Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kuolemasta syntymään

Merja Leppälahti, 3.12.2014
Sanna Karlström: Saatesanat 57 s., Otava 2014

Saatesanat on Sanna Karlströmin neljäs runoteos.  Esikoisteos Taivaan mittakaava (2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon, vuonna 2009 ilmestynyt Harry Harlow’n rakkauselämät palkittiin sekä Yleisradion Tanssivalla karhulla että Kalevi Jäntin palkinnolla. Karlströmin toinen runokokoelma Päivänvalossa (2007) sai sekin hyviä arvioita.

Saatesanat on Karlströmin edellisiä teoksia henkilökohtaisempi. Runot käsittelevät oman isän kuolemaa ja lapsen syntymää, erään vaiheen loppua ja uutta alkua.

Saatesanat on Karlströmin edellisiä teoksia henkilökohtaisempi. Runot käsittelevät oman isän kuolemaa ja lapsen syntymää, erään vaiheen loppua ja uutta alkua. Kirjan kansikuva toistaa tätä: kuvassa on omena, ehkä juuri vielä kelvollinen, mutta jo parhaat hetkensä ohittanut, ja samassa oksassa omenankukka. Myös runoissa omena kukkii sekä kuolevan pöydällä että vastasyntyneen kehtolaulussa.

Hän on poissa

Karlström käsittelee isän kuolemaa kolmessa osassa. Ensimmäinen, nimetön osa, sisältää kolme aivan lyhyttä runoa, jotka tuntuvat kertovan, että on tapahtumassa jotain pysäyttävää. Toinen osa on nimeltään Sairaala. Siinä valmistaudutaan väistämättömään. Isä on kuolemassa, mutta onko hän vielä tyttärelleen läsnä: ”silmälasit, näetkö, kukka jonka lasken tähän, / rinnallesi, missä sydän on, / jos on.” Lopulta on pakko alistua: ”Hyvin se menee. / Saat freesioita, tuoksuherneitä, liljoja.”

Kolmas osa, Perintö, kuvaa muistelua, luopumista ja vähittäistä irrottautumista. Lopulta tilanne on hyväksyttävä ja nähtävä parhain päin: ”Sukuhauta. Isä nukkuu äitinsä sylissä.” Kuolema ei kuitenkaan ole kaiken loppu. Vaikka yksi on poissa, elämä jatkuu ja jopa uudistuu: ”pian syntyy tyttö jolla on sinun silmäsi”

Kolmen isän kuolemaa käsittelevän osan jälkeen seuraa vielä neljäs, nimeltään Kehtolaulu. Isä on jo poissa, mutta suku jatkuu pienessä tyttäressä. Säkeissä pienokaiselle häivähtelee vielä menetyksen suru.

Herkkää, elettyä

Karlströmin runot ovat täynnä tuntemuksia, hetken välähdyksiä. Monet runoista ovat lyhyitä, parin säkeen mittaisia tai vain yksi yksittäinen säe. Osa runoista tuntuu päättyvän kesken kuin itku kuristaisi kurkkua ja estäisi jatkamasta.

Osa runoista tuntuu päättyvän kesken kuin itku kuristaisi kurkkua ja estäisi jatkamasta.

Monissa runoissa on myös käsinkosketeltavia, tuttuja asioita. Sairaalassa isän olemassaoloa todistaa esimerkiksi ”hius jonka poimin lattialta”. Ollaan tilanteessa, jossa jokainen tällainen pieni asia on merkityksellinen.

Karlströmin runot ovat herkkiä, mutta samalla vahvasti kiinni eletyssä ja koetussa. Lukija pystyy tunnistamaan menetyksen ja luopumisen kivun. Kauniisti Karlström kirjoittaa myös äidinrakkaudesta: ”Vähitellen annan sinulle kaiken,/ en tiennyt miten paljon se on.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto