Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Usvaa putkeen

Pekka Toikka, 11.10.2002
Marcello Fois: Sumu (Gap) s., Like 2002 Kääntäjä(t): Turun yliopiston opiskelijaryhmä Pauliina de Annan johdolla

Sardinialaissyntyisen Marcello Foisin romaanissa Sumu liikutaan kirjailijan vaimon kotiseudulla, Ravennan maakunnassa. Keinonsa halliten Fois johdattaa itsensä ja lukijansa tälle Milanosta Adrianmerelle ulottuvalle Padanian tasangolle. Talvisin tasangolla auringonkin pimentävä sumu on 1940- ja 1990-luvuilla elävien nuorten ihmisten ohella romaanin päähenkilö. Sumussa juuri sumu kietoo yhteen maiseman, Foisin sille antamat metafyysiset merkitykset ja nuorten ihmisten elämänkohtalot. Nuoruuden kuvauksessa Fois osoittaa paitsi vähäeleistä sympatiaa kohteelleen myös taitavuutta tämän hämmentävän ihanan mutta vaikeasti käsitettävän ikäkauden kuvauksessa.

Foisille sumu toimii metaforana sille hämärälle vyöhykkeelle, jossa elämä ja kuolema kohtaavat ja sekoittuvat toisiinsa. Sumuun verhoutuvat jokaista ihmistä koskevat elämän ja kuoleman suuret kysymykset. Juuri tämä elämän kaikkea yksiselitteisyyttä karttava kerros tekee siitä meille ihmisille arvoituksen, jota ei voi selittää pois tieteen tai uskonnon keinoin. Lisäksi sumu on osa emilialaista luonnonmaisemaa, veden tiivistyminen usvaksi luo edellytyksen uuden syntymiselle. Ehkä Foisin osoittama myyttinen ratkaisu ja kerronnan fantastiset elementit ovatkin ainoa tapa ymmärtää elämää ja kuolemaa, järkeilyä pakenevaa. Arvoituksellisuus näkyy myös Foisin tekniikassa: lyhyet kappaleet ja luvut vaihtavat näkökulmaa ja kertojanääntä lukijalta tarkkuutta vaativalla vauhdilla.

Sumu on romaani kahdesta sukupolvesta, kahdesta eri nuoruudesta. Ensi alkuun näyttää että nämä nuoruudet poikkeavat paljonkin toisistaan. Toinen nuoriso elää saksalaisten vetäytymisen ja lähestyvien amerikkalaisjoukkojen odotuksen aikaa, välitilaa. Kuvattujen nuorten joukko on osa vastarintaliikettä, ja porukalle tietysti käy huonosti, niin Ersilia, Salvatore kuin Tunìnkin kävelevät fasistien luotiin. Heidän tapansa käyttäytyä, kokemansa tunteet ja toimiansa ohjaavat motiivit ovat kuin suoraan ryhdikkään mutta viattoman modernismin oppikirjasta, sota-ajan opetuselokuvasta. Silti myös näiden nuorten elämää ohjaavat suuremmat voimat, seksi ja kuolema, jotka ovat sodan luomassa hauraassa olemassaolossa jatkuvasti läsnä.

Kovin erilaiselta näyttää diskon, autojen, huumeiden ja irtosuhteiden täyttämää elämää koheltava nykynuorten joukko. He näyttävät olevan vapaita kaikesta yhteiskunnallisesta ja kiinni vain bailauksessa ja seksin sävyttämässä yhteisyydessä. Kirjassa autoillaan paljon, ajetaan öistä maantietä ylinopeudella läpi usvamuurin. Silti heidänkin elämäänsä ryydittää politiikka, voisiko sanoa ideologinen muisto fasismin ajoilta. Nämä Pohjois-Italian nuoret katsovat aikaansa ja sen tapahtumia ulkopuolelta, he vihaavat ”etelän paskasakkia”, sillä ”ne vievät meiltä työpaikat”. Fois ei kaunistele eikä kauhistele kuvaamiansa ihmisiä tai ajan ilmapiiriä, joka ajaa kokemaan tällaisia tunteita. Hän suhtautuu näihin ihmisiin, nuoriin idiootteihin, vakavasti ja käsittää heidän toimiensa motiivit, niiden järjettömyyden.

Molemmat sukupolvet toimivat ympäristössä, joka on heidän käsityskyvylleen ylivoimainen. Silti on vaikea sanoa, onko se juuri tämä ylivoima, joka ajaa nämä nuoret kuolemaan – sinne, mihin nuoruus vain aikuistumisen ohella voi loppua. Nykynuorten moralisointi olisi tietysti kätevä ratkaisu, mutta Fois tuntuu kysyvän, auttaako se ketään eteenpäin? Entä sitten, jos nykynuoriso ei olekaan ihanteiltaan samalla tasolla sodanaikaisen nuorison kanssa; entä sitten, jos he ovat kurittomia, turmeltuneita, itsekeskeisiä ja pelkäävät erilaisuutta? Meidän kannattaisi ainakin muistaa, että vaikka asiaa kuinka jälkikäteen väritettäisiin, sodanaikainen sukupolvi – niin Italiassa kuin Suomessa – toimi pikemmin pakon edessä kuin ihanteiden puolesta. Fois näkeekin 1990-lukulaisten toiminnan epätoivoisena reaktiona sellaista maailmaa kohtaan, joka 60-lukulaisten vanhempien toimien jäljiltä vaikuttaa toisaalta valmiilta, toisaalta sellaiselta, jossa nämä nuoret eivät halua elää. Huumehöyryinen kohellus on vastaus omien vanhempien sukupolvelle.

Sumussa ihanteellisuus on vain maininnalla sivuutettujen 60-lukulaisten ominaisuus. Näiden kirjassa 90-lukulaisten vanhempina mainittavien ihmisten maailmankuva saakin Foisilta lyhyen mutta sapekkaan käsittelyn. Nykynuorten ihanteettomuutta pahempaa on 60-lukulaisten kollektiivinen ja johdonmukainen ihanteiden pettäminen, kyynisyys. ”Hän sanoi asetumme aloillemme, mikä muutamaa vuotta aiemmin olisi saattanut tuntua periksi antamiselta kaikelle sille, mitä vastaan he olivat taistelleet: porvarillisia arvoja, varmoja tuloja, perhettä, turvaa. Nyt tuo kaikki tuntui kovin välttämättömältä, täysin luonnolliselta…” (s. 80)

Sumussa nuoruutta edustavat 40- ja 90-lukulaiset jakavat ajan yli jotain, minkä aikuisuutta edustavat 60-lukulaiset ovat kadottaneet. Teoksen mystisessä lopussa juuri he kohtaavat sumun keskellä. Kirjallisuuden eduksi muihin inhimillisen toiminnan muotoihin verrattuna voidaankin nähdä juuri tämä Foisin osoittama: mahdollisuus asettaa toisiinsa liittymättömät asiat rinnakkain aivan hulluun paikkaan ja silti kertoa jotain olennaista ihmisestä ja perinteistä, jotka elävät meissä. Puhtaassa, hajuttomassa ja materialistisessa 2000-luvun Suomessa kannattaa tämän mahdollisuuden lisäksi muistaa, ettei joka hotakainen sinne yllä ja toivoa että joku täälläkin kirjoittaisi terhakkaammin auki 60-lukulaisten perintöä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto