Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ikävä ilmiö, ikävä kyllä

Jorma Etto, 10.8.2001
Pekka Isaksson: Kumma kuvajainen. Rasismi rotututkimuksessa, rotuteorioiden saamelaiset s., Kustannus-Puntsi 2001

Kun tieteellinen tutkimus alkaa tuottaa poliitikkoja ja poliittisia ideologeja miellyttäviä tuloksia, kriitikkojen tehtävänä tulisi olla osoittaa tieteen tekijöiden ja tieteen rappio mahdollisimman pian ja selvästi. Ei ole odotettavissa, että tutkijat itse pyrkiessään urallaan eteenpäin ja ylöspäin paljastaisivat mahdollisia epäilyjään oman tieteensä oikeellisuudesta. Pekka Isakssonin jälkikriittinen tutkimus fyysisen antrolopogian tilasta Euroopassa ja Suomessakin rasististen aatteiden auliina ja sokeana palvelijana olkoon mallina mahdollisimman pian ilmestyvälle ajankohtaisemmalle tieteen kritiikille: minne onkaan menossa poliittisissa paineissa ympäristötiede, meteorologia, geenitutkimus tai vaikkapa vain tilastotiede vaali- ja mielipidemanipulaatioineen?

Pekka Isakssonin tukeva tutkimus on huolellista ja tieteellisen tarkkaa työtä. Se noudattaa hyvän yliopistollisen tulostuotannon kaavaa niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Väitöskirja on ollut helppo hyväksyä ansiokkaana suorituksena. Teoksen sisällysluettelo kertoo jaottelun taitavuudesta. Otsikot ”Etäällä todesta ja kauniista” ja ”Kumma kuvajainen” antavat ilmavuutta itse leipätekstin usein puisevalle tyylille ja lukijaa turhauttavalle toistontuntuiselle asiallisuudelle.

Rasistisen maailmankuvan oikeuttamaa ja vaatimaa fyysistä antropologiaa on käytännössä harjoitettu myös meillä Suomessa. Tekijä kuitenkin tasoittelee mahdollista yksipuolista ennakkoluuloa. Meillä kriittinen suhtautuminen myös tieteen harjoittajien keskuudessa oli
mahdollista, olivathan suomalaiset ”rotuna” pahaenteisesti mongolipitoinen, eikä sellaista tulosta tehnyt kenenkään mieli hyväksyä. Sen ansiosta, tuskinpa muuten, myös saamelaisten kallojen mittaustuloksiin haluttiin suhtautua pidättyvämmin, kuin olisi ehkä muutoin voitu.

Vaikka saamelaistenkin kalloja ja luita kerättiin ja tieteen nimessä se sallittiin ja vaikka niitä ajan tavan ja tulosten saamiseksi mittailtiin, varsinaista rotuhygieenistä tulkintaa ei tehty , yhtä Yrjö Kajavan artikkelia lukuun ottamatta, väittää Pekka Isaksson. Väinö Lassilan kriittinen asenne 1930-luvun puolivälissä perustui kaiketi vasemmistolaiseen ajatteluun, oli siis sekin laillaan poliittista mutta sinänsä oikeutettua. Silloin kansallissosialistinen rotupolitiikka jo olikin käymässä aivan johtavaksi harhaksi, maailma oli, kiitos myötäilevien tiedemiestenkin, ajautumassa maailmansotaan, tarkoituksena arjalaisen oikean rodun voitto ja alamittaisten ihmislajien täystuho.

Ikävä ilmiö, tuo tieteen mukautuminen palvelemaan poliittisia ideologioita. Siitä kirjoitettua historiaakin on ikävä lukea. Pekka Isakssonin vika se ei taida olla. Miten tällaisesta tieteen alennustilasta voisikaan kirjoittaa hauskaa kirjaa? Eikä lukemista juuri hauskuuta, mutta ehkä jossain määrin älyllisesti viihdyttää, kriittisen lukijan mahdollisuus vertailla historiaa uutismateriaaliin ja ajankohtaisiin tiedeohjelmiin niin yliopistoissa kuin televisioissa tai lehdistössä päivittäin piilotettuun manipulaatioon maapallon kylmenemisestä, sen lämpiämisestä, ydinvoiman puhtaudesta ja tuulivoiman pienuudesta, aurinkoenergian arvosta, maailman myrskyistä, tulvista ja niiden ihmisistä riippumattomista syistä.

Seuratkaapa, kriitikot ja muut terävä-aivoiset, seuratkaapa, mitä aikamme tiede tuloksia eri tarpeisiin tuottaessaan todella oikeasti kertoo maailmasta ympärillämme, maailmasta ja sen ihmisistä, rotuun ja sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Ei hyvältä näytä, ikävä kyllä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto