Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Yön läpi, muistojen halki

Tiina Rintala, 24.10.2011
Pauliina Haasjoki: Aallonmurtaja 63 s., Otava 2011

Pauliina Haasjoen viides runokokoelma Aallonmurtaja alkaa runolla, jossa tarkkaillaan lentokoneesta maisemassa näkyviä valoja: ”Valoja, jotka koruina ojentavat itseään ylhäällä koneessa istuvalle, ovat jo katsojansa silmässä vaikka vasta lähtivät virtaamaan lähteestään. ”

Valo tuo toisaalta etäisyydet ja ajalliset ulottuvuudet näkyviin, mutta toisaalta myös häivyttää niitä. Etäisyyksien ja aikatasojen välillä Aallonmurtajan runoissa liikutaankin nopein ja yllättävin kiepautuksin.

Runoissa ollaan usein matkalla, sopivasti irrallaan niin että katse alkaa hakea uudenlaisia tarkennuspisteitä ympäröivästä todellisuudesta. Tai sitten mieli palaa tuttuun, joskus tapahtuneeseen: ”Menneisyyteen on vain vähän matkaa, eikä vähääkään, vaan jokin havahtuva hetki pistää hattuneulan menneisyyden kerrosten läpi, muisto yhdistää ajat toisiinsa.”

Tässä maisemassa, jossa muistot ovat välillä niin painavia että nykyhetki tuntuu tyhjältä aukolta,  on jännitteitä, ”ukkosta kuin kynsiä käpälässä”, hyökkäileviä lintuja ja puuskaista tuulta. On myös pimeää, joka tuntuu seisauttavan ajan kulun:

”Ehkä on pysähdyttävä tyhjän ympärille hetkeksi
ilman tuoksua tai kuvaa,
sitten se voi taas lähteä liikkeelle,
kudin, paennut silmukka on poimittu takaisin.”

Haasjoen runoissa todellisuutta katsotaan välillä hyvin läheltä, välillä etäältä. Mikro- ja makrotason limittäminen  synnyttää omalaatuisen pienten ja suurten mittakaavojen kudelman. Se voisi olla jotakin sukua Tomi Kontion Taivaan latvassa -kokoelman nopeille mittakaavavaihdoksille, joissa kurotetaan lähiökuvastosta tähtikuvioihin ja myyttien maailmaan.

Aallonmurtajan runoissa liikutaankin nopein ja yllättävin kiepautuksin.

Herkkävaistoiset puhujat löytävät molemmilta tasoilta hienoja tarkennuspisteitä. Mistä asiat koostuvat ja mitä tapahtuu todella, puhujat kyselevät ja kokoavat havaitsemastaan luetteloita ihmettelynsä tueksi. Mutta kaikki on alituisessa liikkeessä, ja ajan kerrokset hauraasti toistensa päällä:

”äkkiä koko rakennus
on auki perustuksesta taivaisiin, katto on haljennut
ja vettä satanut lammeksi. Ei ole enää tasoja,
ei rakennetta, ei miestä eikä naista, ei ole puu-
tai metalliseppää, ei kauppiasta, ei kuljettajaa,
ei maata eikä vettä, ei solistia, ei yleisöä,
vaan matala, kirkas allas jonka pohjaa peittää mosaiikki.”

Välillä runoissa painottuu aistivoimainen saaristoluonnon kuvaus, välillä taas muistot, kuvitelmat tai mielen näyt sekä niistä avautuvat rinnakkaiset todellisuudet pyyhkivät nykyhetken yli kuin ilmamassat aallonmurtajalla.

Aivan helposti runot eivät aina aukea, jos ei satu tuntemaan Herzogin elokuvaa Fata Morgana tai muita intertekstejä, joiden päälle Haasjoki säkeitään rakentaa. Välillä toivoisi, että kunnianhimoiset runot tulisivat askelen lukijaa vastaan.

Lentäminen toistuu motiivina läpi kokoelman. Aikavyöhykkeiden yli ja yön halki lennettäessä on mahdollista saavuttaa tila, jossa ajan ja paikan tunne lakkaavat: yön jälkeen tulee uusi yö, rytmihäiriö, särö ajan kulussa. Aallonmurtajassa nämä hetket näyttäytyvät maailmaan ja hetkeen tarraamisen mahdollisuuksina. Ajan kulkua ja muutosta ei voi pysäyttää, mutta myös liikkeeseen asettuminen voi tuoda rauhan ja saada unohtamaan vauhdin.

Aallonmurtajan voi nähdä syventävän ja kehittelevän onnistuneesti Haasjoen edellisen kokoelman, Pääskysen ja lepakon, poetiikkaa. Pienen ja suuren mittakaavan yhteen kietominen sekä luontoon ankkuroituva mutta toisiin todellisuuksiin laajentuva kuvasto ovat  keskeisiä elementtejä molemmissa teoksissa.

Aallonmurtajalle ovat tunnusomaisia pitkät ja virtaavat säkeet, toisinaan myös proosarunoa lähentyvä muoto. Haasjoki koostaa pieneen keskittyvistä ja suureen kurottavista runoista eloisia sarjoja.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto