Turun yliopisto on perustanut Kirja-Aurora kustannusliikkeen, joka julkaisee myös kaunokirjallisuutta. Ensimmäinen romaani on Pirjo-Riitta Tähden Rakkaudella sisaresi, joka kertoo venäläisen emigranttiperheen vaiheista. Kun on kysymys yliopiston toiminnasta, se halutaan osoittaa liittämällä teokseen Venäjan kielen ja kulttuurin professorin Riitta Pyykön aihetta yleisemmin käsittelevä artikkeli venäläisistä emigranteista.

Tähti kirjoittaa vallankumousta vuonna 1917 paenneista Thiessin sisaruksista ja heidän perheensä traagisista kohtaloista. Aiheensa hän on saanut Turun seudulla Littoisissa eläneistä sisaruksista. Tähti on kirjoittanut aiemmin Thiessin perheestä näytelmän sekä naistaiteilijoista kertovan näytelmän Suuressa tummassa varjossa.

Tarinassa vuorottelevat sisarusten Noran ja Rinan nykyisyydestä, vuodesta 1987, ja menneisyydestä kertovat jaksot. Sisarukset elävät rapistuneessa huvilassaan keskenään toraillen ja menneitä muistellen. Pietarista he muistavat vaurauden ja huolettoman seuraelämän ja kaipaavat niitä peräänantamattomasti. Nykyisyyteen sisarukset eivät pysty sopeutumaan. Ylpeästi he torjuvat yhteiskunnan vanhuksille tarjoaman avun täysin arvolleen sopimattomana ja loukkaavana. Mieluummin he elävät nälässä ja liassa.

Noraa ja Rinaa eivät ole lannistanet perheenjäsenten murheelliset kohtalot. Isoisä on ampunut itsensä epäonnistuttuaan liiketoimissa. Samaan on päätynyt isä tajutessaan, ettei pysty emigranttina elättämään perhettä tavalla, johon he olivat tottuneet. Sisarten velikin tekee itsemurhan, koska ei löydä paikkaansa uudessa maailmassa. Mielen järkkyminen tekee Noran ja Rinan kahden muun sisaren elämästä sietämätöntä.

Riitta Pyykön johdantoartikkelin tiedot venäläisistä emigranteista todistavat, että Tähti on onnistunut kirjoittamaan yksityisestä yleistä. Sisarukset korostavat syntyperäänsä, harrastavat sukututkimusta sekä vilkasta kirjeenvaihtoa monien venäläisten emigranttien tapaan. Entistä myös pyritään säilyttämään kynsin hampain, vaikka ympäröivä todellisuus ei annakaan siihen aihetta. Perhe joutuu eristyksiin osittain omasta tahdostaan, osittain ympäristön tähden. Venäläisiä vieroksuttin.

Rina asui ja työskenteli pitkään, hän viihtyi Lontoossa englantilaisessa kulttuurissa. Hän hellii lopuun asti ajatusta, että suku polveutuu Maria Stuartista. Nuori Nora osoittautuu aistilliseksi ja intohimoiseksi naiseksi, mutta intohimon liekki tukahdutetaan tylysti. Tähti kuvaa riipaisevasti sitä tuskaa, mitä tyttäret joutuvat kokemaan tavoitellessaan turhaan äitinsä hyväksyntää ja hellyyttä. Äidin rakkaus kohdistuu ainoaan poikaan, tulevaisuuden toivoon.

Rakkaudella sisaresi elävöittää historiaa hienolla tavalla. Tähti kirjoittaa lähes sietämättömän surullisen tarinan kauniisti ja hienostuneesti. Hänen kuvauksensa on elävää ja kieli hienovireistä. Yllättävän monilukuinen vähemmistömme on saanut Tähdestä oivan tulkin. Kirja-Aurora on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla romaanin Rakkaudella sisaresi.

Jaa artikkeli: