Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Milon Venusko? Tietysti oikeakätinen!

Martti-Tapio Kuuskoski, 27.10.2006
Pierre-Michel Bertrand: Väärän käden maailma. Vasenkätisten historiaa (Histoire des gauchers. « Des gens à l’envers ») s., Atena 2006

Väärän käden maailma kiinnostanee ainakin sitä noin 15 prosentin osaa väestöstä, joka on vasenkätinen. Tämän vähemmistön historiasta ei ole paljon tutkimuksia tehty. Pierre-Michel Bertrandin kirjassa vasenkätisyys nousee esiin niin halveksittuna, suvaittuna kuin ihailtunakin ilmiönä. Ensin mainittu kategoria on historiallisesti merkittävin. Synkintä vainon aikaa vasenkätiset joutuivat elämään viime vuosisadan alussa, jolloin vasenkätisyydestä tuli Bertrandin mukaan yhteinen nimittäjä kaikille ali-ihmisille.

”Milon Venus on ihanteellisen ja säännönmukaisen kauneuden tyyppiesimerkki: hän on selvästikin oikeakätinen”, julisti tohtori, professori ja kirurgi Étienne Rollet astuessaan Lyonin antropologisen seuran puheenjohtajan virkaan vuonna 1902. Ammattitaitoinen ja arvostusta herättänyt toteamus varmaankin kuulijoiden mielestä, olihan kyse kädettömästä patsaasta…

”Ylempien rotujen keskuudessa on hyvin vähän vasenkätisiä. Joidenkin alempien rotujen parissa se näyttää olevan yleistä. Vasenkätisyys on yleisempää naisilla kuin miehillä. […] Ihmisten kehitys kulkee vasenkätisyydestä oikeakätisyyteen, joka on ylempirotuisille yksilöille luonteenomaista.” Näin hienosti puolestaan päätteli tohtori Gaëtan Delaynay Ranskan tieteenedistämisseuran antropologian osastolla vuonna 1882 pitämässään esitelmässä.

Delaynayn päättely perustui siihen, että länsimaissa vasenkätisiä oli alettu väkisin opettaa pois väärästä tottumuksestaan. Koululaitos oli tässä vasenkätisyyden pois kitkemisessä merkittävä tekijä. Kun kirjoitustaito yleistyi Euroopan maaseudulla, viimeisetkin tässä mielessä vapaat ihmiset integroitiin sivistyneeseen, oikeaan kulttuuriin. Eipä sitten ollut ihmekään, jos tutkijat tapasivat ”primitiivisissä” kansoissa (tai naisissa) enemmän vasenkätisyyttä!

Suvaitsemattomuus ”väärän käden ihmisiä” kohtaan oli voimakkaimmillaan Euroopassa 1860-luvun ja ensimmäisen maailmansodan välisenä aikana. Osattiin sitä kyllä aikaisemminkin. Näin pohdiskeli Francisco de Quevedo vuonna 1608: “Vasenkätiset ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä mitään oikein päin […] ihmisiä väärin käsin, joista ei tiedä, ovatko he ihmisiä lainkaan.”

Bertrand on kerännyt vuonna 2001 kirjoittamaansa tutkimukseen runsaan määrän vasenkätisyyttä koskevaa aineistoa noin tuhannen vuoden ajalta ja kauempaakin historiasta. Tästä materiaalista muotoutuu lopulta myös varsin selkeä yleiskuva siitä, miten suhtautuminen vasenkätisiin on Euroopassa eri aikoina vaihdellut. Tarkentaen: kuinka aggressiivisesti näitä ihmiskummajaisia vastaan on kulloinkin hyökätty.

Maailma on tehty oikeakätisille

Vasenkätisten sortoa tuntuu olevan aina ja kaikkialta. Sellainenkaan ilmaus kuin ”otapa lusikka kauniiseen käteesi” ei ole viaton. Käsky kuuluu siis: ota se oikeaan käteesi!

Entäpä sitten latinan kielen vasenta kättä tarkoittava sana: sinistra. Tämä on johdos sanasta sinister, vasen, jonka muut merkitykset kertovat karua kieltä vasenkätisille: onneton, vastakkainen, vihamielinen, pahaenteinen, kieroutunut, luonnonvastainen, ilkeä ja nurinkurinen. Latinan kielessä on myös kaksi muuta vasenta tarkoittavaa sanaa, scaevus ja laevus, joiden lisämerkitykset ovat aivan yhtä lannistavia.

A sinistra caveto – varo vasenta! – muistutettiin ihmisiä keskiajan uskonnollisissa kuvissa. Koko länsimainen kulttuurimme varhaisista mytologioiden ajoista antiikkiin ja antiikista kristilliseen aikaan on perustunut hyvän oikean ja saastaisen vasemman dikotomialle. Länsimaisessa kulttuurissa ei ole ollut voimissaan vain dekstrokratia, oikeakätisyyden tyrannia, vaan myös senestrofobia, vastenmielisyys vasenta kohtaan.

Lukija saattaakin jo arvata, että myös allekirjoittanutta on siunattu tällä yhteiskunnallisella vajavaisuudella, josta Jeesuskin Raamatun mukaan varoitti: ”Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle.”

Myönnettäköön, että vasenkätisten ihmisoikeudet ovat nyt (ainakin länsimaissa) paremmalla tolalla kuin koskaan aikaisemmin. En voi silti olla muistuttamatta – kun siihen on vihdoin näin loistava tilaisuus – tölkinavaajista, saksista ja muista näppäristä pikku apuvälineistä, joiden ongelmallisesta erityislaatuisuudesta oikeakätisillä tuskin on minkäänlaista tuntumaa, onhan nämä välineet standardin mukaan suunniteltu oikeakätisille.

Eikä parane unohtaa sitä boolikauhaa, jonka saan käteeni jokaisissa kotibileissä! Sepä vasta onkin suosikkiesimerkkini! Ensin yritän kaataa boolia mukiin vasemmalla kädellä. Koska nokka on väärällä puolella, ei se booli mihinkään mukiin osu vaan roiskahtelee ympäriinsä. Sitten otan kauhan oikeaan käteeni ja yritän kaataa juomaa astiaan vääntäytymällä kummalliseen asentoon, johon operaatio vasenkätisen pakottaa. Ohi menee taas, ja vaikka ei menisikään, tulkitsevat ”Oikeat” toimintani – elleivät satu tajuamaan mistä on kysymys – joko hieman säälien pakkoliikkeenomaiseksi tai hieman paheksuen humaltuneeksi.

Koulussakin oli aikoinaan vain yksi pesäpalloräpylä vasenkätisille, vaikka vasenkätisiä oli useampia. Kädet olivat kipeät aina pelin jälkeen, kun olin yrittänyt napata palloa kiinni ilman räpylää – mutta tällä tavoin pallon heittäminen sentään onnistui.

Vaikka emme siis enää elä senestrofobian aikaa, maailmamme on kuitenkin yhä selkeästi dekstrokraattinen. Mutta nyt takaisin historiaan!

Tiede vasureita vastaan

Keskiajalla, noitavainojen aikaan, vasenkätiset saivat olla suhteellisen rauhassa, vaikka heitä vieroksuttiinkin. Toisin oli moderneissa eurooppalaisissa ”sivistysvaltiossa”, joissa oli juuri keksitty pedagogian ja kriminologian tieteet.

Porvarillista maailmanjärjestystä uhkaavia vasenkätisiä alettiin demonisoida oikein kunnolla 1870-luvun paikkeilla, kun ”sivistys” oli levinnyt yhä laajempiin kansankerroksiin. Oikeakätiseksi pakottaminen aiheutti paljon psykomotorisia häiriöitä, sekä kielellisiä että mielellisiä vaurioita. Änkytys oli tavanomaisimpia oireita. Erityisesti sorto koski niitä, joista vasenkätisyyttä ei saatu kitkettyä pois.

1900-luvun alkuun mennessä vasenkätisistä oli tehty ali-ihmisiä. Heitä oli alettu pitää perimältään sairaalloisina, degeneroituneina ja rikollisuuteen taipuvina, vieläpä sukupuolisesti poikkeavina. Kriminologian perustaja Cesare Lombroso totesi vasenkätisyyden edistävän muihin rappiotekijöihin yhdistyneenä ihmislajin pahimpia vikoja.

Perinnöllisyyteen erikoistuneet lääketieteelliset julkaisut varoittelivat, että yksikin terveeseen, oikeakätiseen sukuun avioliiton kautta livahtanut vasenkätinen voi tartuttaa koko sukulinjan. Rappeutuminen uhkaa kaikkia tulevia polvia, vaikka jälkeläiset olisivatkin oikeakätisiä.

Vasenkätisyys liitettiin myös toiseen vasemmalta ilmestyneeseen uhkaan, ”kommunismin aaveeseen”. Valppaat ihmistutkijat totesivat pian, että proletariaatissa todellakin esiintyy tavallista enemmän vasenkätisyyttä.

Lombroso oli kiinnostunut myös nerouden tutkimuksesta. Hän päätyi tulokseen, että neroissa on havaittavissa enemmän tai vähemmän selviä rappiopiirteitä kuten vasenkätisyyttä. Siten vasenkätisyys oli merkki mielen sairaalloisesta liikakasvusta.

Vasenkätisyyden suuri keulakuva on Leonardo da Vinci – hänen ansiostaan vasenkätiset ovat saaneet paljon positiivista huomiota. Kyllä myös da Vincinkin tapauksessa vasenkätisyys on joskus nähty vikana. Uskottiin, että nero olisi pärjännyt vieläkin paremmin ilman tätä haittaa.

Mikä sitten korjasi vasenkätisten mainetta ensimmäisen maailmansodan jälkeen? Se, että niin moni oikean kätensä menettänyt sotaveteraani näytti selviytyvän toimistaan myös vasemmalla kädellä. Bertrandin mukaan juuri he olivat vasenkätisten marttyyreitä – heidän ansiostaan vasenkätisille myönnettiin ensi kerran ihmisarvo!

Bertrand käsittelee vain vasenkätisyyden eurooppalaista kulttuurihistoriaa, mutta sama kaava tuntuisi toistuvan myös muualla. Esimerkiksi Intiassa vasenta kättä pidetään likaisena.

Olen pitkään odottanut tämäntapaista kirjaa. Toisaalta on kuitenkin todettava, että ei Bertrandin erityisesti Ranskaan keskittyvä tutkimus ole aiheesta ainakaan mikään definitiivinen selvitys. Hyvä alku kuitenkin ”senestrologialle”.

Suomennos on kokonaisuudessaan kunnollinen, vaikka joissain yksittäisissä paikoissa teksti tuntui jääneen peräti raakakäännöksen tasolle. Taitossa olisi varaa parantaa; paksu viiteosa on valitettavan vaikealukuinen pienten ja sekavien fonttien takia.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto