Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Poe keittiöpsykologin silmin

Sinikka Vuola, 21.1.2009
, Peter Ackroyd: Edgar Allan Poe. Lyhyt elämä (Poe: A Life Cut Short) s., Atena 2008 Kääntäjä(t): Helene Bützow

Odotuksia herää, kun muun muassa T. S. Eliotin, Dickensin ja Shakespearen biografiat kirjoittaneen Peter Ackroydin elämäkerta Poesta julkaistaan. Mahtaako kyseessä olla Ackroydin kustantajan tilaama, pikaisesti laadittu teos tai muu välityö, sillä lukukokemus on jokseenkin hämmentävä?

Yhdysvaltalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko Edgar Allan Poe (1809–1849) oli näyttelijävanhempien lapsi ja jäi orvoksi varhain. Kauppias John Allan adoptoi hänet, mutta kasvatti-isän ja tulevan kirjailijan välit muuttuivat sittemmin ongelmallisiksi. Taloudellinen ahdinko pakotti Poen muuttamaan tämän tästä. Hän nai teini-ikäisen serkkunsa, joka sittemmin menehtyi
tuberkuloosiin. Kirjailija itse kuoli vain 40-vuotiaana epäselvissä oloissa.

Poe joutui elämään köyhyydessä, mitä Ackroyd paljon korostaakin. Teoksen mieliinjäävimmäksi anniksi nousevat konkreettiset kuvaukset kirjailijan perheen arjesta ja äärimmäisestä varattomuudesta – esimerkkinä silminnäkijöiden todistus Poen sairaasta vaimosta kurjissa oloissa kotona olkipatjalla maaten, iso kissa rintakehän päällä lämmittämässä ja kirjailijapuoliso vaimon palelevia käsiä hieromassa. Tieto perheen suoranaisesta puutteesta herätti huomiota omanakin aikanaan, ja kirjailijalle järjestettiin tavara- ja rahakeräyksiä. Nämä välähdykset ovat paljon puhuttelevampia kuin Ackroydin maneristiset välihuomautukset, joissa hän muistuttaa lukijaa tämän tästä siitä, että ”kohtalo siis vainosi Poeta koko elämän ajan”.

Atena-kustantamo mainostaa, että tässä elämäkerrassa Poen tekstit ”punoutuvat kiinnostavalla tavalla kirjailijan kohtaloon” ja ”Poen kuolemankin mysteeri alkaa avautua”. Tämä on liikaa luvattu. Ackroyd naittaa fiktiota ja faktaa toisilleen väkivalloin eikä myöskään pysty dokumentoimaan kirjailijan viimeisiä päiviä mitenkään valaisevasti; ne jäävät hämärän peittoon. Pitäisikö kenties muotoilla: niiden kohtalo on jäädä hämärän peittoon?

Suorasukaisia johtopäätöksiä

Ackroyd haluaa heijastaa Poen teosten mystistä painajaistunnelmaa tämän omaan elämään. Mutkat suoriksi oikova tulkintalinja kirjailijan elämänvaiheiden ja kirjoitusten välillä on ajoittain jopa ärsyttävä. Ackroyd kirjoittaa: ”Poen piina alkoi varhain, ja se oli sekoitus herkeämätöntä ahdistusta ja yhtä tuskallista avutonta kaipausta. Äiti oli sairastunut tuberkuloosiin jo vuosia ennen Poen syntymää, ja voidaan olettaa, että Poe kärsi jo kohdussa ravinnon puutteesta tai vajauksesta. Hänen tuotannossaan esiintyy usein vaarallinen suljettu tila, jossa uhri makaa henkeään haukkoen.” Vaikka tuberkuloosi ajan mittaan riuduttaakin potilasta, on vaikea uskoa sikiön kokevan kohdussa olonsa ahdistavaksi sen johdosta, että äidillä on keuhkotauti.

Mainittu sairaus kytkeytyy muutenkin Ackroydin suosimiin ajatuskehitelmiin, esimerkiksi hänen käsityksessään klassikkokirjailijan viehtymyksestä tummiin keuhkotautisiin naisiin. Tarpeetonta mainitakaan, että Poen elinaikana tuberkuloosi oli todella yleinen.

En ole vakuuttunut siitä, onko popularistinen keittiöpsykologinen ote se, mitä tällainen elämäkerta eniten kaipaa lähtökohdakseen. Tietysti asioilla on vaikutuksia ja keskinäisiä yhteyksiä. Eteneekö kausaliteetti tällaista palikkalogiikkaa noudattaen? Ennen kaikkea: eteneekö se ainutlaatuisen kirjailijan psyykessä ja luomistyössä siten? Oleellisin eli kirjailijakehitys jää käsittelemättä. Miten Poesta sukeutui novelligenren suvereeni mestari, science fictionin, fantasia- ja salapoliisikirjallisuuden edelläkävijä?

Ackroyd muodostaa huimapäisen yksinkertaistavia yhteyksiä Poen elämän ja kirjoitusten välille ilmeisesti siksikin, että lyhyenläntien teoskuvausten hentous on niin silmiinpistävä. Hän esimerkiksi siteeraa erästä Poen nuoruudenrunoa ja tyytyy ainoastaan toteamaan ”säkeen haikea sävy on kiinnostava”. Millä tavalla se on kiinnostava? Miten se suhtautuu tekijänsä myöhempään runouteen, entä englanninkielisellä kielialueella 1820-luvulla kirjoitettuun runouteen ylipäätään?

Tutkivalta biografilta odottaisi perustellusti jotakin muuta kuin seuraavanlaisia ajatusrakennelmia: ”Saattaa olla vaikea kuvitella Korpin ja Usherin talon tuhon kirjoittajaa [ylivääpelin] univormussa.” Miksi se olisi vaikeaa? Entä tämä: ”Poe rakasti salakirjoitusten ratkaisemista, sitä että pystyi pukemaan käsittämättömän sanoiksi. Liittyikö salaisuuden ajatus jollakin tavalla myös isän arvoitukselliseen katoamiseen ja äidin oletettuun häpeään?”

Ackroyd kertoo myöskin pitkin matkaa kirjailijan alkoholin suurkulutuksesta ja ryyppykausista, joiden kestäessä Poe ei kyennyt työntekoon, ja toteaa myös: ”Mikään mahti maailmassa ei saanut häntä pysymään irti pullosta”, mutta ilmoittaa sitten hämmentävästi, että ”Poe ei kuitenkaan ollut alkoholisti”.

Ympyrän muotoa hakeva elämäkerta etenee pysäkiltä toiselle kuin aikataululistaa noudattava tylsä bussi, kunnes Ackroyd lopettaa sillä, millä aloittaakin: kirjailijan kuolemalla. Pikkuisessa loppuyhteenvedossa biografi vetäytyy kommentoimasta omin sanoin Poen kirjallisen perinnön merkitystä ja siteeraa sen sijaan luettelomaisesti mm. Tennysonin, Yeatsin ja Baudelairen Poe-lausuntoja.

Kyseessä on ensimmäinen suomeksi julkaistu Poe-elämäkerta. Kirjan lopussa on koosteena suomennosten bibliografialuettelo, mistä kiitokset. Rämäpäistä tulkintalinjaa noudattavan elämäkerran sijasta voi paneutua Poen mestarinovelleihin ja kokea niille tunnusomainen, taidokkaasti luotu, mystinen ja pahaenteinen ilmapiiri. Lyhyt elämä tuotti teoksia, joilla on edelleen huikea kyky imaista lukija unenomaisiin syövereihinsä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto