Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kanootilla minuuteen

Tarja Longi, 12.1.2008
Maarit Verronen: Saari kaupungissa s., Tammi 2007

Maarit Verrosen Saari kaupungissa -romaanin päähenkilö Aisla on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin. Hän etsii paikkaansa uudessa ympäristössä ja itsessään ja pohtii, mistä ihmisen henkinen elintila oikeastaan rakentuu.

Aisla tutkii itseään ja ottaa mittaa omista henkisistä ja fyysisistä rajoistaan. Lukijalle näytetään välähdyksiä Aislan elämästä ja ympäröivästä maailmasta, kaikesta siitä, mikä muokkaa hänen minuuttaan ja vaikuttaa hänen olemassaoloonsa. Aisla käy läpi niin menneisyytensä, harrastuksensa kuin geeninsäkin. Hän huomaa, ettei kukaan ole perimänsä summa, koska myös historian ja nykyisyyden sattumat määrittävät elämää.

Maarit Verronen kuvailee tarinoissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita ja tekee niin uusimmassaankin. Verrosen henkilöhahmot ovat monesti yksinäisiä ja irrallisia, eivät kiinnity eivätkä tunnu tarvitsevan ja luovan inhimillisiä verkostoja. Aislalla on oma verkostonsa, mutta sekin vaikuttaa hajoavan hiljalleen, kun ihmiset kasvavat liian kauas toisistaan.

Romaani kysyy, kuinka paljon tai vähän tarvitsemme toisia ihmisiä ja voiko läheisyyttä ja yhteyttä edes kokea ilman riskiä. Vilpitön ohikulkijan tervehdys voi olla alku pitkäkestoiselle häirinnälle, kadulla seisoskelijan pilkalliselta kuulostava kommentti viatonta ihastelua ja aikojen takaa tuttu ystävä voi muuttua niin, että hänen seurassaan tuntee olonsa lähinnä ahdistuneeksi.

Osa Saari kaupungissa -teoksesta koostuu Aislan tarinaan ensin irrallisilta tuntuvista novellintapaisista katsauksista sattumanvaraisten ihmisten sattumanvaraisiin elämiin. Heidän tarinoidensa mukanaololle ei kerrota syitä. Ei kerrota, ovatko nuo ihmiset osa Aislan henkilökohtaista historiaa tai ovatko he polkeneet polkuja samaisen lahden jäälle, jolla Aislakin nyt kulkee.

Verronen keskittyi 1990-luvulla scifi-aineksia sisältäviin tarinoihin, mutta sittemmin hänen tuotantonsa on siirtynyt lähemmäs arkea ja todellisuutta. Saari kaupungissa -teoksen kerronta on viileän toteavaa. Se pitää henkilöt loitolla lukijasta ja saa pohtimaan, onko tarinassa sittenkään kyse reaalimaailmasta tai onko kirjailija sellaiseen pyrkinyt tai onko pyrkimys jäänyt puolitiehen. Saaressa kaupungissa ei sittenkään olla kovin kaukana Verrosen scifinomaisemmasta tuotannosta.

Kustantaja luokittelee Saaren kaupungissa romaaniksi, mutta ainakaan perinteisen romaanin kaavaa teoksesta on turha hakea. Romaanien fragmentaarisuus, jopa sirpaleisuus, on aikamme tapa. Sirpaleista ja fragmenteista koostuu modernin ihmisen minuuskin, joten Verrosen tapa esittää tarina näin on perusteltu.

Teoksessa ei myöskään ole varsinaista juonta. Jostakin lähdetään ja jonnekin päädytään, ja kaikki liike tapahtuu päähenkilön pään sisällä. Teosta voi varovasti kutsua kehitysromaaniksi, sillä kaikkien kartan kanssa tehtyjen vaellusretkien ja tositelevisio-ohjelmassa hankittujen seikkailukokemusten jälkeen Aisla lopulta löytää kuin löytääkin paikkansa: ”Olet tässä”, lukee hänen T-paitansa rintamuksessa.

Kliseisiltä ”elämä on” -lausahduksilta on vaikea välttyä. Saari kaupungissa on vähän kuin elämä itse. Otteen saaminen siitä voi olla vaikeaa, mutta jossain vaiheessa kokonaisuus aina hahmottuu. Verrosen teoksesta saa otteen lopussa, kun ympyrä sulkeutuu, tai ehkä paremmin sanottuna: kun spiraali kiertyy keskipisteeseensä.

Saari kaupungissa -teoksesta voi huomata, että elämä on kuin kanoottimatka. Ensin totutellaan melan käyttelyyn, virtauksiin, aallokkoon ja tuuliin. Sitten siirrytään suojaisesta ja turvallisesta lahdesta suureen ja vieraaseen, tutkitaan poukamat ja ruovikot, ja alussa pelottavilta tuntuneet selät ovatkin melko pieniä ja hauskoja ylittää.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto