Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Runollinen kesä virolaiskylässä

Siru Valleala, 26.7.2015
Mathura: Kimalaispäivä 70 s., Basam Books 2015 Kääntäjä(t): Katja Meriluoto

Johnny Kniga julkaisi vuonna 2006 virolaisen nykyrunouden antologian Ajattelen koko ajan rahaa, jossa virolainen runous esitetään vahvasti yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kokoelmassa on myös 1990-luvulla perustetun Erakkond-ryhmän runoja.

Nyt virolaisrunoilija Mathuran teos Kimalaispäivä (Kumalasepäev 2012) on käännetty suomeksi. Mathura kuului myös Erakkond-ryhmään, mutta yhteiskunnallisuus ei hänen runoissaan korostu. Kimalaispäivän runot ovat suorastaan päinvastaisen universaaleja ja arkisia, kunnes äkkiarvaamatta astuvat hipaisemaan maailmankaikkeuden syvyyksiä.

Mathura on julkaissut kahdeksan runokirjaa, lastenkirjoja, matkakirjan sekä runoutta ja musiikkia CD-levyllä. Hänen runoistaan on esimerkiksi folkyhtye Kirtana Rasa ammentanut sanoituksia, ja hän itse on kirjoittanut runsaasti sanoituksia popyhtyeille. Kimalaispäivä on ensimmäinen suomeksi käännetty Mathuran teos.

Kimalaispäivä tapahtuu kolmena peräkkäisenä kesänä pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä.

Runoilijan nimi herättää heti kysymyksiä. Kyseessä on taiteilijanimi, jolla Margus Lattik (s. 1973) kirjoittaa ja luo muuta taidetta. Kääntäjänä, kriitikkona ja kuvataiteilijana tunnettu Mathura asui aikoinaan Intiassa opiskelemassa krishnatietoisuutta. Itseään hän kuvailee yhtä aikaa ei-uskovaksi että ei-ateistiksi. Taiteilijanimi on sittemmin alkanut elää omaa elämäänsä omaamatta sen syvällisempiä uskonnollisia yhteyksiä.

Luonnon tutkija

Jonkinlaista spirituaalista, aasialaishenkistä laajemman tietoisuuden tavoittelua Mathuran runoudessa kuitenkin on. Erityisesti se ilmenee luontokuvastossa. Kimalaispäivä tapahtuu kolmena peräkkäisenä kesänä pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Luonto ja vesistö ovat vahvasti läsnä.

Lähes jokaisessa runossa ihmiselämä rinnastuu johonkin luonnon elementtiin, kuten vaikkapa perinteisessä kiinalaisessa lyriikassa. ”– kaartuvat metsätiet / lapsuus tienpientareella, / auringontulva suola-arhoissa, / liekehtivä lahti, / sydän, joka riemuitsee, / jos sen kasvusto on vähänkään / villi.”

Runoilija antaa luonnon näyttää voimansa ja ihmisille heille kuuluvan aseman. Ihmiset ovat pieniä tekijöitä suuremmassa suunnitelmassa. Ihmislaji saa luvan nauttia luonnon elementeistä, kunhan muistaa, ettei mitään siitä voi lopulta omistaa:

”Kourallinen värejä on pistelty heinänkorteen.

Niitetyllä pellolla tirskuvat västäräkit jonossa.

Kääntelet helveiksi palaneita mesiangervoja.

Kierität niitä heinäsuovaan, johon käydä illalla bukkumaan.

Sirkat sirittävät yhä lähempänä ympärilläsi.

Kaste pyyhkii pois Linnunradan jäljet.”

(Keskikesä, s. 25)

Kuten pohjoismaalaisina tiedämme, kesä on lyhyt vuodenaika, joka sisältää itsessäänkin nopean kiertokulun: toiveikaana odottava alkukesä, kuhisevan hetkellinen keskikesä ja haikea, syksylle antautuva loppukesä. Mathuran kolme kesää merellisessä mökkiympäristössä sisältävät kaikki nämä. Runoteoksen luettuaan on täynnä kesän tuoksua ja hellettä iholla. Lapsuudessa kesä oli loputon, aikuisuudessa huomaamme sen kuristavan rajallisuuden.

On varhaiskesän aamu, / ja tämä laulu on vasta alussa, / ja meri on vielä viileä, / mutta tuntuu, että sinua varten se on valmis.”

”Keskikesän tukahduttava raukeus, / pilvien harvat rivit – / ajatusteni viimeiset rippeet.

Tunnen, miten / asioiden rajat vähitellen / haurastuvat / ja katoavat –”

Hedelmät ovat kypsiä, / päivän päitset sidottu, / typerät kysymykset ovat ainut jäljelle jäänyt / maallinen omaisuutesi.

Paikan tarkkailija

Mathuran teos sisältää sekä proosarunoja että mitoista vapaata lyriikkaa. Proosarunoissa hän pohtii kesäpaikkakyläänsä, sen aikaa ja historiaa sekä samalla omaa olevaisuuttaan ajan kulussa. Paikan merkitys on vahva läpi teoksen. ”Isoäiti on nyt kuollut, mutta rautatiesilta / on tallella, isoäidin katu on tallella ja sen päässä / aurinko on edelleen sokaiseva kiekko. / Aivan kuin lapsuudessa / seillä en vielä näe, / minne olen menossa.” Kalastajakylä on imenyt runojen puhujan omat muistot yhtä lailla kuin ihmiskunnan kehityksen muiston. ”Kaikki, mikä on ollut, / on kerran ollut / eikä enää palaa, / tai jos palaakin, ei samoin.

Maaseutumaisema toimii alkuna runoille, jotka loppusäkeissä usein yhdistyvät suurempaan maailman maisemaan. Lukijan on helppo kuvitella näkymät silmiensä eteen. ”Nämä tiet jotka vievät vain merelle / kalastajakylät muhkuraiset talot maata liki / veneet kumollaan rannalla odottamassa — ja yksinäinen lehmä seisoo koipiaan myöten lahdessa.” Meri on läsnä voittopuolisesti. ”Meri on tyyni ja välinpitämätön / aivan kuin taivainen onni.”

Mathuran tavaramerkkinä on omista kokemuksista kirjoittaminen. Ehkä juuri siksi Kimalaispäivän runot ovat yksinkertaisen toteavia. Vaikka moni runo kiteytyy filosofiseen kommenttiin, on arjen, tavallisen, jokakesäisen hetken kuvaus olennaista. Kertoja on läsnä päiväkirjamaiseen tapaan kaiken aikaa. Toisinaan tämä tuo pientä kömpelyyttä ja itsestäänselvyyttä runoihin. ”(Ennen kuin kirjoitan seuraavan rivin, / mietin, että runoja voi toistaa, / mutta elämät ovat kaikki ainutkertaisia.)

Mathura tahtoisi kirjoittaessaan unohtaa kaiken teknisen opin, runon historian ja omaksutut kielikuvat

Mathura toisaalta haluaakin olla yksinkertainen. Hän on kertonut, että tahtoisi kirjoittaessaan unohtaa kaiken teknisen opin, runon historian ja omaksutut kielikuvat. Hän haluaa lähteä liikkeelle ei-mistään ja täyttää tyhjyyttä aidosti kumpuavilla sanoilla. Hän kirjoittaa siitä, mitä ympärillään näkee ja miltä näetty sisällä tuntuu. On tärkeää olla sekä tilanteessa tuoreesti että kuunnella sydämen tunteita. Vastalahjaksi, tarkalle havainnoijalle, saapuu tietoisuus jostakin suuremmasta.

Lapsen silmin katsoja

Mathuran runojen tarkkailija on usein yksin liikkeellä, muttei tässä teoksessa suinkaan kaiken aikaa. Monen runon inspiroija on kertojan oma pieni lapsi, elämän ihme. Runossa ”Tähtivaeltaja” kuvataan kaikkein herkimmin uutta syntymää:

Kuinka sinä tulit. Tähtipöly peittona

ympärilläsi, pieni sydän jo lyömässä,

pienet sormet ojentumassa auki ja kiinni

kuin jokisimpukan kuoret. Rauha, olen tässä,

sinun luonasi – tämä on ääni, jonka pian

tunnistat ja joka sanoo, että kaikki on hyvin,

älä unohda, että kaikki on hyvin.

– olet äsken syntynyt tyttö.

mutta jalkasi ovat vanhat, kuin ne olisivat

kulkeneet läpi koko avaruuden, etsien, etsien.”

(s. 20)

Lapsen kasvu on yhtä kuin kesän kasvu kukoistukseen. Lapsella on yhteys myös teoksen nimeen. ”— sinun hihkaisujesi musiikki, pikku kimalaiseni, / tuo huulilleni toisenlaiset sanat. / Sinun ihosi vaaleiden kansien välissä / on kätkössä enemmän kuin löytyy / yhdestäkään kirjasta; rivit siellä / eivät ole lauseita, vaan suuntaviittoja / halki unimetsän / — Sieltä jatkuu toinen tarina.

Myös parisuhde on läsnä, kahden ihmisen yhteinen näkymä kesämökin ikkunasta ulos ja elämään. ”Istumme kahdestaan ikkunalla ja katsomme hellittämätöntä sadetta, vesinorojen valumista katolta, luemme sadevesirivejä, jotka ovat kuin muinaisen, kirjoittamatta jääneen runon säkeitä.” Perhekuvauksista kaunein on runo ”Sitten”:

Kesä puhaltaa verhot valloilleen,

tuulu mereltä lehahtaa hiljenevään huoneeseen,

jossa nukutte, te kaksi,

joiden onni on selvä,

ja kello kulkee joka minuutti

pari sekuntia taaksepäin.

(s. 23)

Sekä lapsen, luonnon että isoäidin muiston myötä runoteos palaa yhä uudelleen ajallisuuteen. Se lopulta on Mathuran Kimalaispäivän ydinteema, ihmistä ikuisesti ihmetyttävä aihe. Aika kuluu, miksi niin nopeasti, miksi joskus hitaasti, ja kuinka kaikki muuttuu tai ei muutu ajan myötä. Runoudessa aihe ole uusi, eivätkä Mathuran pohdinnat tuo teemaan varsinaisia oivalluksia. Se ei kuitenkaan tee kokoelmasta tylsää tai tavanomaista. Kielen tyyni kauneus, joka suomennoksessa kääntyy moitteettomasti, takaa miellyttävän elämyskokemuksen.

Ja onhan niin, että ajallisuus kiinnostaa ikuisesti – ajattomasti!

Männyt kerivät tiheän aamunkoiton sumun latvoihinsa

ja seuraavat kaikkea –

ne ovat ainoita,

jotka vielä muistavat saman kuin sinä,

ne ovat yhä ystäviäsi, joiden elämä jatkuu

siitä, mihin sinä kuolit.

(s. 63)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto