Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Poronmai'olla kirjoitettua

Niina Hakalahti, 2.11.2000
Oiva Arvola: Kultaisen kaivon saagat s., Kulttuurivalistamo Odysseus 2000

Suurin osa suomalaisista elää urbaanisti. Oiva Arvolan Kultaisen kaivon saagat tuo ääniä vähemmän tunnetusta maailmasta. Lähinnä Yliperän kielellä kirjoitetut saagat loihtivat lukijan eteen henkilö- ja maisemakuvia, jotka tuntuvat piristäviltä suhteellisen hillityn nykyrunouden keskellä. Arvolan kuvaamat ihmiset ja tapahtumat ovat yhä harvemmalle tuttuja. Etelässä asuvat ovat tähän maailmaan kurkistaneet ehkä Rosa Liksomin murrenovellien tai Esko Männikön valokuvien kautta.

Arvolan edellinen saagateos ilmestyi kymmenisen vuotta sitten. Saman ajan Suomi on saanut olla ilman uusia saagoja, sillä Arvola on lajinsa ainoa edustaja. Kultaisen kaivon saagat on varsin laaja, yli 200-sivuinen teos, hyvinkin neljän runokirjan laajuinen. Teoksessa on mukana myös joitakin yleiskielisiä runoja, mutta sen todellinen kieli on murre, ”panhaan se hoo melkein joka paikhan”. Huumori on hyvin keskeinen tekijä Kultaisen kaivon saagoissa, myös kieltä tarkastellaan huumorin kautta. Lapin väestörakennekin pistetään kielen piikkiin. Vanhoja poikia riittää, ”mie ku piän, ettei nuot meän pojat ossaa panna pilluunkhaan mithään muuta ku sen hoon”.

Arvolan tekstit ovat poronmaidon ja kuivalihan makuisia, niitä leimaavat värikkyys, hyperbolisuus ja tarinaniskijän taidot. Lukiessani uutta saagateosta, kuulin taustalla kirjailijan lukemassa tekstiään. Saagat tuntuvat luettuinakin puheelta, ne soveltuvat nimenomaan esitettäviksi, kuulluiksi – tämänhän kirjailija itsekin on oivaltanut lukiessaan aikaisempia saagojaan kaseteille.

Vaikka saagojen kautta välittyy etelän eläjälle melko eksoottiselta tuntuvaa tavaraa (Saaga poronmai’on käytöstä, Poroelämä on paljon muuttunu), lukija löytää myös paljon yleisinhimillistä. Esimerkiksi Vaimoliikheen saaga kertoo humoristisesti avioelämän pimeämmästä puolesta, joka Suomessa ainakin avioerotilastojen mukaan on varsin yleinen kokemus.

Tasoltaan saagat vaihtelevat, jokusen olisi ehkä voinut jättää poiskin kokonaisuuden siitä kärsimättä. Kultaisen kaivon saagat on teos, jossa kaunokirjalliset elementit ovat kuitenkin vain yksi puoli. Aivan yhtä tärkeää on saagojen välittämä paikalliskulttuuri ja -historia. On hyvä muistaa, että EU:iin kuuluu myös Kieksiäisvaara ja siellä asuva Veräjän Änsti.

Suomen kirjallisuuteen mahtuu vain yksi Oiva Arvola, aivan kuten Tommy Tabermannejakaan ei voi olla yhtä enempää. Kuvaavaa on, että Arvolan Nivankylässä isännöimä Kampsuherran valtakunta on esitteen mukaan itsenäistynyt vuonna 1995. Samalla tavoin Arvolan saagat elävät omaa itsenäistä elämäänsä kirjallisuuden valta- ja muotivirtauksista piittaamatta EU-Suomessa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto