Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Brittiläisen huumorin kermakakku

Reijo Virtanen, 7.3.2012
Stephen Fry: Virtahepo 335 s., Schildts 2011 Kääntäjä(t): Titia Schuurman

Miten käy, kun yhdistetään P. G. Wodehousen ironiset juonenkiemurat ja Oscar Wilden nokkeluus Evelyn Waugh’n räävittömimpään mustaan huumoriin? Ja asetetaan miljööksi Agatha Christien kirjoille ominainen seurapiirikartano? Tuloksena on todennäköisesti jotain sellaista kuin Stephen Fryn satiirinen Virtahepo-romaani, tosibrittiläinen seurapiirisatiiri.

Kammottavansuloisen kermakakkunsa tarina-ainekset Fry on kerännyt modernin kirjallisuuden, teatterin, elokuvan ja muiden taiteiden sekä tv-sarjojen hypersupermarketista. Laveasti orkestroiden hän luo parodisen taikinasotkun, jossa teenhajuinen tätidekkarijuoni yhtyy kalmanhajuisiin schindlerinlistoihin, ruusuntuoksuinen romantiikka navanalaisiin pornografisiin katkuihin.

Tässä teoksessa ei kajahda biografia eikä suru tuhnuisista elämäkokemuksista. Teos on silkkaa genre- ja tyyli-iloittelua, postmodernismia parhaimmillaan. Nimittäin jos postmodernistisella romaanilla tarkoitetaan yltiöpäisen intertekstuaalista, monityylistä ja moninäkökulmaista romaania, josta puuttuu yhtaikaisesti sekä usko järjelliseen individualismiin että yksilöä korkeampiin hallintajärjestelmiin. Ja jossa niin sanottua sanomaa pyritään välttämään viimeiseen asti.

Teos on silkkaa genre- ja tyyli-iloittelua, postmodernismia parhaimmillaan.

Fryn romaanissa ei ole varsinaista juonta, ja tarinan tapahtumat esitellään pirstaleisesti pääasiassa henkilöhahmojen kirjeiden ja päiväkirjojen välityksellä ja värityksellä. Kaikki kertojat ovat epäluotettavia ja rakentavat juttujaan omaan pussiinsa. Teksti kasautuu paikoin hengästyttävän hauskoista pikku tilannekomedioista, paikoin itseään frustroivista yrityksistä vakavanoloiseen juonenkehittelyyn.

Hupaisimmat kertojat ovat kummisedän titteliä kantava veijarirunoilija Ted ja mammaksi kutsuttu miehimys Oliver, leipätyönsä BBC:ssä tehnyt ohjaaja, jolla homoseksuaalisuus on muuttunut lapsekkaaksi maniaksi. Kaiken mustan huumorin keskuksena on epäpäähenkilö tai antisankari David, nuorukainen joka hiilaa äveriään seurapiirin epäterveitä edustajia kuin mikäkin rasputiini. David ei tosin ole paha vaan edustaa eurooppalaiselle karnevaaliselle nauruperinteelle tyypillistä viattoman hölmön hahmoa. Hänen pyhyytensä kautta naurunalaiseksi joutuvat kaikki, myös keikaroivat kertojat.

Stephen Fry on mies, joka teki aikanaan komiikkaa muiden muassa Hugh Laurien kanssa. Monet muistavat hänen mainion kopeaniroinisen hovimestarihahmonsa Kyllä Jeeves hoitaa -sarjassa, joka perustuu Wodehousen satiireihin. Uraan mahtuu myös vaiheita runoilijana, toimittajana, elokuvaohjaajana ja tv-juontajana.

Virtahepo-kirjan perusteella voi sanoa, että Fry taitaa myös kaunokirjallisen ilmaisun. Voi jopa olla että Fry on kirjoittanut kirjansa saattaakseen koko Belles Lettres -käsitteen hullunkurisen naurun alaiseksi.

Käännös on tyylinhallinnassaan taitavaa ja sujuvaa lukukelpoista tekstiä, sanalla sanoen naurattavaa ihan viidellä a:lla.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto