Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Marilaisuuden vai neuvostovallan puolesta?

Ville Ropponen, 17.8.2008
Sergei Tšavain: Elnet s., Faros 2008 Kääntäjä(t): Arto Moisio

Sergei Tšavainin (1888–1937) Elnet kuvaa Venäjän vallankumousta edeltänyttä marilaista kylää ja kamppailua marilaisuuden puolesta. Tarinassa yhdistyy kahden nuorukaisen kohtalo. Henkilöt ovat ikään kuin vastakkaisia: Sakar on oppimaton metsästäjä, rasavilli, joka ei tottele ketään ja nauraa esivallalle, Grigori Petrovitš Vetkan on kyläkoulun opettaja ja marilaisnationalistinen älykkö.

Elnet on klassikko – se on ensimmäinen marilainen romaani. Kun ollaan tarkkoja, niin kahdesta marin kielen murteesta, niitty-marista ja vuori-marista Tšavain kirjoitti ensiksi mainitulla. Varhaisen neuvostokirjallisuuden parhaiden teosten joukkoon Elnet ei lukeudu. 1920–30-luvuilla Neuvostoliitossa kirjoitettiin paljon romaaneja, jotka kuvasivat vallankumousta edeltänyttä yhteiskuntaa ja siirtymää sosialismiin. Tämä on myös Tšavainin romaanin pääteema.

Elnetissä kiinnostavaa on marilaisuuden kuvaus ja eräänlainen orastava postkolonialistinen näkökulma. Romaanin proosakerronnan katkaisevat marilaiset kansansadut ja -laulut – kuten tarina Taikina-urhosta – ovat kiehtovia. Tšavainin romaanissaan kuvaama yhteiskunnallinen tilanne ei lisäksi ole kaukana nykyhetken tilanteesta Marinmaalla, jossa on vuodesta 2001 vallinnut rasistisen paikallisjohtajan Leonid Markelovin luotsaama ja Kremlin siunaama sorto ja venäläistäminen.

Rakkausjuttuja ja rasismia

Elnetin juoni on melko yllätyksetön. Vuosiin 1913–1918, marilaisille tärkeän joen Elnetin rannoille sijoittuvat tapahtumat etenevät hieman niin kuin kansansaduissa.

Alussa Sakar rakastuu Tšatšiin, tervantekijän tyttäreen, eikä vailla vastarakkautta. Tarinan myötä Tšatši nousee kolmanneksi keskushenkilöksi ja vahvaksi naishahmoksi.

Grigori Petrovitš ihastuu venäläiseen Tamaraan, yliopistossa opiskelleeseen maapäällikön tyttäreen. Tätä kautta päästään kuvaamaan venäläistä porvarisluokan perhettä. Tamaran isä sanoo, että antaisi tyttärensä mielihyvin Grigori Petrovitšille, jollei tämä olisi mari.

Tšavain kuvaa osuvasti venäläistä rasismia. Venäläisten suhde marilaisuuteen noudattelee lähes pilkulleen Edward Saidin lanseeraamaa orientalismia. Marilaiset ovat venäläisille lapsenomaisia, impulsiivisia, kulttuurittomia villejä. Koulutarkastaja vähättelee Grigori Petrovitšille marin kieltä ja kieltää marilaisen historian opettamisen, ”koska marilaisilla ei ole historiaa”.

Tšavainin proosa on irtonaista tarkkojen havaintojen realismia. Kerrontaa tahdittaa hiljainen huumori, vaikka tapahtumat ovat pääosin traagisia. Henkilöitään Tšavain kuvaa tunteella, vaikkeivät henkilöt kovin moniulotteisiksi kasva, vaan ovat enemmän tyyppihahmoja, kuten usein sosialistisessa realismissa.

Kun Tšatši naitetaan väkisin rikkaan miehen pojalle, Tšužganin Makarille, hän kolkkaa miehensä ja pakenee hääyönään tiehensä. Tšatši hakee apua Grigori Petrovitšin luota, ja kuinka ollakaan heidän välilleen syntyy suhde.

Dramatiikka nousee rakkausjuttujen lisäksi yhteiskunnallista ristiriidoista. Välillä metsät humisevat, vilja nousee oraalle ja tytöt laulavat.

Grigori Petrovitš kannattaa tsaarinvallan vastustajia. Tsaarin Venäjä on marilaisille vankila. Grigori Petrovitš unelmoi vapaasta Venäjästä, ja tuon vapauden hän uskoo tulevan vasemmistosta. Bolševikit haluavat auttaa marilaisia, Grigori Petrovitš uskoo.

Yhteiskunnallista kuohuntaa

Romaanissa kuvataan Štolypinin maareformia, jonka mukaan kylien yhteismaa jaetaan yksittäisille talonpojille Tšavainin esittää tämän tuoneen suurmaanomistajille mahdollisuuden rohmuta maata ja merkityttää itselleen parhaat alueet.

Kun Elnetin rannan niityt aiotaan 1914 mittauttaa suurporvari Pankrat Ivanytšille, marilaiset nousevat kapinaan. Poliisi kutsutaaan taltuttamaan mellakkaa, seuraa ampumista, pidätyksiä ja kotietsintöjä. Sattumalta niitylle joutunut Sakar vangitaan. Hänestä yritetään leipoa vallankumouksellista.

Tsaarinvalta näyttäytyy brutaalina diktatuurina. Poliisi pieksee kuulusteltavia, armeijassa hakataan, ja vankiloiden olot ovat epäinhimillisiä. Venäläistäminen ja ortodoksiuskoon käännyttäminen ovat laki.

Tšavain näyttää maanomistajat ja viranomaiset ahneina, petollisina ja korruptoituneina – heidän poikansa ovat laiskoja ja raiskareita. Köyhien ja rikkaiden ristiriitaa alleviivataan vähän liikaa. Kommunistina Tšavain vastustaa myös uskontoa, sekä ortodoksisuutta, että marilaista luontouskoa, jonka papit – kartit – näytetään degeneroituneina hahmoina, vaikka muuten Tšavain kuvaa marilaisten kiinteää luontosuhdetta positiivisesti.

Nurkkaan ajettu Grigori Petrovitš ajautuu miestappoon. ”Jos emme tapa, meidät tapetaan”, hän toteaa. Oudosti tappoa ei problematisoida, rivien välissä se tunnutaan hyväksyvän, koska uhri on porvari. Sakar lähetetään rikkaan miehen pojan puolesta rintamalle tykinruoaksi.

Romaanin loppu taittuu väkivaltaiseen vuoteen 1917. Kaavamainen vallankumousromantiikka syö tehoja muuten suhteellisen kiinnostavasta romaanista.

Marin aleksiskiven kohtalo

Tšavain kirjoitti ensimmäisen marinkielisen taiderunon Lehto vuonna 1905, kolme vuotta ennen valmistumistaan Kazanin opettajanseminaarista. Pääosin Tšavain muistetaan näytelmistään. Hänen esikoisnäytelmänsä, venäläisiä byrokraatteja ironisoiva Villiankat (1912) saavutti suuren suosion. Näytelmä Akpatyr (1935) kertoo marilaisten osallistumisesta Pugatšovin kapinaan

Tšavain sai Elnetin ensimmäisen osan valmiiksi vuoden 1936 keväällä, teos ilmestyi Moskovassa. Vuonna 1937 tuuli oli kääntynyt, eikä romaanin toista osaa julkaistu. Elnetin toinen osa makasi lähes kaksi vuosikymmentä Kirjallisuuden ja taiteen keskuksen arkistossa. Käsikirjoituksen päälle oli merkitty ”mustalaisten kielellä kirjoitettu”. Vuonna 1963 kirjailija V. B. Muravjev löysi sen, ja teos ilmestyi sekä mariksi, että venäjäksi käännettynä vuonna 1966.

Tšavainin oli tarkoitus kirjoittaa Elnetiin myös kolmas ja neljäs osa. Julkaistuista otteista ja aikalaisten puheista päätellen Elnetin tarina oli liikkumassa sosialistiselle realismille tyypilliseen suuntaan, päähenkilöiden löytäessä paikkansa neuvostoyhteiskunnasta.

Tšavain odotti lokakuun vallankumoukselta paljon, kuten jotkut muutkin marilaisen intelligentsian joukossa. Toisin kävi. Stalinin vainoissa marilainen älymystö murhattiin lähes viimeistä myöden. Tšavain teloitettiin ampumalla marraskuussa 1937.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto