Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Laskelmoivaa ja pähkähullua rakastuneen kieltä

Risto Niemi-Pynttäri, 6.10.2000
Roland Barthes: Rakastuneen kielellä s., Nemo 2000 Kääntäjä(t): Tarja Roinila

”Uneksin hänestä… etsin hänelle sopivaa lahjaa… hän on jumalainen, mikään kuvaus ei tee oikeutta hänelle …. en saa olla mustasukkainen…. miksi hän on myöhässä. Rakkaus kuluttaa minut, olen väsynyt … Rakkaus sähköistää minut, olen äkkiä hyvin energinen.”

Kuinka rakkaudella kirjallisuudentutkija Roland Barthes paneutuukaan näihin rakkauden nyansseihin, kirjoittaa niitä auki ja laittaa aakkosjärjestykseen.

Pieni Nemo–kustannus jatkaa vaativien käännösten julkaisemista. Julia Kristevan ”Musta aurinko, masennus ja melankolia” käännöksen jälkeen saamme lukea rakastunutta Barthesia Tarja Roinilan suomentamana.

Paikoin Barthesin Rakastuneen kielellä on kuin Hesarin Nyt -liitteestä tuttu ”Naisen kanssa” sarjakuva. Samalla tavalla koomisesti Barthes tarkastelee, kuinka rakastunut yrittää olla intohimossaan tarkka, jopa laskelmoiva, koska rakkaudessa jokainen teko merkitsee enemmän, kuin miltä näyttää. Hänen tarkkuutensa on kuitenkin pähkähullua, sillä rakastunut on toivoton ylitulkitsija.

Jos rakastunut on saanut ihastuksensa kohteelta puhelinnumeron, hän ei voi tietää, pitäisikö soittaa heti vai vasta sitten, kun on asiaa. Pelkkä numero sysää rakastuneen mielen loputtomaan tulkinnan kehään; kaikella on suuri merkitys, mutta mistään ei voi olla varma. Rakastuneen omat odotukset ovat pahin este selväjärkisyyden tiellä, hän tulkitsee kohdettaan vimmatusti ymmärtämättä tästä mitään.

Rakastunut on aluksi hyvä kertoja, kun hän saa kertoa toiselle, että ”tällainen minä olen”. Myöhemmin hän on huono kertoja. Rakkauskirjeissään hän osaa käsitellä vain yhtä aihetta, sen hän kertoo lukuisilla eri tavoilla: ”Ajattelen Sinua”. Muuta luettavaa siinä ei olekaan, Barthesin mukaan rakkauskirje on pelkkä ilmaisu vailla sisältöä.

Rakastuneet esiintyvät
kuin huonossa draamassa

Teoksesta voi löytää vaihtelevia rakastuneiden rooleja. Usein rakastunut pari käyttäytyy ennalta määrättyjen kaavojen mukaan. He järjestävät kohtaamisia ja kohtauksia. Ensimmäisessä he kuuluvat fantasiaelokuvaan, jälkimmäisessä he ovat kuin westernissä revolveriaan tapailevat kaksintaistelijat.

Toisaalta Barthes kuvaa, kuinka rakastunut on vailla omaa tahtoa, kulkee halunsa ja kaunansa ohjaamana kuin ennalta kirjoitettujen repliikkien mukaan. Toisen myöhästyminen tapaamisesta synnyttää kolminäytöksisen draaman. Ensimmäinen näytös: Olenko väärässä paikassa, koska toista ei näy? Lähdenkö etsimään, en voi, koska juuri silloin toinen voi tulla. Pakko odottaa. Toinen näytös: Jos hän nyt olisi paikalla, läksyttäisin häntä siitä, ettei ole paikalla. Kolmas näytös on pelkkää hylätyksi tulemisen tuskaa. Tämä olisi paras hetki rakastetun saapua, koska silloin hän kohtaisi pelkkää kiitollisuutta.

Rakastuneiden välinen yhteenotto on myös äärimmäisen säännönmukainen. Pelin säännöt vallitsevat. Otetaan esiin kiistakapula, jota kumpikin yrittää verbaalisin keinoin saada omalle puolelleen. Se on voittaja, joka sanoo viimeisen sanan. Kohtauksen säännöissä määrätään, että kukin iskee vuorollaan – eli kumpikaan ei kuuntele toista. Kiistan takana on molempien narsistinen huuto: entä minä, entä minä! Samalla pari tietää, että heti kohtauksen jälkeen kaikki on, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Rakkauteen sairastunut
ajattelemassa Ihanintaan

Välillä Barthesin kuvaama rakastunut on kuin potilaana analyytikon sohvalla, ajattelemassa Ihanintaan. Silloin hän kokee olevansa onnen suosikki ja ihmettelee, kuinka sydämen valinta on osunut ainoaan oikeaan. Välillä hän on rakkauteen sairastunut ja pelkää menettävänsä toisen. Silloin analyytikko sanoo hänelle: älä suotta pelkää, sillä jos pelkäät, olet jo sydämessäsi menettänyt hänet.

Barthesin kehittelyt rakkauden kielen alueella tuntuvat jäävän välillä vastakohdilla leikkimiseksi. Kun mustasukkaisuus kääntyy vastakohdakseen, tulos tuntuu epäuskottavalta. Kun rakastunut päättää, ettei ole mustasukkainen, hän joutuu jatkuvasti ponnistelemaan sen vuoksi. Ponnistelu on niin kuluttavaa, että olisi helpompi olla mustasukkainen.

Voidaan kysyä, tavoittaako Barthes liki sataa rakkauden termiä tarkastellessaan vain ranskalaisen rakkauden. Onko vain ranskalainen rakkaus puheliasta, hienostunutta ja täynnä vivahteita? Onko Barthes rakastunut vivahteisiin enemmän kuin itse asiaan?

Ei sentään, ainakin hiljaisuudella ja sanattomuudella on keskeinen asema rakkauden kielessä. Barthesin mukaan tuo rakastuneen sanattomuus on sisäisesti aika vilkasta keskustelua.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto