Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kaikki mikä tapahtuu on oikein: lämpimästi koijareitten yhteiskunnasta

Alli Kantola, 1.12.2005
Marko From: Hiljaisten polkujen varrella s., Kuvitar 2005

Yhteiskunnalliseen ymmärrykseen kuuluu sen tietäminen, miten paljon yleinen toimintamallimme jättää ottamatta huomioon ihmisten erilaisuutta. Yhteisön voimavarat ovat juuri erilaisuudessa. Marginaaliin heitetty elämänvoima muuttuu turhautuneisuudeksi, rikollisuudeksi ja masennukseksi. Tässä on Marko Fromin yhteiskunnallinen sanoma.

Kaksi viimeistä Fromin romaania kuvaavat erinomaisesti yhteiskunnallisten ratkaisujen vaikutusta yksilöön. Yksilön kärsimysten ja ponnistusten kautta nouseva oivallus muutoksen tarpeesta laajenee vasta vähitellen yhteisön uudeksi toimintamalliksi. 39-vuotiaan Fromin paikka olisi yhtä hyvin valtakunnallisessa koulusuunnittelutyössä kuin se nyt, ankaran kirjoitustyön kautta, on lahjakkaana uutena prosaistina. Takana on rohkeaa elämän tutkimista ja persoonallisen ilmaisun löytämistä.

”Vuosia olen etsinyt kirjailijana tyyliäni, kompuroinut, mennyt rähmälleni, hionut ja haeskellut” From sanoo. Elämänkoulusta on jäänyt kaksi perushavaintoa: ”ei saa olla erilainen, ellei samaan hengenvetoon myönnä olevansa hullu” ja ”syrjäytyneillä on omat selviämiskeinonsa, mitä ei välttämättä ole niillä, joiden kaltaiseksi maailma on rakennettu”. Fromin tapa kuvata yhteiskuntaa ja ihmistä edellyttää omakohtaista valmiina annettujen rajojen ylittämistä. Siihen on harvasta.

Yksilö ja yhteiskunta transformaatiossa

From kirjoittaa ihmisen tajuntaa kaventavista sidonnaisuuksista. Hän paljastaa mustan huumorin keinoin, miksi itsenäistyminen ja aikuistuminen on kovin vaikeaa. Hän avaa silmiä niin johtotason sairauksille kuin sairauksille, jotka jäävät marginaaliin työnnettyjen ainoiksi keinoiksi selvitä.

Lempeällä kädellä From piirtää romaaneissaan koijareitten yhteiskunnan, jonka keskellä kulkee hänen alter egonsa, Daniel, kaiken kokenut ymmärtäjä ja näkijä. Danielin paljastamista ketkuiluista nousee herkullisia repliikkejä. Moni Fromin henkilöistä poistuu elämästä, mutta tapahtumiin kuljetaan ilman keinotekoisia kauhuefektejä. Siinä vain käy niin: mieluummin kuin elämän realiteetteihin itsemurhaaja sukeltaa kuolemaan.

Romaania Hiljaisten polkujen varrella edeltää Jarkko Päkäjoen nuoruusvuodet (Pilot 2004). Sen ensimmäinen versio taas oli Arvottomat, jonka kirjailija itse pyysi poistamaan Turun pääkirjastosta kielellisesti ja rakenteeltaan keskeneräisenä. Perusajatustaan kirjailija hioo saman henkilögalleriansa avustamana vielä uudessa romaanissaan Hiljaisten polkujen varrella.

From on luonut sisuskuntia myöten perushenkilögallerian, jonka kautta meidän aikamme puhuu. From voi sanoa kuin Aleksis Kivi: Veljeksistä en luovu. Tässä tapauksessa myös siskoksista.

Tietokirjan ja proosan raja?

Fromin tie kirjailijaksi on ollut kivinen. Pilotin kustantaman kirjan julkiasu ja markkinointi on antanut muutoin kuin sanallisesti väärää todistusta kirjailijasta. Ei kirjailija aina itsekään tiedä, mitä on kirjoittanut. Hyvä kustantaja näkee jo alkeista, mitä kädessään pitää. From tutkii transformaatiota. Sen perustana on ajallemme vieras, syvä rehellisyys itselleen. Ei ihme, jos Fromin tie ansion mukaiselle paikalle aukeaa hitaasti. Häpeä ei ole Fromin.

Kuvittaressa on ymmärretty Fromin tapa yhdistellä kehyskertomuksena toimivia päiväkirjamerkintöjä, runoja, novelleja, faktaa ja fiktiota. Kuulostaa uskomattomalta, mutta kokonaisuus on ehyt ja toimiva. Missä on tietokirjan ja proosan raja?

Siinä missä Jarkko Päkäjoen nuoruusvuosissa korostuu sisikuntaa koskettava, lämmin kerronta, romaanissa Hiljaisten polkujen varrella nousee esiin terävä monipuolinen yhteiskuntakritiikki. Fromin kirja on jotain muuta kuin pussikaljaromantiikka tai sosiaalipornoilua.

Jokaisella kirjalla on yhteiskunnallinen merkitys

Daniel on Fromin alter ego, joka kulkee keksittyjen henkilöiden – meidän aikamme koijareiden – keskellä. Kokemansa tajunnan muutoksen jälkeen hän kieltäytyy menemästä mukaan ympäristön valehteluun. Danielin mielestä elämän realiteetit on pakko kohdata, jos ketään ei ole maksamassa laskuja.

From on nimennyt mahdollisiksi esikuvikseen Henry Millerin, Hannu Salaman ja Christer Kihlmanin. Heitä en aikanaan lukenut samalla intensiteetillä ja kiintymyksellä kuin Fromin lämpimästä elämän katselusta nousevia kirjoja. Yhtä paljon kuin Fromin hiotuista teksteistä ilahduin edellisen kerran vuonna 1980. Olin silloin saanut käsiini Jan Blomstedtin ja Esa Saarisen älyä, tietoa ja tunnetta säkenöivän Punk-akatemian. Onkin taas jo aika terästää silmiä ajalle ja ihmiselle.

Onko meillä lyhytnäköisiä kustantajia?

Jos kustannustyö on sidoksissa vain pinnallisiin ja lyhytnäköisiin oletuksiin myyvästä kirjasta, tulee maan lahjakkaimmista kirjoittajista marginaali-ihmisiä. Jos kustannusvirkailijat eivät jo varhaisessa vaiheessa näe, mitä he näpeissään pitävät, kirjallisuus kadottaa kosketuksen tiedostaviin lukijoihin. Häviö on pitkällä tähtäimellä myös kustannusmaailman.

Vitsinikkareita on saunanlauteet täynnään, mediaseksikkäitä lehtien kannet. Kuka näkee mielensä ja ruumiinsa kärsimyksistä puristetun kansan sielun kuvaajan? Sitten Aleksis Kiven se taitaa olla yhtä vaikeaa. Vakavasti otettava kirjailija lunastaa paikkansa kansakunnan filosofina ja terapeuttina. From on tiedoillaan ja taidoillaan resurssi maallemme. Rohkeammin ajan haasteisiin reagoivalla kielialueella häntä kohdeltaisiin silkkihansikkain. Luottakaamme kuitenkin kirjailijan tavoin elämään: ”Näin on paras. Kaikki mikä tapahtuu on oikein.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto