Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pois ajelehtiva mieli

Anna Ovaska, 27.11.2010
Selja Ahava: Eksyneen muistikirja s., Gummerus 2010

Eksyneen muistikirja on Selja Ahavan esikoisromaani. Se kertoo muistin ja minuuden hajoamisesta ja toimii itsekin fragmentin logiikalla. Muistisairaan Annan tarina on sirpaleinen, oudosti toistelias mutta samalla hauraan kaunis.

Annan on vaikea saada todellisuudesta kiinni. ”Aika oli hajonnut Annan käsiin. Se levisi kuin tilkkupeitto polvilla, kaikki palaset samankokoisina ja yhtä etäällä toisistaan. Niitä palasia Anna sitten ihmetellen katseli, pystymättä löytämään mitään suurempaa logiikkaa.”

Sen Anna tietää, että alussa oli saari, jonne olisi hyvä palata, ja saaressa oli myös Antti. Nyt Anna on vanhus Ruusukummun vuodeosastolla, mutta mielen kätköissä elää mennyt elämä pirstaleina.

Syy Annan muistojen ja mielen haurastumiseen löytyy aviomiehen ennenaikaisesta kuolemasta ja yksin jäämisestä. Menetys vie pohjan elämältä ja ajaa Annan harhailemaan yhä syvemmälle oman mielensä syövereihin.

Elämässä kielen avulla

Ahava kuvaa herkin vedoin muistisairaan ja syvästi masentuneen haurasta maailmaa, jossa asuvat hämmennys ja surematon suru.

Kyky kielellistää ja siten ymmärtää todellisuutta nousee Eksyneen muistikirjan keskeiseksi aiheeksi. Romaani ehdottaa, kirjallisuuden parissa kun ollaan, että elämän mielekkyydestä voidaan ehkä pitää kiinni kielen avulla.

Kieli naulaa oliot paikoilleen. Tämän Anna havaitsee jo saaressaan Antin kanssa. ”Kivi, koivu, heinä, tuoli”, Anna toistelee, kun mies on muualla. Hän on filosofi ja kohti ulkoista suuntautuva meditoija, joka keskittyy ”tosiasioihin” kun mielensisäinen kaaos on ottamassa vallan.

”Joskus Anna kuvasi samaa huonetta useana päivänä peräkkäin. Silloin hän huomasi, miten oma mieliala vaikutti havaintoihin. — Kun häntä pelotti, hän vältteli yhdyssanoja.”

Ympäröivä maailma on objektiivisesti olemassa mutta myös oma näkökulma, havainnot ja sanat luovat maailman, Anna tietää, ehkä vähän kuluneestikin. Ahava on kuitenkin taitava kasvattamaan filosofisen abstraktion eläväksi kokemukseksi ja elämäksi. Yhtäkkiä todellisuus riuhtaisee itsensä irti Annan otteesta: ensin kaatuu eräs puu ja ikään kuin sen kaikuna katoaa Antti. Mikään ei estä pahoja asioita tapahtumasta, ja eräs maailma on murskana.

Myöhemmin elämänpiirin kuvaamisesta ja muistikirjat täyttävistä sanalistoista tulee Annan turvaverkosto. Ylös kirjatut havainnot konkretisoivat todellisuuden, jonka luota Anna on jatkuvasti ajelehtimassa pois.

Vieraiden parissa

Antin kuoleman jälkeen Anna asuu Lontoossa, missä hänen outoutensa peittyy ulkomaalaisen vierauteen. ”Annan muistista puuttui palasia. Muut eivät sitä huomanneet, sillä ulkomaalaisena väärinkäsityksiä sattui muutenkin, mutta Annalla itsellään oli aukoista aavistus”.

Lontoossa itsekin asunut Ahava tavoittaa osoittelematta ulkomailla asuvan vierauden tunteen ja sitoo sen Annan tarinaan. Oikeasti Anna ei olekaan vieras oudossa maassa: hän on vieras myös itselleen. Muistoissaan eksyneen sirpaleinen kertomus on helposti toisille käsittämätön, ja vieraan kielen ja kulttuurin parissa tämä vain kärjistyy.

Muistoja kuitenkin on, niin kuin Anna itsekin toteaa. Anna mielessä pyörivät jatkuvasti tarinat menetyksistä, ja häntä mietityttävät tavat selviytyä: ”Koskeloemot varastelivat toistensa poikasia. Ihminen käveli kadulla ja huusi. Susi nappasi metsänlaitaan jätetyt vauvat.”

Näitä tarinoita Anna kantaa mukanaan, usein itsekään tietämättä miksi.

Muistamattomuuden maailma

Merkitysten epävarmuus pitää romaanin jännitettä yllä. Ahava osoittaa elävästi, miten kummallisilla tavoilla tapahtumat ja niiden merkitykset liittoutuvat toisiinsa ja saavat uuden ilmaisun oudoissa symbolikuvissa.

Minuuden ja muistin hapertumisen syyt ovat sidoksissa moniin asioihin Annan mielessä. Kun hän metsäpolulla törmää jäätyneeseen naiseen, johtuu mieleen myös oma ”talviuni”. Kuva toisensa jälkeen palautuu: ”Sitten mieleen tuli Antti, sitten kuollutta poikastaan raahaava apina, sitten nukkuneen Annan päälle hypännyt koira, sanomalehden kuva pojasta ja koirista -.”

Assosiaatioiden virta ohjaa Annan, ja lukijan, matkaa muistojen läpi.

Romaani kartoittaa merkityksiä sirpaleisessa maailmassa ja kuvaa koskettavasti kipua, joka on niin suuri, että se nyrjäyttää muistotkin sijoiltaan.

Hylätyt, yksinäiset

Muistin sirpaleiden, surun ja ahdistuksen rinnalle Eksyneen muistikirjaan mahtuu kuitenkin myös lempeää komiikkaa. Annan ajatuksissa vanhainkotien karkailevat mummot rinnastuvat tarinoihin susilapsista ja yksinäisistä miehistä, jotka muuttuvat ihmissusiksi jäälautoilla:

”Siperiassa elävillä tsuktseilla oli sellainen uskomus, että jos mies joutui jäälautalle ja ajelehti liian pitkään yksin, se muuttui ihmissudeksi. Ehkä yksin jääville mummoille käy samoin, Anna mietti. Kun niiden mieli ajelehtii liian pitkään yksin, ne alkavat kasvaa karvaa ja karkailla.”

Muistamattomuus, ja karvaiseksi otukseksi muuttuminen, on myös lääke ja turva yksinäisyydessä. Annallakin mielikuvitus korjaa puuttuvaa ja unohdettua. Antin kuoleman jälkeen hänen seurakseen ilmestyvät kuusi pientä lasta ja vanhuudessa myös Jumala tulee tervehtimään, paikkaamaan tyhjää tilaa ja yksinäisyyttä.

Eksyneen muistikirja herättää tärkeän huomion siitä, että minuus ja kyky kokea ovat olemassa, vaikka muistot eivät loisikaan eheää kudelmaa: vaikka niiden tilalla olisi pelkkä ”tilkkupeitto, jonka palaset ovat etäällä toisistaan”. Kenen tahansa mieli voi päätyä yksin ajelehtimaan – oli se sitten tragedian tai yksinkertaisesti vanhuuden syytä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto