Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pilvien runoilija

Jorma Etto, 14.9.2001
Markus Jääskeläinen: Tässä hetkessä, varoittamatta s., Otava 2001

Tässä hetkessä, varoittamatta on Markus Jääskeläisen neljäs runokokoelma. Sen yksittäiset runot ovat teknisesti hallittuja, tuntuvat vapaasti syntyneiltä, kivuttomasti kirjoitetuilta. Kokoelma rakentuu johdonmukaisesti, sen rauhallinen lueskelu alusta loppuun synnyttää pienen katarsiksen, siinä lukija missä tekijäkin puhdistautuu vaikeuksista ja arjen kriiseistä, runokirjan sisällä kerrotuista, sen sisällä hoidetuista, kirjaan sulkeutuneista. ”Runoilijat ovat pilviä,/heillä ei ole tulevaisuutta”, Jääskeläinen kirjoittaa, mutta kyllä pilviä riittää, runoilijatkin sen tietävät.

Runoilijalla on kokemuksia. Hän on mm. tehnyt matkoja Intiaan. Hän on poltellut suitsukkeita. Kuolemankin hän on läheltä kokenut. Runoilija on jopa käynyt keikalla Kärkölässä. Sivullisesta kokemukset saattavat osin tuntua kepeiltä, koska runoilijalla on syntymälahjana kyky tuntea kipeäkin kepeästi. Pahimpia ovat omantunnon vaivat. Sitä on mukana monessa, sitten vasta ajattelee ja käy katumaan. ”Pöytäseurueessa” elämän harmaan tihkun aikana tuntuu hilpeältä, kunnes ”tässä hetkessä, varoittamatta” tyhjä muuttuu rivoksi ja sisin täyttyy ”kuoleman kokemattoman kauhulla”. Lukija elää mukana, kokee herkästi sen, mikä herkkää on. Aforistiset säkeet jäävät ajatteluttamaan, niissä on kuolemattomuuden kosketus: ”Mutta ihminen on ikuinen. /Hänen typeryytensä/ kestää vain hetken.”

Runoilijan ongelmat ovat moraalin ongelmia, pahimmillaan. Joskus vielä joissain runoissa katkelmallisesti tullaan liian lähelle itseä, yksityisiä detaljeja, ohimennen ne vähän häiritsevät. Jooga on häntä auttanut ja auttaa, lukijalle ”sata vatsalihasliikettä yöllä kello neljä” ei välttämättä välity. Onnelliset olotilat helpommin – ” olla yksin/ katsella kattoon/ nousevaa/ suitsukkeen/ savua,/ kissakin/nukkuu”.

Kun kaiken kesän jälkeen sitä punnitsee, runoilijan on haikeaa, sitä tulee vanhaksi, täyttää kolmekymmentäkin, alkaa havaita jo, miten ”sataa lunta perunamaalle, /omenat jäätyvät oksille: /suolta nousee halla”. Runoilija toteaa sarkastisesti olevansa jo ”isäni ikäinen vanha ukko”. Hän on ”joogamaton halpahalliguru”, kirjoittaa ”typeriä kirjoja” ja odottaa kiitosta.

No, minulta Markus Jääskeläinen saa kiitosta. Persoonallisia runoja, erottuvia säkeitä, kauniita pilviä. Niitä lukiessa ”ikuinen, peruuttamaton,/ koko ajan soi korvissamme.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto