Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Meidän kaikkien pelko ja tunnustus

Laura Kärkäs, 25.12.2018
Susinukke Kosola: Varisto Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana 111 s., Omakustanne 2018

Susinukke Kosolan Varisto (2018) ”kirja, jota ei voi ostaa” saa tässä vaiheessa jo samanlaisia kaikuja kuin ”poika, joka elää”. Paitsi, että kyseessä on ansioituneen runoilijan kokoelma, vastaanoton mielenkiinto on kääntynyt syystäkin siihen, että Kosolan ja Variston välissä ei ole kustantamoa, ja omakseen sen voi hankkia tunnustusta vastaa. Varisto on, paitsi runokokoelma, myös hanke ja konsepti. Elävä jatkumo, jonka kehitystä voit seurata sivustolla: varisto.net. Myöhemmin teoksesta on luvassa ääneenluettu versio musiikkisovituksineen.

Varisto on, paitsi runokokoelma, myös hanke ja konsepti.

Odottelen myös kiinnostuneena, mitä tapahtuu Kosolan vaihtokauppana keräämille tunnustuksille. Kokonaisteoksena Variston prosessi jatkuu, vaikka kirjaksi muotoiltu osa siitä pääsikin jo hyllyyn. Projekti kurkottaa kauemmas, sinne teoksen alaotsikkokin, tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana, viittaa. Viime vuosina ainakin Maria Matinmikko ja Miki Liukkonen ovat nimenneet työnsä tutkielmiksi, eikä varmasti ole pahitteeksi alleviivata kaunokirjallisuuden voimaa tutkia todellisuutta.

Teoksen mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä tukee, että se on muiden hyveidensä lisäksi taloudellisessa mielessä tekijänoikeusvapaa. Kansilehden maininta,”saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin”, tuntuu melkein kehotukselta tai ainakin tämä epätavallinen tilaisuus laittaa miettimään, että miten voisin käyttää. Kiinnostavaa nähdä, palauttavatko vuosikymmenet tekijänoikeudet lukijoilta kapitalismille. Myydäänkö teosta kovaan hintaan kulttiklassikkona, vai kilvoittelevatko sitä itselleen haluavat nolostuttavimmilla tunnustuksillaan? Omakustanteisuus vapauttaa itse teoksen rahasta ja antaa myös tilaa kirjan materiaalisuudelle olla osa kokoelman sisältöä. Esineenä se lähestyy kuvataidetta ja yksittäiset nidokset muistuttavat vedoksia enemmän kuin painoksia. Tuntuukin, että Variston olomuoto käsityönä on yhtä tärkeää kuin sen kirjallinen sisältö. Onhan Kosola kirjoittanut teoksen kokonaan käsin.

Käsin kirjoittaminen urheiluna

Itse tekeminen, ja nimenomaan käsin tekeminen, sekä riippumattomuus ja antikapitalistisuus niin sisällössä kuin ulkokirjallisesti muistuttavat zinekulttuurista, jonka kehykseen sopii myös Kosolan puhujille ominainen vyöryen kasvava paatos ja tunteen palo. ”se tuntuu, jo PIAN / autenttinen luonto tulee / kohta se tulee / mad max tulee, waterworld tulee / maatumisprosessi tulee / huxley tulee / ja kertoo tulemisvitsin ja se on kuin loitsu / joka nostattaa meren pinnan alta analogisen eläimen / joka haluaa tulla osaksi meitä kaikkia” (s. 73). Puhujapositioissa on auki myös samaistumisen paikka. Teoksen puhujuus muodostaa tilan, joka muistuttaa kertomuksen ulkopuolista minäkertojaa, jonka puheenparsi vie mukanaan ja laittaa sanoja suuhuni.

Pidän siitä, että väsymys näkyy ja kuuluu, hiki lentää ja esitys jatkuu. Tieto, että painetun niteen takana on todella käsityönä tehty kirja, tuo teokseen kestävyysurheilun tenhoa. Käsinkirjoitettu teksti ottaa luonnollisesti keholliset kokemukset mukaan lukukokemukseenkin. Miltä tuntui kirjoittaa ”RAAKAA ja NYT ja LÄHELLÄ ja TUNTEISSA ja SUORAA ja VÄLITÖNTÄ” (s. 36) kaksitoista kertaa samalle sivulle? Miltä tuntui piirtää kaikki sivut 6–11 peittävät pisteet, ja jättää käyttämättä niitä välimerkkeinä? Kuinka paljon käteen sattui ja väsytti puolessa välissä? Myös aikana, jolloin käsiala on enimmäkseen kuihtunut kotikieleksi, jolla kirjoitetaan erilaisia listoja ja ehkä päiväkirjaa, Kosolan valinta on suorastaan kulttuuriteko. Riippumatta runoilijan työmenetelmistä, valmis teos muistuttaa, kuinka erilainen on ajatusratojen suhde kynään verrattuna koneisiin.

Nimenomaan identiteetit ovat Variston ytimessä.

Subjektiuden ja identiteetin aiheiden äärellä käsiala on myös yksi kytkös persooniin sanojen takana. Subjektikäsityksiä muovaileva ote pitää läpi projektin. Kirjailijan itsensä suhde nimimerkkiin ja tekijänoikeuksiin, sekä yleisön yksilökokemuksien valjastaminen mukaan kokonaisteokseen kehystävät Variston runojen subjektipolitiikkaa. Teksteissä toistuva tyhjyyden ympäröiminen käydään läpi alkeishiukkasista kauppaostoksiin, ja rajatut tyhjyydet alkavat hengittää ja toimia, kerätä sisälleen täytteitä identiteettiensä pitimiksi.  Ja nimenomaan identiteetit ovat Variston kahdeksan osaston tai kahdeksan tosipitkän runon ytimessä.

Todellisia entiteettejä

identiteeteistä, jotka kerääntyvät / valovoimaisempien identiteettien liepeille / jotta voisivat kertoa olleensa valovoimaisempien identiteettien liepeillä / ja loistaa kuin kuu / identiteteistä, jotka näyttävät / hyttysiltä mutta / kuulostavat hävittäjäkoneilta / ja sellaisista, jotka ovat hylänneet identiteettipolitiikan ja identifioituvat / identiteetittömyytensä kautta / ///ja näkyvät kuiteissa” (s. 21)

Kuitit ovat tositteita ja tositteet kytkeytyvät todellistumiseen, todeksi tulemiseen, mikä on Variston maailmassa identiteeteille keskeinen pyrkimys. Kuitit todellistavat jokaisen ”cv:stä talonvaltauksiin / firmojen pikkujouluista / burningman -festivaaleille / minglaustilaisuuksista / ug-minglaustilaisuuksiin / joissa on uv-valo, design-huumeita / ja halveksuntaa minglaustilaisuuksia kohtaan”(s. 25). Avautuva näköala on surullinen muistutus siitä, kuinka tukevasti olemme kapitalismin lonkeroissa viiteryhmästä riippumatta, mutta nopeasti haalistuva ja arvoton paperinpalanen kytkeytyy myös vaihtuvien identiteettien haurauteen.

Kosola huolehtii myös lukijan identiteetin päivityksestä. Teoksesta saa itselleen kuitin, tunnustuslapun reunan, joka irrotetaan kirjanmerkiksi teoksen väliin. Tulin siis todeksi tunnustamalla ja sain siitä vielä tositteen, mikä toimii takuuna todellistumisestani. Tunnustuksellisuus liittyy läheisesti autenttisuuteen, jonka mittasuhteetonta itseisarvokkuutta käsitellään kekseliäällä ja nerokkaalla tavalla.

Mimesiksestä etääntyminen on saanut aikaan autenttisuuden vaatimuksen, jonka tutkiminen on Variston fokuksessa.

jotta muut tietäisivät kyseisen identiteetin kokeneen autenttisia tapahtumia / joista on autenttisia muistoja / jotka ovat pirun siistejä / ja siten tekevät kyseisestä identiteetistä / ihan / pirun / siistin / ja uniikin / uniikin ja siten todellisen, todellisen / ja siten pantavan” (s. 20). Runoissa mennään avainkokemus edellä, ja määreet ”uniikki, todellinen ja pantava” osuvat maaliin. Kukapa ei haluaisi olla. Niin ikään myyttisen autenttisuuden etsiskely on yksi juonne ajankuvaan. Arkisessa identiteettipuheessamme jäljitetään todellisinta ja puhtainta minää, ja aitous on käsitteenä inflaatiossa. Autenttisista identiteeteistä tehtaillaan viihdettä ensitreffeistä paratiisisaarelle.

Mimesiksestä etääntyminen on saanut aikaan autenttisuuden vaatimuksen, jonka tutkiminen on Variston fokuksessa. Kun autenttisuus toisaalla tarkoittaa kaikkea ja lopulta ei mitään, nousee se vastoin kaikkia odotuksia esiin kokoelman lopussa uudesta näkökulmasta. Humanistisen tutkielman tapaan sen ympärille rakennetaan yhtäältä – ja – toisaalta -asetelma, jonka lopputuleman summaa kokoelman viimeinen osasto ”+/- 0”. Siellä autenttisuuden ääneen pääsevät vilpittömät tunnustukset ja pelot.

Runokieli ottaa kovia kierroksia ja eskalaatio sekä toistamalla kasvattaminen ovat  tärkeässä roolissa runojen kerronnan keinona. Todellistumisen, vakavan tunnustamisen sekä autenttisuuden ja ennen kaikkea itsetärkeilevien identiteettien pyöritys soi yhteen hymninä, joka antaa lukijalle mahdollisuuden naureskella itselleen ja kaikille muille mitä lämpimimmällä ironialla. Kysymys ei kuitenkaan ole vitsistä, vaan yhtä paljon myös huolesta, joka kohdistuu kapitalismin koneen osasiin, eli meihin kaikkiin. Mitä jää jäljelle, kun kaikki tyhjyys on ympäröity?

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto