Oikea Maisema, jonka Kirjo Lehti (Brokiga Blad) ja oikea Ruotsin prinssi Eugen myyvät sokealle urkurille Klas Harneskille, esittää taivasta ja järveä ja tunturin lakea, siinä on tavallinen mäki, metsää ja suota, niemi, joka työntyy järveen, niemellä punainen tupa, puita, ja järvellä soutuvene. Sokealla ostajalla on kuitenkin jonkinlainen katse, jota hän on usein ajatellut. Nyt hän on päässyt puhumaan kauneudesta ja kaikesta muusta mitä sisimmässä on. Hän maksaa kehyksettömästä työstä viisi kruunua. Kun se on nastoilla kiinnitetty seinään, sokea Klas sanoo: Tuntuu hienolta tietää että minulla on nyt oikea Maisema sängyn yläpuolella. -Taide on myös sokeille. Ei sokeus vaikuta mitään itse tauluihin, taiteilija toteaa. -Jos minä olisin sokea, maalaisin korvakuulolta. Tällä tavalla kultivoidusti, hienostuneesti, nousee ilmavaan korkeuteen Torgny Lindgren maanläheisissä fantasioissaan kokoelmassa Oikea maisema.

Torgny Lindgrenin novellit tässä teoksessa olen lukenut kolmesti. Olen kokenut ne lukiessani kolmella eri tavalla. Olen vakuuttunut, että kun kertoja kohdalleni tulee lisää, olen kokeva ne joka kerta taas uudella tavalla. En tiedä , käykö kaikille samoin. Lindgreniä lukiessa minulle on aina käynyt ja käyvä näin.

Ensimmäinen kerta: Antaudun halukkaasti seuraamaan viihdyttävää juonta, kerronnan oikukasta polveilua, yllätyksiä joka mutkan takana, kulkeudun kohti kaiken yhteen todentuntuisesti keräävää finaalia ja nautinnollisesti huokaan, kun tarina päättyy. Sitten aloitan uuden yhtä halukkaasti.

Toinen kerta: Alan huomata, miten Lindgren on taitava. Hän pentele koko ajan tietoisesti peijaa lukijaansa, harhauttaa, teeskentelee, on olevinaan eikä olekaan. Harmittaa, kun on mennyt joka kerta siihen lankaan. Helppoahan se on näin huvitella taitavasti ja sivistyneesti lukijansa kanssa, kun itse tietää lopputuloksen! Tavallinen talonpoikainen pohjoinen kansa ei olekaan se pääasia sen paremmin kuin sivistyneistö jossain Euroopassa. Pääasia on kirjailija itse, hänen ilonsa kertoa ja narrata koko rahan edestä. Huiputustako? Kyllä, mutta sallittua, miellyttävää kuin taikurien illuusioteatteri.

Kolmas kerta: Luen tarkkaan kirjoittaakseni kirjasta nettikelpoisesti Kiiltomatoon. Sen lukukerran symboliksi tulee numero 8: kymmenen viiltävää sivua siitä, miten sairas mies pääsee kuin pääseekin lopulta nousemaan ylös yhdet portaat. Saatanallista piinaa joka rivi, perille pääsy aina lähempänä mutta kuitenkin niin kaukana. Minulla flunssassa kolmas viikko alkamassa, tämän kirjoittaminen toistuvana ahdistuksena mielessä, nyt toteutumassa, kaikki ajateltu purkautumassa, maali edessä, ei koskaan enää tätä. Nyt ”voi sulkea oven takanaan”.

Olen tavannut Torgny Lingrenin jossain pohjoisessa, omassa ja minun maisemassani. Kuulen hänen äänensä, kun luen. Korvakuulolta kirjoitan, eikä hetkittäinen sokeuteni ole mikään este. Ymmärrän niin paljon kirjoittamisesta. ”Niin, sanoi lyhyttavarakauppuri Bruhn. Se joka esimerkiksi kirjoittaa romaaneja, tahtoo yksinkertaisesti olla vähän enemmän kuin tuulenhenkäys.”

Suomeksi tuulenhenkäystä mahtavasti myötäillen on kirjan uudesti kirjoittanut aina taitava Liisa Ryömä. Kiitos!

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa