Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sähkönpurkausten kaipausta

Helena Rintala, 19.10.2002
Pauliina Haasjoki: Ukkosen odottajat s., Tammi 2002

Olen saanut tehtävän tai itse valinnut, miten vain. On aika astua runokirjaan. Olenko suuri valloittaja vai nöyrä polvistuja runoilijan mielen alttarilla? Samoihin aikoihin luen lehdestä runomaratonin johdattelusanat: ”Runous on ilkikurinen yritys maalata tuulen väri”. Jatkan ajatuksen juoksua, sillä olen varma, että vähintään yhtä paljon ilkikurisuutta on yrityksessä arvostella minkä hyvänsä runokokoelman roiskimia värejä. Niin myös tämän vaaleansinikantisen kirjan, jossa pensseliä heiluttaa kirjallisuuden opiskelija Pauliina Haasjoki Turusta.

Heti kannen liepeillä jaloissani kehräävä kissa pyrkii syliin. Tuo hellä, oikukas eläin, niin monen taiteilijasielun ystävä. En tiedä vielä, mitä on kynnyksen toisella puolella, mutta huomaan odottavani. Ei, en huonetta ikkunassa enkä pakkasyötä, vaikka niitäkin on kirjallisuudessa nähty ja odotettu. Ukkosta minä odotan, suuria sähkönpurkauksia, jyrinää ja salamoiden räiskettä. Toivon pääseväni sanojen kieppuvaan pyörteeseen – kauas latteuksilta karkuun.

Haaveiluni keskeytyy mitä pikimmin, sillä ensimmäiset silmäykset pyrähtelevät jo malttamattomina runojen maisemaan. Ne eivät kunnioita sivujärjestystä vaan koluavat sisällysluettelon ja löytävät ensimmäisenä viimeisen. Ne hyppäävät ”Lentävän koiran” siiville ja pääsevät vauhdilla alkuun. Välillä on kuitenkin hiljennettävä. Näillä runojen poluilla on turha kaahailla. Täytyy palata uudestaan alkuun, pysähtyä tunnustelemaan sanoja, aistimaan tunnelmia, nauttimaan esteettisestä mielihyvästä.

Haasjoen maisemassa tuntuu kotoiselta kuin saunan jälkeen lämmön viipyillessä iholla. Lapsuuden muistikuvissa välähtää turvallinen hellyys, jota eivät pimennä raskasmielisyyden synkät pilvet. Luonto tulvii ääniä ja tuoksuja, jotka ovat tarttuneet runoihin ja runoilijan kokemuksiin kuin itsestään. Ei tarvitse olla ornitologiaan perehtynyt tunnistaakseen Haasjoen linnut. Ehkä monilukuiset kissat ja koirat kerjäävät osakseen hieman eläinrakkautta.

Uteliaana kulkijana en malta olla poikkeamatta myös saman runoilijan muutaman vuoden takaiseen mielentilaan. Omakohtaisuus, intiimi lähestymistapa kertautuu. Uusissa runoissa on jo tosin kehyksiä pienille tarinoille. Ehkä se kertoo halusta kurkotella yli oman reviirin ja hiekkalaatikon – niin toivoo tämä satunnainen kulkija. Tuo kurkotus ulottuisi pelottomasti myös särmikkyyteen.

Minä ja se runon poika pihakeinussa jäämme siis odottamaan ukkosta. Silti en poistu näiden kansien välistä minkään värähtämättä. Vaikka runojen perussanastoon kuuluvat klassisilta kuulostavat vedet, talot, huoneet, ikkunat, linnut, taivaat, pilvet, puut, unet, vuodenajat, junat ja sylit, on Haasjoki kuitenkin kekseliäs kielellä lumoaja. Tekstistä singahtelee inspiraation kipinöitä, jotka voivat jäädä kytemään myös lukijan mieleen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto