Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Elämää kuoleman ja rakkauden varjossa

Iida Rauma, 22.10.2008
Markku Pääskynen: Vastaavuuksia s., Tammi 2008

Markku Pääskysen uusin romaani Vastaavuksia on rakkaustarina, jossa rakkaus ei ole onnellista tai vapaata ahdistuksesta. Martin pettää kumppaniaan Tarua tämän parhaan ystävän Kaarinan kanssa, jolla puolestaan on mies Jaakko ja kaksi tytärtä. Kun Taru joutuu vakavaan auto-onnettomuuteen, Martinin ja Kaarinan suhde vain syvenee. Vaikka asetelma on tuttu, lähestymistapa on tuore.

Pääskynen on aikaisemmin julkaissut neljä romaania, joista Vihan päivät (2006) tarjosi hänelle Finlandia-palkintoehdokkuuden. Vastaavuuksia jatkaa romaaanista Tämän maailman tärkeimmät asiat (2005) lähtenyttä juonettoman kerronnan linjaa. Näkökulmat vaihtelevat henkilöstä toiseen, ja maisemat muuttuvat syksyisen sateisesta Helsingistä värikkääksi Kreikaksi ja tukahduttavaksi Istanbuliksi.

Pääskysen muistakin romaaneista tuttu nostalgian tunne on läsnä myös teoksessa Vastaavuuksia. Martinin menneisyydessä vaikuttavat äidin varhainen kuolema ja isän vaikeneminen. Taru taas palaa yhä uudelleen ja uudelleen lapsena kokemaansa väkivaltaiseen näkyyn. Koulumatkalla hän ja Kaarina ovat löytäneet lammen rannasta henkihieveriin pahoinpidellyn miehen. Tytöt ovat säikähtäneet ja juosseet karkuun. Menneisyys ei ole erillään nykyhetkestä, vaan lapsuus elää kirjan henkilöissä.

Henkilöhahmojen vaikeus

Minäkerronnasta huolimatta Pääskysen henkilöhahmoihin ei ole helppo samaistua. He ovat aineettomia, liukenevat toistensa päälle ja sulautuvat yhteen. Taru minäkertojana tarkkailee sairasvuoteeltaan Martinia ja kuvailee yksityiskohtaisesti, kuinka tämä pettää häntä Kaarinan kanssa. Martin taas kirjoittaa Tarusta Istanbulissa ja seuraa häntä ajatuksissaan monenkirjaville kaduille. Samalla Tarun tekemä matka alistuu Martinin kuvitelmaksi. Polveileva ja ristiriitainen teksti ei aina jätä tarttumapintaa.

Pääskysen henkilöissä huomionarvoista on heidän passiivisuutensa. Auto törmää Taruun, kun hän on ylittämässä katua. Samalla lailla myös henkilöiden väliset suhteet perustuvat mielivaltaiseen sattumaan. Taru, Martin ja Kaarina ovat kaikki oudon tahdottomia. He rimpuilevat tilanteessaan voimattomina ja epävarmoina tulevasta. Pohjimmiltaan kyvyttömyys vaikuttaa omaan elämään ilmenee moraalisten kannanottojen puutteena. Vailla vapaata tahtoa harhailevat ihmiset eivät pohdi oikeaa tai väärää.

Henkilöhahmojen sukupuoliroolit ovat jossain määrin kaavamaisia. Naiset koostuvat kaipauksesta, kuukautiskivuista, äitiyden problematiikasta tai halusta saada lapsia. Heidät on enimmäkseen sijoitettu kodin piiriin. Miehet taas määrittyvät työnsä kautta. Martin on runoilija ja Jaakko työhönsä uppoutunut salkkumies.

Jonkin verran tämä stereotyyppisyys rikkoutuu Tarun hahmossa, joka voittaa onnettomuuden tuoman fyysisen heikkouden, palaa kuvataiteilijan työhönsä ja alkaa valmistella näyttelyä. Kuvaus Tarun installaatiosta onkin yksi romaanin mieleenpainuvimmista kohtauksista. Taru on valanut betonista sohvan, jonka hän on verhoillut punaisella kankaalla. Päältä se näyttää lämpimältä ja kutsuvalta, mutta kun siihen koskee, se on kylmä ja kivikova.

Sanan virtaa

Pääskysen tyyli on juhlavaa ja rytmisesti kiehtovaa. Hänen virkkeensä ovat usein pitkiä ja etenevät soljuvana tajunnanvirtana. Ajoittain kielikuvat ovat vaikuttavia ja osuvia, välillä ne taas tekevät lukemisesta raskasta. Parhaimmillaan teksti on silloin, kun Pääskysen ironinen huumorintaju pääsee pintaan. Pisteliäät kuvaukset Martinista, joka on pulassa uuden runokokoelmansa kanssa, saavat lukijan hetkeksi samaistumaan.

Pääskynen viljelee tekstissään runsaasti symbolisia aineksia. Romaani vilisee kohtaloonsa alistuvia koiria, pesualtaaseen purskutettua, oksennettua tai muuten vain vuotavaa verta, lintuja, apinoita ja muistikuvia lapsuudesta. Kaikki vertauskuvat eivät aukene heti, mutta ehkä se ei ole tarkoituksenmukaistakaan.

Merkittäviksi nousevat toistuvat elämän rappeutumisen kuvat: pahoinpitelyn uhrit, ränsistyneet talot, hautausmaat ja kerjäläiset. Vaikka lammen rannassa kuolemaa tekevä mies muodostuu romaanissa perustelluksi metaforaksi kuolemanvietille, toistuva väkivallan kuvilla rankistelu on aika ajoin vieraannuttavaa. Tapahtumat on osin kuvattu sensaatiolehdistöstä tutulla inhorealismilla. Vähempikin määrä yksityiskohtia riittäisi kertomaan, miten hoitamattomat naudat mädäntyvät navettaansa.

Suuria kysymyksiä ilman vastauksia

Vaikka romaani käsittelee suuria kysymyksiä, rakkautta ja kuolemaa, ei se tarjoa suuria ratkaisuja tai moraalisia kannanottoja. Samalla jää hieman epäselväksi, mikä ylipäänsä sitoo romaanin pariskuntien osapuolia toisiinsa. Miksi sekä Taru että Kaarina rakastavat epäluotettavaa ja alkoholisoitunutta Martinia? Miten Kaarina on päätynyt yhteen etäisenä ja vieraana esiintyvän miehensä Jaakon kanssa?

Pääskysen Vastaavuuksia on monikerroksinen teos, joka tarvitsee aikaa auetakseen. Henkilöitä ja juonta keskeisemmäksi nousevat staattiset tilanteet ja tunteet, elämän jumittuminen asetelmaan, jossa kenelläkään ei ole hyvä olo. Pohjimmiltaan kyse on myös pyrkimyksestä vapautua – ylittää metaforinen silta ja aloittaa uusi elämä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto