Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: Loistava ja epäilyttävä

Kim Männistö, 12.2.2003
Philip Roth: Portnoyn tauti (Portnoy's Complaint) s., WSOY (Random House, New York 1969) 1969 Kääntäjä(t): Pentti Saarikoski

Pentti Saarikosken suomennos Philip Rothin romaanista Portnoyn tauti on malliesimerkki siitä, miten nimekäs kääntäjä voi käyttää asemaansa hyväksi. Vaikka käännös onkin ajoittain hyvin laadukas, huolimattomuus ja piittaamattomuus paistavat läpi karkeina ja tarpeettomina virheinä.

— the ill-mannered vocabulary of desperation —. (sivu 219)
— lamakauden kaavamainen sanasto —. (sivu 207)

Portnoyn taudin suomennos on ala-arvoinen. Ja loistava. Ennen kaikkea se on epätasainen.
Pentti Saarikosken suomennosten epäkohtia on ollut tapana katsoa vaaleanpunaisten silmälasien läpi; kuuluisalle runoilija-kirjailijalle on helpompi antaa anteeksi aloittelijamaiset virheet kuin tavalliselle rivikääntäjälle. Onhan Saarikosken käännösten joukossa todellisia helmiäkin, joiden on helpompi katsoa peilaavan hänen todellista tasoaan suomentajana. Pyrin kuvaamaan sitä, miten ja miksi Portnoyn tauti herättää kovin ristiriitaisia tunteita.

— toward that wire fence, moving practically in slow motion — (s. 70)
— kohti sitä rautalanka-aitaa, käytännöllisin loikkivin askelin — (s. 69)

Amerikanjuutalaisen Philip Rothin neljäs romaani Portnoy’s Complaint ilmestyi vuonna 1969, samoin Saarikosken suomennos. Käännös ehti kohtalaisen kohun saattelemana vielä samana vuonna kolmanteen painokseensa. Kohu ei suinkaan ollut turhaa: Portnoyn tauti on raivokas ja räävitön vuodatus, jonka kirjan päähenkilö, lakimies Alexander Portnoy, suoltaa psykoanalyytikkonsa sohvalta. Monologissa tulilinjalle joutuvat juutalainen ja amerikkalainen kulttuuri sekä erityisesti Portnoyn omat vanhemmat ja heidän kaiken seksuaalisuuden tukahduttavat kasvatusmetodinsa. Syyllistävän, ankaran moraalisen kasvatuksen seurauksena kaikki Portnoyn myöhemmät ihmissuhteet osoittautuvat epätyydyttäviksi ja vähintään kieroiksi – varsinkin pitkäaikainen suhde Mary Jane Reediin, jota Portnoy kutsuu Apinaksi.

Portnoy johdattaa lukijan yksityiskohtaisin havaintoesimerkein läpi oman seksuaalisuutensa historian. Se alkaa lapsuuden äidinpalvonnasta ja nuoruuden maanisesta masturboinnista ja päätyy aikuisiän irstailujen ja rietastelujen kautta loppuhuipentumaan, impotenssiin hänen isiensä maassa Israelissa. Vaikka romaani on luonteeltaan lähinnä hulvattoman koominen, taustalla kulkee koko ajan traagisia elementtejä: kieroutunut suhtautuminen lähimmäisiin, krooninen tyytymättömyys ja tyydyttämättömyys – tämä on meidän maailmamme ja kulttuurimme.

Oy, civilization and its discontents! (s. 183)
Ah sivilisaatiota ja sen epäsisältöä! (s. 173)

Pentti Saarikosken (1937-1983) ura kääntäjänä on yhtä loistelias ja mittava kuin hänen uransa runoilijana ja kirjailijanakin. Vuodesta 1960 lähtien on julkaistu seitsemisenkymmentä hänen käännöstään; hienoimpia ovat J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (1961), Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962), James Joycen Odysseus (1964), Evankeliumi Matteuksen mukaan (1969) ja Homeroksen Odysseia (1972).

Saarikosken kääntämisen merkittävimpiä piirteitä on, että hän luokitteli työnsä tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin – tärkeimmät saivat ensiluokkaisen kohtelun, muille riitti vähempikin. Suurin syy tähän luokitteluun oli hänen omien sanojensa mukaan kääntäjien huono palkkaus. Hän ei juurikaan pelännyt, että joku ottaisi alkuteoksen esille vertaillakseen sitä käännökseen. Kustantajatkaan eivät tähän toimintaan sanottavammin puuttuneet, ilmeisesti lähinnä siksi, että pelkkä Saarikosken nimi suomentajana riitti nostamaan keskinkertaisenkin kirjan myyntiluvut kiitettävälle tasolle. Portnoyn taudin virheistä huolimatta Saarikoski käänsi WSOY:lle vielä neljä Rothin romaania ja puolen tusinaa muuta teosta. Saarikoski itsekin myönsi kääntäessään muutamia vuosia aiemmin Joycen Odysseusta, että hän osasi englantia ”suoraan sanoen huonosti”.

— whose house was without a phonograph or a record —. (s. 26)
hänen talossaan ei ollut fonografia eikä levysoitinta —.(s. 29)

Vaikka Portnoy’s Complaintin kieli ei olekaan erityisen vaikeaa, kirja on silti hankala käännettävä. Lukemattomat viittaukset toisen maailmansodan jälkeiseen amerikkalaiseen kulttuuriin – musiikkiin, urheiluun, elokuvaan, politiikkaan jne. – ovat lähes mahdottomia kääntää. Nämä kohdat Saarikoski onkin melkein poikkeuksetta ohittanut ilman selittäviä tai kotouttavia käännöksiä.

Pintatasolla suomennos vaikuttaa suurimmilta osin varsin sujuvalta. Vain harvoin käännöksessä kohtaa käsittämättömän lauseen, mutta silloinkin houkuttaa ajatella, että ehkä minä se tässä tyhmä olenkin eikä kääntäjä. Vain muutama käännösratkaisu iskee silmille suoranaisena virheenä – Saarikoski oli lahjakas peittelemään virheitään.

— she holds up the huge drumstick [kalkkunan koipipala / selitys KM], and cries, ”Here! For Guess who!” — (s. 227)
— hän pitää isoa rumpupalikkaa koholla ja huutaa: ”Tässä! Arvatkaa kenelle!” —. ( s. 215)

Varsinaiseen vuoristorataan kriittinen lukija joutuu vasta siinä vaiheessa, kun käännöstä alkaa verrata alkutekstiin. Käännösanalyysissä huomaa, että Saarikoski selvästi laski Portnoyn taudin vähäpätöisiin käännöstöihin: se suorastaan kuhisee virheitä. Toisaalta vaikka karkeita käännösvirheitä onkin useita kymmeniä, ja pienempiä vielä enemmän, ei Portnoyn tauti siltikään yllä samaan virhemäärään kuin Salingerin Siepparin käännös – jos sitä voi lohdutuksena pitää. Kuten Siepparissa Saarikoski on tässäkin tapauksessa suhtautunut alkutekstiin hänelle luonteenomaisen suurpiirteisesti: Hän katsoi voivansa manipuloida tekstiä parhaaksi katsomaansa suuntaan.

— no more faggots in British warmers for lunch at Serendipity —. (s. 162)
— ei enää maksapataa englantilaisista lämpökaapeista lounaaksi Serendipityssä —. (s. 154)

Suomennoksesta – toisin kuin alkutekstistä – jää rikkonainen ja epäjohdonmukainen tuntuma. Silmiinpistävimpiä piirteitä on ajoittainen slangin käyttö: Saarikoski panee vastoin Portnoyn luonnetta ja kielenkäyttöä tämän suuhun slangi-ilmaisuja kuin takaumina 1960-luvun alkuun. Tuolloin Saarikoski oli puhekielisyyden ja slangin vankkumaton puolestapuhuja. Portnoyn tauti tapahtuu New Yorkin ympäristössä samoin kuin Saarikosken slangintama Sieppari ruispellossa. Lisäksi Saarikoski ilmeisesti kieltäytyi huomaamasta Portnoyn omaa kommenttia, jossa hän kieltää tyttöystäväänsä käyttämästä puhekielisiä ilmaisuja. Jos ei muuta niin tyylirikko slangin käyttö ainakin on.

Ja Hannahia ajoi takaa kerran kotimatkalla koulusta poikajengi, ilmeisesti juutalaisvihaajia jotka olivat lähteneet praijaamaan. (s. 53)

Kun vertailee käännöstä alkutekstiin, tuntuu kuin Saarikoski olisi lähtenyt kääntämään lukematta ensin koko kirjaa, tai että hän ei olisi jälkeenpäin oikolukenut työtään lainkaan. Erityisesti huomio kiinnittyy useasti toistuvaan malliin, jossa sama ilmaisu on ensin käännetty väärin ja myöhemmin oikein, vaikka näillä olisi suorakin yhteys toisiinsa. Näin käännöksen lukeminen vaikeutuu. Seuraavassa kuvaava vaikkakin äärimmäisen epärelevantti esimerkki. Saarikoski ei ehkä ole ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt sanan ”some” ironista merkitystä:

(–) Some umbrella. (s. 11). Jonkinlainen sateenvarjo. (s. 14)

(–) Some goy. (s. 150). Varsinainen goi. (s. 143)

Toisin kuin Siepparin ruispellossa suomalainen yleisö on alkukohun jälkeen lähes unohtanut Portnoyn taudin Näissä kirjoissa on kuitenkin hyvin samantapaisia piirteitä. Kummatkin olivat tabujen rikkojina edistyksellisiä ja käännöksinä ”vapaamielisiä”. Olisiko Portnoykin kenties ollut vuonna 2000 Siepparin tapaan 21. painoksessaan, mikäli Saarikoski olisi vienyt tämänkin käännöksen samanlaisiin äärimmäisyyksiin? Itse asiassa Suomessa tapahtunut Rothin kirjojen unohtaminen vaikuttaa niiden tasoon nähden epäoikeudenmukaiselta. Osansa on ollut myös WSOY:n kustannuspolitiikalla: 30 vuoden aikana Rothia on suomentanut viisi eri kääntäjää, ja 1986-1997 kustantaja piti taukoa Rothin käännättämisessä. Hänen kirjoistaan kiinnostuttiin nähtävästi uudelleen vasta, kun hän oli saanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1998 ja noussut vakavasti otettavaksi Nobel-ehdokkaaksi, vaikka hän oli jo vuosikausia ollut yksi Yhdysvaltojen tunnustetuimpia kirjailijoita.

Portnoyn taudilla on lukuisista virheistään huolimatta myös ansionsa. Suomennos on suurilta osin elävää ja värikästä kieltä – paikoin jopa hauskempaa kuin alkuteksti – ja lähtötekstistään erotettuna se saattaisi olla jopa erinomainen. Käännöksenä se jää kuitenkin arvosanaan tyydyttävä, ja siinäkin on pykälän verran Saarikoski-lisää.

Who goes on educational fucking television! (s. 134)
Joka antaa nussimisopetusta televisiossa! (s. 129)

Say thank you, darling. Say you’re welcome, darling. (s. 120-121)
Sano kiitos, kulta. Sano tervetuloa, kulta. (s. 116)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto