Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kolme naista ja vanha kettu

Anna Vasala, 16.10.2010
Matti Larjavaara: Ketunmorsian s., Gummerus 2010

Matti Larjavaara on suomalaisen filologian professori Helsingin yliopistossa. Hän on väitellyt tohtoriksi ja julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita alaltaan. Suomen kielen ja kirjallisuuden vankka tuntemus näkyy hänen ensimmäisessä kaunokirjallisessa teoksessaan laajoina ja perusteellisina kuvauksina yliopistoluennoilta ja pitkinä, polveilevina kirjallisuuskeskusteluina päähenkilöiden välillä.

Ketunmorsian-romaanin päähenkilöt ovat kirjallisuuden professori Kimmo Yövaara ja Anna Himanen, hänen graduohjattavansa. Nuori Anna tekee gradua Aino Kallaksen eroottisista teemoista ja pohjaa tutkimustaan Kallaksen päiväkirjoihin.

Kimmo puolestaan ehdottaa Annalle, että he tekisivät yhdessä kirjan. Sen aihe olisi ikuinen – rakkaus – mutta tekotapa uusi: he kirjoittaisivat kirjan yhdessä, samalla kokeellista rakkaussuhdetta eläen. Huomattavasti itseään vanhempaan Kimmoon ihastunut Anna nielee vankoista periaatteistaan huolimatta naistenmiehenä tunnetun vanhan ketun syötin.

Omasta puuduttavasta avosuhteestaan huolimatta Annalla on periaatteensa, eikä hän kokeellisen salasuhteen aluksi sorru muuhun kuin näyttämään paljasta pintaa ruotsinlaivalla. Senkin hän tekee vapautuakseen symbolisesti avopuolisonsa Juuson haukuista. Kukapa nainen ei haluaisi tulla kehutuksi, Kimmo laskeskelee, ja jatkaa viettely-yrityksiään yliopistolla.

Larjavaaran romaanissa on miljöönä sama yliopisto kuin Siri Kolun kahden vuoden takaisessa esikoisteoksessa Metsänpimeä. Näissä molemmissa kirjoissa Aino Kallaksen Sudenmorsian nousee keskeiseksi intertekstuaaliseksi tekijäksi. Siinä missä Kolu kuvaa nuorten kirjallisuuden opiskelijoiden lumoutunutta suhdetta tähän teokseen ja heidän vähittäistä ajautumistaan sen provosoiviin traagisiin tapahtumiin, Larjavaara tekee siitä osan Annan gradun aihetta ja rakentaa sen avulla punatukkaiseen Kimmoon viittaavan sanaleikin.

Pettäjiä kaikki tyynni

Larjavaaran esikoinen herättää pohtimaan, mikä rakkaudessa on oikein ja mikä väärin. Kenen moraalikäsitys painaa eniten, kun keski-ikäinen naimisissa oleva mies rämpii elämäänsä viettien ohjaamana ja vaihtaa naista kuin metsäjänis karvan väriä?

Anna säälii Kimmoa, antautuu hänelle ja tulee raskaaksi yhden ainoan kerran seurauksena. Sen myötä salasuhde paljastuu, ja kohta on koossa varsinainen professorin rouvat -kerho: kaksi eksää ja yksi aloitteleva nykyinen.

Kimmo osoittautuu raukaksi, joka ei edes osaa nukkua yksin vaan tarvitsee jonkun lämpimän naisen kylkeensä. Pettäjän pesti avautuu puolivahingossa useammalle ihmiselle, ja ihmissuhdesoppa on valmis. Anna tasapainoilee miehensä menneisyyden, entisten vaimojen ja nyt puolestaan häneltä salatun nykyisyyden keskellä. Onko Annan omilla toiveilla ja haaveilla mitään sijaa?

Kameleontti vai ovela kuin kettu?

Tyyliltään Ketunmorsian on ristiriitainen kirja. Uskallan epäillä, että letkeään viihteeseen tottunut lukija saattaa hypätä pitkät kirjallisuusluennot ja -keskustelut yli. Kuinka taas reagoi niitä janoava intohimoinen kirjallisuuden ystävä lukiessaan esimerkiksi Annan odotusajasta seuraavanlaista tekstiä:

”Sitten Kimmo haluaa kuunnella korva vatsalla jälkeläisparven polskintaa. Siitä Kimmo etenee luontevasti pimpin silittelyyn ja semmoiseen. Tässä vaiheessa Kimmo kauhistuu: – Anna! Onks sulla anaerobinen tulehdus?”

On palautettava mieleen toimiva ohje, joka löytyy samaisen kirjan sivulta: ”Lukeneelle ihmiselle ei mikään inhimillinen ole vierasta.”

Edellä mainitusta ohjeesta huolimatta kärvistelin selkeään kaunokirjalliseen kieleen tottuneena lukijana vaivaantuneena, kun luin Ketunmorsiamen puhekielisiä kohtia: ”Mutta musta tää on oikeesti ihana ja ihmeellinen. Kohta me mennään ja kävellään tosta rantaan päin ja aletaan sitten mennä tonne oikealle ton ison nurmikentän poikki.” Tai: ”Sellainenko se onkin pohjimmiltaan tämä Kimmo?”

Jos Ketunmorsian olisi tyyliltään johdonmukaisesti naiiviuteen taipuvainen, se toimisi viihdetekstinä tai huvittavana parodiana ”Kauniit ja rohkeat” -tyylisestä juonittelusta. Jos taas sen tyyli olisi kauttaaltaan huoliteltu, se olisi kaunokirjallisuutta, joka haastaa uppoutumaan kirjallisuuden kiehtovaan maailmaan ja pohtimaan viettien merkitystä tai moraalikysymyksiä.

Nyt en ole ollenkaan varma, kumpaan kastiin Ketunmorsian kuuluu. Ei silti, Larjavaaran teos osaa myös ovelasti kutkuttaa: kirjan äärellä ei voi välttyä miettimästä, millä tavalla kiistanalaista biografista kirjallisuudentutkimusta voisi soveltaa hänen omaan tekstiinsä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto