Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

"Nouse ny jumalauta!"

Alli Kantola, 18.1.2004
Raija Westergård: Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta s., Omakustanne 2003

Raija Westergårdin Punaiset naiset ja muita kertomuksia sai alkunsa piironginlaatikosta löytyneistä isoäidin kirjeistä. Lapsuudessa kuulluissa sukutarinoissa alkoi kirjoittajan mielessä elää erityisesti edistyksellinen isoäiti Fanny. Tietoaineksen runsaus ja kirjoittajan ajattelun laaja-alaisuus nousee esiin, kun tekstiä lukee uudelleen. On kuin sipulia kuorisi.

Tuomas Anhava totesi yli 30 vuotta sitten, että tietokirjallisuuden tuottaminen on vain tiedon esitystaitoa (Helsingin Sanomat 1971). Noista ajoista tiedon käsitys on muuttunut. Nyt ymmärretään, että myös tunne on tietoa ja että taitoa on vetää lukija elämyksellisesti mukaan tietokirjan tapahtumiin. Hyvä historiankirja auttaa näkemään, että ihminen mahdollisuuksineen ja mahdottomuuksineen on sama kaiken aikaa.

Punaisten naisten tapahtumat sijoittuvat kansalaissodan aikoihin ja paikantuvat sektorille Kiikoinen – Tyrvää – Tampere – Lahti – Helsinki – Lappeenranta. Eletään Amerikkaan muuttamisen aikaa, joten myös Minnesotasta saadaan työläisterveisiä. Kirjeiden ja valokuvien lisäksi autenttisuutta tuo kaunokirjallisten osuuksien murre, jonka vivahteissa näkyy ihmisten kulkeminen paikkakunnalta toiselle.

Kirjan faktaosat muodostavat kuin tikapuut historiaan, jossa fiktio-osuuksilla herätetään lukija hyppäämään oman ajattelunsa kärryille. Siinä menossa huomaa yllättäviä tarkastelukulmia, ymmärtää aikakerrosten olevan kaiken aikaa läsnä tässä ja nyt.

Faktan ja fiktion perättäistä jaksottamista kustantajat taitavat vierastaa, kun sitä käyttävää muotoa on alkanut ilmestyä omakustanteina. Pehmeäkantinen Punaiset naiset on omakustanne, Turun yliopiston kulttuurihistorian verkko-opiskelijan ensimmäinen kirja. Aiemmin kirjoittaja on työstänyt novelleja, esseitä ja lehtikirjoituksia.

Kirjoittajan kaksi roolia

Tietoaineksen ja kuvitteellisten osien vaihtelu kirjassa on sen verran taidokasta, että yhtenäiseksi kertomukseksi rakentuvan kirjan imaisee sen kummemmin lajityyppiä miettimättä. Kirjoittajan herättämistä ajatuksista on niin kiitollinen, että omakustanteen toimitukselliset puutteet antaa anteeksi. Vain hetken harmittaa, kun nimilehti julkaisuvuosineen on jäänyt tekemättä, eikä kirjan nimikään kerro, että syvintä ja vauhdikkainta kirjassa on suomalaisen miehen kuvaus. Summa summarum: Punaisia naisia on ajatuksen liikkuvuutta herättelevin historiallinen kuvaus, mitä olen lukenut Kaari Utrion tietokirjojen jälkeen.

Kaunokirjailija Westergårdin rakentama päähenkilö Fanny yrittää sijoittaa itseään maailman tapahtumiin, joiden mielettömyyttä tietokirjailija Westergård kuvaa laajalla näkökulmalla.

Kirjan nimi tulee Raunistulan naissotilaista, kuolemankomppaniasta, joka taisteli Karkun ja Suodenniemen rintamalohkolla 1918. Kauhutapahtumat kirjoittaja kuittaa lyhyellä tietokatsauksella ja poistamatta tosiasioita keventää lukijan oloa kaunokirjallisella välähdyksellä, jossa naiset ankarasti pilailevat miehen kustannuksella. Kevennyksestä huolimatta lukijan on helppo luoda ajatussiltaa Leena Landerin Käskyn punaiseen naisvankiin.

Mitä miettinee mieslukija, minulle ainakin oli nautittava elämys kulkea suomalaisen miehen mukana niin metsällä kuin kylätappeluissakin.
”Rantasen Iivari oli jostain saanut käteensä ovenvieterin ja löi sillä kaikkea ympärillään liikkuvaa. Joku löi Rantasta seipäällä päähän, josta tämä vain enemmän hurjistui. Hongiston Frans iski karmituolilla joka puolelle. Väki alkoi pakkaantua pakokauhun vallassa kohti ovea, naiset kirkuivat hysteerisesti, miehet huusivat ja kiroilivat, joku valitti lattialla epätoivoisesti, kaikkialla kuului huutoa ja valitusta….Hongiston Frans uhosi edelleen ja nyki Iivaria ylös lattialta.
– Nouse ny jumalauta! Lähretään niitte perään. Lyörään niiltä vielä ottanahat silmille, että oppii tappeleen niinko miehet!”

Tyyli muodostuu kirjoittajan draaman tajusta, rytmisestä leikkauksesta lähikuvasta yleiskuvaan, kiihkeästä lyyriseen.
”Naiset katselivat salaa miesten rytmikkäitä vetoja ja selkälihasten liikkeitä viikatteen heiluessa puolelta toiselle. Jotkut miehistä olivat jopa riisuneet rohtimisen paitansa ja loppukesän myöhäinen aurinko pääsi paahtamaan värinsä vahvoihin käsivarsiin ja voimakkaisiin rintoihin.” Leppoisiin repliikkeihin tuo yleisilmeen satakuntalainen hieman kuivahko, itseironinen ja sisäänpäin kääntynyt huumori, jossa puhutaan vakavalla naamalla ja nauretaan vasta kotona.

Monenlaisia taistelutantereita

Kirjan tapahtumien aikaan porvaristo oli maailmanlaajuisesti menettämässä vuosisataisia oikeuksiaan ja taistelu oli ankaraa monella rintamalla. Seurojen kuvauksissa Westergård leikkaa rohkeasti läpi yhteiskunnassa vallitsevien oletusten. Uskovaisuus ei estä herrasväen suhtautumista alentuvasti syrjäkulman syntisiin.
Ihmisen pienuus väkivallan keskellä korostuu, kun näkökulmaa leikataan lähikuvista laajakulmiin.

Siperian Tunguskalle 1908 kesäkuussa räjähtänyt meteoriitti on kuin ennustus sisällissodan tapahtumille. Sen ”räjähdys vastasi yli tuhatta myöhempää Hiroshiman atomipommia”. Loimu näkyi kuukausia loistavina auringonlaskuina, joita myös Iivari ja Fabian ihmettelivät istuessaan tappelusta saamiaan linnatuomioita.

Kirjan anti on ajattelun herättämisessä. Loppusivuilla esiin astuvat Juhani Aho haikailemaan sodan jalkoihin jääneitä kalavesiään ja Ilmari Kianto, jonka ajan myllerrysten järkyttämää mieltä kevensi tieto tapetuista naispuolisista punikkihirviöstä. Viimeistään tässä vaiheessa kirjailijan merkitystä historian saatossa alkaa katsella tarkemmin silmin.

Mitä tämä kirja olisi hyötynyt kaupallisesta kustantamosta? Edellä jo mainittujen puutteitten korjaamisen lisäksi olisi ollut hyvä katkaista alkuosan muutama liian pitkä virke ja oikaista jokunen kielioppivirhe. Suhteutettuina kirjan ajatukselliseen antiin nämä viat painavat kuitenkin vähän. Varsinaisia kirjoitusvirheitä kirjassa oli vähemmän kuin monessa ison kustantamon julkaisussa.

Kaunokirjallisen tekstin ja faktatiedon vuorottelua suosittelisin yleensäkin nk. tietokirjailijoille. Oman tietonsa syvyyttä ja pitävyyttä voi tarkistaa myös fiktiivisen kerrontansa uskottavuudella. Tiedon soveltaminen testaa ymmärryksen tason.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto