Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Näytösoikeudenkäynneistä tarinoiden huumaan

Jani Saxell, 25.2.2001
Péter Nádas: Erään sukuromaanin loppu s., Tammi 2000 Kääntäjä(t): Hannu Launonen

Budapestilaispoika Péter Simon leikkii ystäviensä kanssa kotia, tutkii puutarhan pelottavia ihmeitä ja kuuntelee juutalaisen isoisänsä tarinoita. Kymmenvuotiaan tajuntaan heijastuu vain hyvin etäisesti, että hän elää maansa historian vaikeinta aikaa; näytösoikeudenkäyntien ja kommunistien toimeenpanemien puhdistusten 1950-lukua. Brutaali todellisuus saa vastaansa
mielikuvituksen ja tarinoiden meren; juutalaisen sukuhistorian absurdeine käänteineen ja säännönmukaisuuksineen sekä lasten päättymättömät roolileikit.

Unkarin tunnetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva toimittaja-kirjailija ja valokuvaaja Péter Nádas (s.1942) aloitti ensimmäisen teoksensa ”Erään sukuromaanin lopun” päivää ennen, kuin neuvostopanssarit miehittivät Tshekkoslovakian. Teos oli valmis neljä vuotta myöhemmin, mutta juuttui sensuuriin ja näki päivänvalonsa vasta vuonna 1977. Suomennos ilmestyi otolliseen aikaan, kun reaalisosialismin synnit ovat ”Kommunismin mustan kirjan” myötä maassamme kiivaan polemiikin kohteena.

Presidentti Mauno Koivisto ilmoitti aikoinaan jämerään tapaansa, että hän arvostaa kaunokirjallisuutta enemmän historiankirjoitusta, sillä jälkimmäisessä puhutaan totta. Mutta jo Aristoteles näki asian toisin; hänen mukaansa taide pystyi käsittelemään filosofisia ja yleispäteviä aiheita, historian joutuessa tyytymään yksittäistapauksiin. Niinpä Nádasin ja ranskalais-venäläisen Andreï Makinen kaltaiset nykykirjailijat onnistuvat siinä missä mustan kirjan syyttävä sormi ei: ne valottavat psyykkisiä prosesseja, joiden mukaan lapsen identiteetti
diktatuurivaltioissa muovautui. Miten ihmiset saatiin ”veljiensä vartijoiksi” ja järjestelmän ylistäjiksi? Miten julkisille ja yksityisille areenoille muodostui oma kielenkäyttönsä ja ajattelutapansa?

Nádas on kirjailijana Makinea vaativampi mutta samalla monitahoisempi. Hänen kerrontansa muodostuu pojan tajunnanvirrasta, jonka kautta suodattuu useita toisiaan vastaan pauhaavia
ääniä; veristä juutalaista sukuhistoriaa, perheenjäsenten ja leikkitovereiden puhetta. Kieli on symboleilla ladattua, liikuttiin sitten tummasävyisenä näyttäytyvässä, ränsistyneessä pihapiirissä tai raamatullisissa kertomuksissa.

Paljon on täytynyt piilottaa oletettavasti sensuurin vuoksi. Lukijalle ei kuitenkaan jää epäselväksi, mihin ajanlaskun alun tai ristiretkien juutalaisvainot viittaavat. Todelliseksi tragediaksi kirja muuttuu, kun Péterin oma isä joutuu oikeuteen petturiksi syytettynä, isovanhemmat kuolevat peräjälkeen ja poikaa odottaa koulukoti.

Hieman yli 200-sivuiseen kirjaan on mahtunut valtavasti eri suuntiin avautuvia aineksia; Jumalan olemassaolon sekä ihmisen osan tai osattomuuden pohdiskelua, juutalaisille ominaista itseironiaa ja mustaa huumoria, tarinankertomisen riemua. Siksi hengästyttävää on Nádasin tahti, että lukija melkein toivoisi suvantokohtia loputtomasti polveilevaan kerrontaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto