Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kielen kelloksissa

Eveliina Laurila, 27.8.2012
Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista 89 s., Poesia 2012

Olli-Pekka Tennilän toinen teos jatkaa esikoisteoksen ololon (2008) kielellä makustelemisen linjaa. Mikä on mahdollista, mikä ei, ja mikä on sattuman osuus? Yksinkeltainen on kaksinkeltaista koostuu yksittäisistä tekstifragmenteista. Ne on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sijoiteltu sivun yläreunaan, keskelle ja alareunaan. Asettelu tuo samalle tasolle aforistiset tiivistykset, kielelliset, filosofiset ynnä muut pohdinnat sekä erityyppiset havainnot. Tekstien pituus vaihtelee muutamasta sanasta useampaan riviin. Osastojakoa ei ole, eikä tietysti sisällysluetteloakaan.

Samalle sivulle tai aukeamalle asetellut runot eivät välttämättä liity toisiinsa, vaan asiasta toiseen hypellään. Koko teoksen mittakaavassa toistuvat kuitenkin muutamat aiheet, kuten lapsen kieli, hyönteiset ja rakenteet.  Seuraava esimerkki kattaa yhden moniaineksisen aukeaman:

”Lauseet kuhisevat.// Mitä tuossa kirjoittaa?, kysyy A.// Omistautuvat yhä myöhemmille hetkille.// A. kysyi tuleeko siitäkin vanha mummo ja kuoleeko se ja meneekö/  lepäämään, ja onko sen nimi sitten vielä A. ja pystyykö se sitten/ puhumaan.// Esikoinen. Jälkeläinen.// Kasvi joka meillä esiintyy yksinomaan satunnaisena.”

Merkityksen ja sattuman huojuntaa

Yksinkeltainen on kaksinkeltaista kokeilee kieltä virheiden, tai siis ”vilheiden”, kautta. Merkitys huojuu ja monistuu. Muutokset ovat pieniä: r-kirjain vaihtuu l-kirjaimeksi, sama lause toistuu eri välimerkein, kielellä leikitään, sitä ihmetellään ja samalla koko ajan havainnoidaan: ”Otaksuessaan etteivät merkitykset synny tyhjästä,/ olettaa jokaisen virheen paljastavan jotain/ tekijästään tai itse todellisuuden luonteesta.”

Testataan, kuinka pitkälle kieltä voi käyttää vastoin sen konventionaalisia sääntöjä ja käyttötapoja, ilman että merkitys kokonaan katoaa? ”Kieltyy/ Kieltyy// kaksoiskielle, dna,/ tai mikä hyvänsä kellostuen toistuva kuvio/ jota osataan jo lukea.” Sanalla ”kieltyy” on virheellinen, lapsenomainen kaiku. Neologismina sen voi tulkita kielen kiertymisen kuvaksi, koska se sulattaa yhteen sanat ’kieli’ ja ’kiertyä’. Lisäksi siinä voi nähdä sanan ’kieltää’ tai ’kieltäytyä’, kieltäytymisen käyttämästä kieltä sääntöjen mukaan.

Sattumasta on teoksessa lukuisia sitaatin arvoisia fragmentteja. Osa pohtii sattumaa perusteellisemmin, osa liittyy hetkessä elämiseen ja kielellistää sen: ”Yhtäkkiä sataa. Voisi tapahtua mitä hyvänsä./Mutta sataa. Juuri sataa.”

Tennilä saa tekstipelillään paljon aikaan.

Teos rakentuu fragmentaarisuudessaan sattumalle, koska sillä on tapahtumisen luonne, ”Kaikki tapahtuu”. Fragmentit tipahtelevat sattumanvaraisessa järjestyksessä lukijan eteen, tapahtuvat tekstinä ja kenties oivalluksena. Sattumaan myös kannustetaan luottamaan, olemaan häiritsemättä, kun elämä tapahtuu:

”Mitä jää hänen huomatessaan vaikuttimensa, ehdollistuneisuuden,/toiston, radat joita piirtää loputtomiin?/Ehkä hän voisi vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta uteliaisuus/ päästää tilanteen pidemmälle, jos sellaista sattuu. On tapahtumisen/ tuntu, eikä hän halua häiritä tapahtumia.”

Sattumalle antautuu myös teos itse. Kun materiaalia on runsaasti ja se pelkästään näytetään, korostuu lukemisen subjektiivisuus. Jotain saattaa jäädä ja varmasti jääkin vähemmälle huomiolle. Tätä voi pitää huonona, hyvänä tai jokapäiväisenä piirteenä: niinhän voi käydä aina.

Tennilä saa tekstipelillään paljon aikaan. Hän luotaa kieltä, maailmaa ja runoutta. Syntyy syvyyksiä, kysymyksiä, oivalluksia, runoutta. Tennilän tapa tehdä on uniikki ja lopputulos erinomainen. Loppuun sopiikin filosofinen lause siitä, kuinka vaarallista eli hedelmällistä hyvään tekstiin paneutuminen voi olla: ”Havainnointi voi muuttaa kohteena olevien lauseiden totuutta/lopullisesti.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto