ovat hyvän ihmistuntijan luomia ja samastuttavia. Kukaan heistä ei ole kokonaan pyhimys mutta jokainen inhimillisesti (ainakin himpun verran) ymmärrettävä ja jollain tapaa uhri. Heidän kanssaan elää ja jännittää, ja monesti omia elämänratkaisuja peilaa heidän tapaansa toimia. Usein saattaa moittiakin omaa käytöstä ja päättää vastaisuudessa tehdä ”jotain toisin”.

Silloin kirjailija on onnistunut hyvin ja lukijakin tyytyväinen. Efekti on verrattavissa Hollywood –muotilla taidolla tehtyjen elokuvien aikaansaamaan vaikutukseen. Niissäkin on hyviksiä ja pahiksia, ja suurien kamppailujen kautta lopulta hyvikset jollain tavalla voittavat. Aina hyvikset eivät voita pahiksia tai rahaa, mutta siinä tapauksessa ainakin itsensä, omat varjonsa ja moraalisesti. – Jos katsojaa oikein hemmotellaan, niin silloin hyvikset voittavat myös rahallisesti ja rakkaudessa.

Mutta yhtä kaikki kovin syvällisiksi Jonnekin pois -teoksen henkilöt tai sisältö eivät loppujen lopuksi yllä. Mitään maata kaatavaa viisautta tai näkemystä ei teoksen taustalla kumise. Se on siltä kannalta ihan ok, ettei tällaisissa kirjoissa syvällisyys olekaan kovin tärkeää. Niiden tarkoitus ei ole ”etsiä jotain”, vaan välittää jokin kirjailijalle tärkeä valmiiksi ajateltu sanoma.

Siihen ne pyrkivät koskettamalla lukijan tunteita keinolla millä hyvänsä. Romaani Jonnekin pois on näin katsottuna ensisijaisesti väline tai työkalu siinä missä raha tai vasara. Sellaisena se voi olla hyödyllinen, hyvä ja eettisesti toivottava.

Teos on erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettu, ärhäkästi kantaa ottava lukuromaani.

Romaanitaiteen rakastajan kannalta tämä vahvuudeksi luettava ominaisuus on samaan aikaan teoksen huono puoli. Olivatpa sitten kuinka hyvin tehtyjä tahansa, tähän ryhmään kuuluvien teosten taiteellinen anti jää useimmiten kevyeksi, ja esimerkiksi Jonnekin pois -teoksen sivulle 473 tultaessa lukijan päähän on taottu kyllä jo kiusallisen usein, että asbesti on vaarallista.

*

Shepherd ja Glynis ovat New Yorkissa asuva keskiluokkainen viisikymppinen aviopari. Heillä on yksi aikuinen ja yksi teini-ikäinen lapsi. Glynis on lahjakas, joskin melko vähän tuottelias metalliseppä, Shepherd korjausalalla työskentelevä ahkera mies. Glynis on yliopiston käynyt, älykäs, vähän liikaakin rehellisyyteen taipuva, pikkuisen ilkeämielinen ja kova suustaan. Shepherdille taasen on kunnia-asia pitää huolta perheestään. Se merkitsee hänen joutumistaan aina vapaaehtoiseksi maksumieheksi milloin kenellekin.

On toinenkin keskiluokkainen aviopari, Carol ja Jackson. Myös heillä on kaksi lasta. Toinen tytöistä on syntymästään saakka vakavasti sairas ja toinen on sisarensa saamasta huomiosta sairaalloisen mustasukkainen. Carol ja Jackson ovat Shepherdin ja Glynisin parhaat ystävät.

Muita henkilöitä ovat Shepherdin hyväsydäminen isä, itsekäs sisko ja ilkeä pomo, Glynisin epäkypsä äiti ja pelkurimaiset siskot. Lisäksi on joitakin sivuosia toimittavia naapureita ja kollegoita.

Shepherd ei ole ainoa ihminen, jonka mielestä elämästä New Yorkissa (tai missä tahansa vastaavassa hullun kalliissa paikassa) on tullut täysin älytöntä. Kapitalistinen yhteiskuntajärjestys on vuosien saatossa kasvanut kieroon ja sairas. Joko ihminen on työtön ja köyhä tai työssä käyvä veroja kokoon kaapiva yhteiskunnan orja. Kumpikaan vaihtoehto ei takaa yhteiskunnan huolenpitoa, vaikka siihen tehtävään se kai alun perin oli suunniteltu.

Melko omillaan saavat pärjätä Carol ja Jackson, mitä heidän sairaan tyttärensä hoitamiseen ja hoitokulujen maksamiseen tulee. Melko omillaan saa pärjätä myös Shepherd, kun Glynis sairastuu syöpään. Ja siinä kaatuukin Shepin unelma Toisesta Elämästä jossain halvassa maassa. Sitä varten hän on säästänyt ja suunnitellut. Sillä eikö se olisikin järkevä vaihtoehto: elää jossain, missä samalla rahalla voi välillä tuijotella taivaalle ja nauttia olemisesta sen sijaan, että koko ajan tuntee olevansa uhattu kuin rikollinen.

Rahan (väline)arvon ja yhdysvaltalaisen yhteiskuntajärjestelmän – etenkin iänikuisen terveydenhuoltojärjestelmäongelman – ruotiminen on Shriverin kirjassa antoisaa ja tehokasta. Samoin sen pohtiminen, mihin me panemme kaiken sen energian, joka meillä on.

Kuoleman kourissa oleva Glynis pohtii sivulla 392: ”Hänen aviomiesparkansa [Shepherd] oli kerännyt tyhmyyttään pennosiaan, vaikka ainoa heidän kuluttamansa valuutta, jolla oli mitään väliä, oli aika.”

Sivulla 440 Shepherd puolestaan huomaa: ”Hän oli hukannut elämässään niin paljon energiaa, että jos hän olisi älynnyt kytkeä temperamenttinsa sähkökaapeliin, hän olisi voinut valaista koko talonsa ilmaiseksi.”

Jonnekin pois -teosta ei voi muutenkaan moittia osattomuudesta. Terävällä huumorilla se ottaa hyvinkin paljastavasti kantaa (valheellisen veropolitiikan ja terveydenhuollon lisäksi) lääkärien motivaatioon, järjettömän kalliisiin elämää vain vähän ja pakolla pidentäviin hoitotoimenpiteisiin, eutanasiaan, kuolemaan, elämän arvoon, rehellisyyteen, ystävyyteen, perhe-elämään, kasvatukseen, koulunkäyntiin, avioliittoon, taiteilijoihin, yhteiskuntapummeihin, yritysjohtamiseen, ruokaan, rahaan, rakkauteen ja jopa kauneusleikkauksiin. Ei oikeastaan tule mieleen yhtään elämän aluetta, johon se ei jollain tavalla puuttuisi.

Äärimmäiseen huippuunsa kantaaottavuus nousee kauneusleikkausten kohdalla. Kahdella ihmisellä kirjassa on kuolemanvakava sairaus, jonka kanssa he kamppailevat. Heidän kehonsa rumentuvat ja rapistuvat heidän silmiensä alla ilman, että he voivat tehdä asialle mitään. Mutta Jackson antaa silpoa itsensä vapaaehtoisesti, minkä seurauksena hänen terveytensä ja koko elämänsä vaarantuu makaaberilla tavalla.

Jo Jacksonin yhä kovemmilla kierroksilla käyvät toimet hipovat uskottavuuden rajoja usein, mutta kun 400 sivua teosta Jonnekin pois on jäänyt taakse, koko kirjan meno alkaa hakeutua ihan joihinkin uusiin sfääreihin. Tarinan lopun ”onni onnettomuudessa” -henkinen kasvuhuipentuma onkin sitten valaistumisasteeltaan jo niin överi, että siinä jää Disneyn piirretty kakkoseksi.

Satojen sivujen pinnistetyn aikuismaisuuden jälkeen tämä on itse asiassa oikein virkistävää ja saa muuten melko tasapaksun kokonaisuuden parantumaan huomattavasti. Vähän kuin kirjailija itsekin olisi tarvinnut kaiken yli-intellektuellin tulkitsemisen jälkeen pienen hysteerisen raivokohtauksen ja sen jälkeen kunnollisen annoksen elämänuskoa, iloa ja lohtua. Viis siitä, kestäisikö sitä sekunti vai kaksi. Ihan hyvässä mielessä koko teoksen voi sen jälkeen nähdä jopa yllyttämiseksi (maltilliseen) anarkiaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto