Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tapahtumien kihinässä

Pasi Salminen, 21.4.2020
Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste 319 s., Poesia 2019

Viimeiset vuosikymmenet ovat muuttaneet maailmankuvaamme. Avaruuslennot, tietotekniikka ja viimeisenä ilmastonmuutoksen uhka ovat muokanneet käsityksiämme itsestämme ja ympäristöstämme. Muutosten syvyyttä on vielä vaikea hahmottaa. Miten esimerkiksi jatkuva yhteys tietoverkkoon tulee vielä muuttamaan ihmisiä ja yhteiskuntia? Lähelle on vaikea nähdä. Saattaa olla, että tarvitaan runoilijan herkkävaistoisuutta hahmottamaan pinnan alla kyteviä murtumalinjoja ja vielä muotoaan hakevia yhteyksiä.

Maapallo näkyy vain pienenä pisteenä vasten avaruutta.

Pauliina Haasjoki on yksi tämän hetken arvostetuimmista runoilijoistamme. Hän käsittelee ensimmäisessä esseekokoelmassaan Himmeä sininen piste monia ajallemme ominaisia aiheita ja teemoja. Aiheiden kirjo ulottuu avaruusmatkoista aikamme kuumimpaan kysymykseen eli ilmastonmuutokseen. Haasjoki punoo yhteen havaintoja ja tietoja eri suunnista ja lähteistä.

Teoksen nimi tulee kuuluisasta valokuvasta, jonka avaruusluotain Voyager otti etääntyessään aurinkokunnasta. Kuvassa maapallo näkyy vain pienenä pisteenä vasten avaruutta. Kuva konkretisoi ihmisen maailmankuvan muutosta. Maapallo ei ole maailmankaikkeuden napa, vaan yksi pieni hitunen muiden vastaavien joukossa.

Useat Haasjoen käsittelemät aiheet ovat asiantuntemusta vaativia. Haasjoki on runoilija ja koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Hän lähestyy aiheita usein analysoimalla erilaisia kulttuurin tuotteita. Nämä voivat tuoda julki erilaisia ajattelutapoja ja -malleja, jotka heijastuvat myös erilaisiin käytänteisiin ruoan tuotannosta avaruusmatkoihin.

Katseita avaruuteen

Useat kokoelman esseet käsittelevät avaruutta. Haasjoki on käsitellyt jo aiemmin runoissaan ja blogeissaan fysiikkaan ja avaruuteen liittyviä aiheita, kuten hänen tuotantoonsa tutustuneet tietävät. Runojen kuvasto on laajentunut esikoiskokoelman kotipihalta ja metsäpoluilta yhä laajempiin ympyröihin, eri puolille maapalloa ja aurinkokuntaan asti.

Varsinkin Haasjoen viimeisimmissä kokoelmissa runon puhuja on paikoin etääntynyt perinteisestä, havainnot yhteen kokoavasta subjektista. Assosiaatiot puikkelehtivat vapaasti ajasta ja paikasta toiseen. Ihminen sidotaan perustavalla tavalla luontoon ja ympäristöönsä.

Haasjoen runoihin ja blogeihin verrattuna Himmeä sininen piste on yllättävän asiatyylistä. Kieli ei itsessään nouse samalla tavalla huomion keskipisteeksi, vaan nyt tarkoitettu näkyy kielen läpi asiatyylin ihanteiden mukaisesti. Esseiden kieli ei siis ole tyyliltään ilmeisen runollista.

Haasjoki tarkastelee esimerkiksi sitä, millaisia ideologisia painotuksia on avaruutta ja avaruusmatkoja käsittelevissä teksteissä. Hän osoittaa esimerkkien voimalla, miten aikakauden ajatusmallit heijastuvat erilaisissa kuvauksissa. Usein myös vaikuttaa, että toiveajattelu hämärtää faktan ja fiktion rajaa.

Yksi varhaisimmista kohteista on neuvostoliittolainen Pavel Klushantsev, jonka puolidokumentaarisia elokuvia innoittaa melkoinen optimismi avaruuden valloitusta kohtaan. Samantapaista myönteisyyttä löytyy myös tunnetun Carl Saganin teksteistä. Haasjoki näkee tieteen kansantajuistajana ansioituneen Saganin pyrkineen ”tietoiseen visionmuokkaukseen.” Muiden planeettojen asutus esitetään varsin positiivisessa valossa.

Usein vaikuttaa, että toiveajattelu hämärtää faktan ja fiktion rajaa.

Myös tuoreemmista teksteistä löytyy painottuneisuutta. Esimerkiksi kaksi avaruusmatkoja puuhaavaa yksityistä yhtiötä, Blue Origin ja SpaceX, pyrkivät ymmärrettävästi esittelemään avaruusmatkailun innostavasti ja myönteisiä puolia korostaen.

Avaruusmatkoista on lyhyt matka ajatukseen maan ulkopuolisesta elämästä, jonka kohtaaminen on yksi tieteisfantasioiden kestoaiheista. Kirjailija tunnustaa itse uskovansa elämään maan ulkopuolella ja jopa tietoiseen sellaiseen. Tätä hän perustelee tutulla argumentilla avaruuden suuruudesta. Eksoplaneettoja on todennäköisesti avaruudessa runsaasti, joten on todennäköistä, että elämää on muualla. Avaruuden mittakaavassa epätodennäköisetkin kehityskulut voivat toteutua.

Haasjoen teksteistä välittyy kirjailijan vahva mielenkiinto avaruutta kohtaan. Hän kertoo jo lapsena tutustuneensa aiheeseen Arvoituksellinen avaruus -kirjan kautta. Myöhemmin hän mainitsee osallistuneensa Kari Enqvistin ja Syksy Räsäsen luentokurssille.

Käsitellessään fysiikkaa ja avaruutta Haasjoki astuu oikeastaan hieman samalle tontille kuin monet luonnontieteen popularisoijat. Runoilijalla ei kuitenkaan ole tukenaan ammattifyysikon koulutuksen ja uran tuomaa auktoriteettia, joten hänen pitää perustella esityksensä muulla tavoin. Esseekirjallisuudessa tämä ei välttämättä ole puute, vaan se vapauttaa kirjoittajan luomaan yhteyksiä luonnontieteen ja kulttuurin välillä.

Haasjoki itse huomauttaa, että kun maallikko kuuntelee fyysikkojen esityksiä maailmankaikkeuden luonteesta, ”taianomaisuuden tunne on lähellä” (s. 13). Fyysikoilla on pääsy tieteen matematiikkaan, johon maallikolla ei ole asiaa. Ilman koulutusta on mahdotonta arvioida esimerkiksi säieteorioiden totuudellisuutta. Tyypillisesti fyysikot mainitsevatkin esitystensä alussa, että matematiikka on fysiikan varsinainen kieli ja luonnollisilla kielillä esitetyt luonnehdinnat ovat vain epämääräisiä likiarvoja.

Haasjoen esseiden kertoja on asemaltaan lähempänä lukijaa kuin ammattifyysikkojen teoksissa. Fyysikkojen tekstien edessä lukija on oppilaan asemassa, mutta Haasjoen parissa enemmän kanssaihmettelijän roolissa. Haasjoella ei ole rasitteenaan fyysikon velvoitetta luonnontieteen ankaruutta kohtaan. Tällöin lukijankaan ei tarvitse ensin nöyrtyä modernien tietäjien salatun tiedon edessä.

Ihmisen suhde muihin eläimiin

Toisia lajeja kohdatakseen ihmisen ei tarvitse suunnata katsettaan avaruuteen. Posthumanistiseen maailmankuvaan kuuluu osaltaan myös ihmisen näkeminen tasavertaisena suhteessa muihin olentoihin. Tässä pätee sama logiikka kuin riisuttaessa maapallolta sen erityislaatuisuus suhteessa maailmankaikkeuteen.

Luonto ja eläimet ovat olleet pitkään ihmiselle välineitä. Nykyisen kaltaisen tehotuotannon haittavaikutukset ovat kuitenkin käyneet ilmeiseksi. Vaikka esimerkiksi kasvisten syönti eettisistä syistä on yleistynyt, on ihmisen ja eläinten tasavertaiseen suhteeseen vielä pitkä matka. Eläinten tuotantotalous on niin iso systeemi, että sen rakenteiden muuttaminen on hyvin vaikeaa.

Käsitellessään eläinten asemaa kirjoittaja osoittaa tutustuneensa eläinetiikan kysymyksiin. Haasjoki pohtii esimerkiksi sitä, miksi eläinten asemaan on niin vaikea samaistua. Hän pohtii empatian yhteyttä samaistumisen vaikeuteen: ”Eläimen suhteen en voi perustaa empatiaani sille, miltä minusta itsestäni tuntuisi. En tiedä millainen eläimen kokemus on —” (s. 154). Käytännössä moni kuitenkin tuntee empatiaa eläimiä kohtaan, vaikka kokemuksellisesti onkin vaikeaa asettua toisen lajin edustajan asemaan. Haasjoen mukaan ”— empatian on lähdettävä jostain syvemmältä: havaitsen, kun jokin elävä haluaa elää eikä kärsiä —”.

Oikeudellisen ajattelun piiriin voidaan nostaa eläimetkin, jos niin vain haluttaisiin.

Eläinetiikassa kärsimyksen kokemusta käytetään yleisesti yhtenä mittarina eläimen kohtaamalle moraaliselle vääryydelle. Vaikka voisikin olla vaikea ymmärtää, millaiselta elämä tuotantoeläimestä tarkalleen ottaen tuntuu, niin kärsimyksen kokemus on mahdollista todentaa esimerkiksi käyttäytymisestä. Rajapintana ihmisen ja eläimen kokemukselle on toisaalla joskus tarjottu keskitysleiriä, mutta Haasjoki jättää natsikortin kääntämättä.

Sen sijaan Haasjoki nostaa esille myös oikeuseettisen lähestymistavan eläinasiaan. Hän toteaa ihmisten olevan ”sopimuksenvaraisesti, ihmisoikeuksin, yhtäläisiä”. Oikeudellisen ajattelun piiriin voidaan toki nostaa eläimetkin, jos niin vain haluttaisiin. Ja toki tuotantoeläintenkin asemaa oikeudellisesti säädelläänkin, mutta hyvin vaihtelevasti eikä lähelläkään samalla tasolla kuin ihmisten.

Eläinetiikan käsittely ei ole aivan yhtä seikkaperäistä ja tarkkaa kuin vaikkapa filosofi Elise Aaltolan teoksissa, mikä on tosin ihan ymmärrettävää. Haasjoki paikoin oikoo hieman mutkia eikä jää tekemään kovin yksityiskohtaisia filosofisia analyysejä. Kirjoittaja toteaa esimerkiksi, että moraalin rajana pidetään sitä, että yhden yksilön kärsimystä ei voi oikeuttaa sillä, että siitä koituisi hyötyä usealle.

Tämä ei ole ainut mahdollinen näkemys moraalin luonteesta, vaan arvovalinta ja jokaisen yksilön itseisarvoon nojaava näkemys. On myös mahdollista perustellusti valita sen kaltainen utilitaristinen näkemys, jonka mukaan yksilö voitaisiin uhrata yleisen hyvän nimissä. Utilitarismin eri muodoilla on ongelmansa, mutta niin on myös yksilön itseisarvoon nojaavilla moraaliteorioilla. Asia on siis monisyisempi kuin Haasjoki tässä yhteydessä esittää.

Kirjailija osaa kirjoittaa eläinten ja luonnon asiasta tunteisiin vedoten. Vaikka runoilija tunnustaa kirjoittavansa aiheesta ilman varsinaisia omia kokemuksia, hän on perehtynyt eläinten asemaan erilaisten lähteiden avulla. Aiheesta löytyy kattavampiakin esityksiä, mutta yhtä kaikki pöyristyttäviä lukuja Haasjoki löytää erityisesti nisäkkäiden asemasta tällä hetkellä maapallolla.

Luvut herättävät vahvan tunnevasteen: nykyisen kaltainen systeemi on monella tapaa moraalisesti kestämätön.

Kirjailija huomauttaa, että tällä hetkellä vaikuttaa epätodennäköiseltä, että suuret ihmisjoukot kovin nopeasti lakkaisivat tukemasta eläinten tuotantotaloutta eläinten itsensä vuoksi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen uhka voi saada tehokkaammin aikaan laajamittaisia muutoksia yhteiskunnissa – vaikka eipä sekään ongelmatonta toistaiseksi ole ollut.

Tiedon väylät

Ilmastonmuutoksen uhka on ollut monien tiedossa jo vuosikymmeniä. Se murtautui kuitenkin kunnolla suuren yleisön tietoisuuteen vasta viime vuosikymmenellä. Haasjoki kirjoittaa osuvasti, miten moni meistä alkoi joskus 2010-luvun aikana tiedostaa uhkakuvan olemassaolon. Vielä vuosikymmen sitten skeptiset äänenpainot asiaa kohtaan olivat paljon yleisempiä. Nyt ilmastonmuutos on läpäissyt koko mediaympäristömme.

Tieto saavuttaa ihmiset tänä päivänä monia reittejä pitkin. Haasjoki kirjoittaa toistuvasti asioista, jotka tulevat hänen tietoisuuteensa hänen ”feedinsä” kautta. Tämän kokemuksen monet varmasti jakavat. Asiat virtaavat tietoisuuteen monista netin ja sosiaalisen median syövereistä. Tämä syöte osaltaan säätelee ihmisten ymmärrystä maailmasta.

Haasjoen tekstit onnistuvat olemaan usein kiinni ajassamme ja tapahtumisen kihinässä.

Käsitellessään erästä Risto Isomäen teosta Haasjoki mainitsee, että tietäisi somen kautta, jos Jäämeri olisi jo sulanut kokonaan (s. 221). Sosiaalisten medioiden algoritmien ohjaamat syötteet ovat siis korvanneet perinteisiä tietolähteitä. Esseistin vapauksiin kuulunee myös, että hän voi käyttää eräänlaisena lähteenä esimerkiksi muistikuvia ja puutteellisia muistiinpanoja kuulemiltaan luennoilta (s. 230). Lähdekriittisyyden käsittelyyn siis avautuu ikkunoita, mutta niihin ei kovin pitkäksi aikaa jäädä kurkistelemaan.

Esseekokoelman loppu koostuu päiväkirjanomaisista merkinnöistä, jotka on päivätty kirjoittamisajankohdan mukaan. Ne eivät muodosta yhtä ehyitä kokonaisuuksia kuin alkupään esseet. Sisällöllisesti ne eivät lisää paljon varsinaisten esseiden antiin, mutta saattavat ilahduttaa Haasjoen runoista ja blogeista pitäviä, koska ne ovat muodoltaan ja ilmaisultaan vapaampia.

Teoksen lopussa Haasjoki tiivistää osuvasti koko teoksen hengen: ”Välillä on tunne, että saan kiinni sellaisesta kihinästä, joka suunnasta tulevan viestinnän ja tapahtumisen interferenssistä — Että se olisi silloin ajankohtaista ja totuudellista ja pystyisi tiivistämään oleellisen”. (s. 299)

Kaiken oleellisen tiivistäminen on ehkä ylimitoitettu projekti, mutta Haasjoen tekstit onnistuvat olemaan usein kiinni ajassamme ja tapahtumisen kihinässä. Runoilijalla ei ehkä ole fyysikon tai filosofin auktoriteettia, mutta tämän korvaa kyky liikkua liukkaasti erilaisilla pinnoilla ja aistia yhteyksiä asioiden välillä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto