Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Scifi-lupauksen uusin on haalea kokemus

Kanerva Eskola, 23.2.2001
Risto Isomäki: Herääminen s., Tammi 2000


On vaikea päättää, on Risto Isomäen ”Herääminen” pahin mahdollinen tapaus -science fictionia, Clancy-tyyppistä jännitystä vai fiktion muotoon kirjoitettu kasvihuoneilmiön opaskirja. Joka tapauksessa teos kuvaa tulevaisuutta, jossa kasvihuoneilmiö on kaikkeen politiikkaan vaikuttava supervoima.

”Herääminen” ei jännityskirjana pärjää esimerkiksi Ilkka Remekselle, vaikka kielessä ja sujuvuudessa niukasti voittaakin Taavi Soininvaaran latteaksi jääneen esikoisen Ebola-Helsinki. Isomäen tekstistä puuttuvat kiinnostavat henkilöt ja juonen käänteitä vatvotaan aivan liian pitkään. Vaikka ”Herääminen” pyrkii olemaan muodoltaan jännityskertomus, se muistuttaa pikemminkin oopperaa, joka etenee hitaasti luottaen yksittäisiin aarioihin ja pitkiin kuorokohtauksiin. Silti oopperamaista suurta tunnetta Isomäki ei pysty saavuttamaan, vaan maailman mullistumisen kuvaus jää haaleaksi.

”Heräämisen” perustarina kertoo vuosien 2038 ja 2039 maailmasta, jossa kasvihuoneilmiö on ottanut niskalenkin Maapallosta ja ihmiskunnasta. Kertomus seuraa useita tarinalinjoja nykyistäkin globaalimmalla maapallolla. Yhdessä suomalainen tutkija pohtii AIDS-epidemoiden kummallista käyttäytymistä, toisessa selvitetään äkillisiä kuolemia Siperiassa ja kolmannessa tutkitaan Kuun outoa käyttäytymistä. Perinteisen jännärin muodon mukaan juonet limittyvät ja risteytyvät ja löytävät yhteisen – vaikkakin turhan laimean – loppusoinnun.

Isomäen tekstissä kunnioitusta herättää sekä science fictionille että jännityskirjallisuudelle tuiki tärkeä genreominaisuus: faktat pitävät paikkaansa. Isomäki on selvästi opiskellut kasvihuoneilmiötä ja hallitsee siihen liittyvät monimutkaiset syiden ja seurausten prosessit suorastaan virtuoosimaisesti. Juonessa ei vain tyydytä toteamaan kasvihuoneilmaston lämmittävän ilmakehää vaan asiaa tarkastellaan monelta kantilta ja uusista suunnista.

Isomäki osaa myös limittää faktatietonsa osaksi muuta teosta säilyttäen kokonaisuuden ehjänä. Verrattuna esimerkiksi toisen kirjansa ”Yli uusien rantojen” viime vuonna julkaisseeseen pitkän linjan scifistiin Kimmo Lehtoseen Isomäen teksti kulkee sujuvasti eivätkä maailmankuvaukset ja niihin liittyvät faktat takerru omiksi pahkuroikseen keskelle juonta.

Isomäki kuitenkin sortuu – ehkä pakon edessä – ratkaisemaan kuvaamansa epätoivoisen tilanteen nyky-scifissä halpa-arvoiseksi luokitellulla muukalaisten väliintulolla. Hieman samalla tavalla hän ryyditti edellistä romaaniaan ”Pimeän pilven ritarit” (1997), mutta siinä Maan ulkopuoliset olennot olivat vähemmän keskeisiä ja toimivat siksi paremmin. ”Heräämisessä” supersivilisaation käyttäminen tarinan deus ex machinana laimentaa muuten hyvin rakennettua kuvausta kasvihuone-Maapallon kauhuista.

Risto Isomäki julkaisi ensimmäisen kirjansa, novellikokoelman ”Kristalliruusu”, jo vuonna 1991. Maan ystävien puheenjohtajana toimivan Isomäen kirjoissa ekologiset teemat ovat alusta asti olleet voimakkaasti esillä. Kristalliruusun novelli ’Puu’ sai aikoinaan scifi-piirien oman tunnustuksen, Atorox-palkinnon, mutta sen jälkeen Isomäellä on ollut vaikeuksia lunastaa häneen kohdistettuja toiveita. Vielä ”Pimeän pilven ritarien” kivisade oli erinomaista luettavaa, mutta ”Herääminen” ei missään kohden saavuta samanlaista säkenöivää voimaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto