Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kun nainen oppii sanomaan ei

Tiina Ahokas, 23.3.2007
Ulla Vaarnamo: Jäniskuu s., Tammi 2007

Ulla Vaarnamo on ottanut tavaksi julkaista vuoroin novellikokoelmia, vuoroin romaaneja. Jäniskuu on tamperelaiskirjailijan neljäs teos ja toinen romaani. Tarina rakentuu selvärajaisista kohtauksista, joissa kuuluu novellistin ääni: taito hahmotella niukoista aineksista konkreettinen näkymä.

Jäniskuun päähenkilö on vastavalmistunut, lapseton ja juuri eronnut Tuuli, joka muuttaa ylöjärveläisestä rivitalonpätkästä Tampereen keskustaan yksiöön. ”Ajanlasku alkoi muuttopäivästä”, Tuuli ajattelee ja tuntee lämpimän hytkähdyksen joka kerta, kun hän kiertää avainta ikioman kotinsa ovessa. Avioliitosta oli kehkeytynyt hänelle pikkuporvarillinen helvetti miehen kanssa suunniteltuine loma-aikatauluineen ja pakollisine sukulaisvierailuineen.

Omassa asunnossa saa tehdä mitä huvittaa, vaikka tupakoida sisällä. ”Miten niin yksiö. Hänellä oli makuuhuone, kirjasto, työhuone, olohuone, ruokasali ja keittiö, ja vierashuone vaatehuoneessa. Kuusi huonetta ja keittiö. Kaikki häntä varten!”

Kolmikymppinen nainen on silti kaikkea muuta kuin villi ja vapaa. Äiti on närkästynyt, kun tytär on eronnut hyvästä liitosta, jättänyt parkettilattiansa ja kokopuiset keittiökaappinsa ja muuttanut likaiseen, vanhaan kerrostaloon. Pikkusisko ei jostain syystä enää kerro asioitaan Tuulille, ja aviossa olevat naisystävät välttelevät eronnutta naista, josta kuoriutuu heidän silmissään epäluotettava vamppi. Ties vaikka hän raiskaisi ystävättärensä aviomiehen, jos tämä tulisi yksinään asentamaan Tuulin pesukoneen! ”Vain yhden liittimen tähden hänestä oli tullut vaarallinen nainen”, Tuuli ajattelee.

Eron jälkeen naisen elämä ei puhkea kukkaan vaan latistuu krapulan-, kaljan- ja tupakantunkkaiseksi rämpimiseksi. Tuuli on pitkään sangen tylsämielinen hahmo, jonka elämä kiertää valjua kehää auringon kuumentamassa kaupungissa. Pieniin yksityiskohtiin, kuten herttaisesta lähikaupasta ostettuun mätään sipuliin, latautuu paljon symboliikkaa.

Henkisyydestä löytyy avaimet

Romaanin voi halutessaan lukea sairauskertomuksena, jossa pikkusievästi masentunut ja alkoholisoitunut nainen pääsee lopulta jaloilleen. 2000-luku on täynnä harhailevia Tuuleja, jotka eroavat teini-iässä aloitetusta pitkästä parisuhteesta, eivät saa sen jälkeen elämästään otetta ja juuttuvat törppöjen seuraan.

Lika pinttyy ihanaan yksiöön, sen ikkunoihin, huonekaluihin ja leveisiin ikkunalautoihin. Lehtikasat valuvat pitkin lattioita ja kukat kuolevat maljakkoon. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta Tuuli ei tiedä, mitä alkaisi elämällään tehdä.

Päähenkilö osuu naulan kantaan lausuessaan ”miks aina pitää juoda, eikö vois jutella muutenkin?” – ja juo sanojensa vakuudeksi taas yhdet kännit. Epäluotettava kertoja toteutuu Tuulissa puhtaimmillaan: hän salailee, vaikenee ja väistelee. Todellinen Tuuli jää mysteeriksi, joka pitää kursia kokoon kaikesta siitä, mikä raottuu rivien välistä.

Ravintola Katapultista tulee Tuulille turvapaikka, johon hän päätyy yhä useammin hakemaan lohdutusta. Kapakan kantaretkujen seurassa Tuuli saa olla oma itsensä, sillä siellä kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään. Uusien ystävien sijaan Tuuli saa kaikenkarvaista hengailuseuraa; enimmäkseen miehiä, jotka tulevat ja menevät niin kuin tahtovat. Miesten saapumiset ja lähtemiset jäsentävät ajan kulun.

Katapultissa sopii myös tilittää surkeata äitisuhdetta. ”Se imee mun energiat. Musta tulee kuiviin kierretty likainen haiseva poisheitettävä lattiarääsy”, Tuuli valittaa äitinsä vierailun jälkeen. Juopottelukaveri antaa Tuulille selvänäkijän puhelinnumeron. Vierailusta kyseisen Kaarinan luona alkaa mielenkiintoinen sivujuonne.

Tuuli yrittää hahmottaa elämälleen suunnan osallistumalla Henkisen kasvun seuran luennoille. Luennoitsijan puheet negatiivista bioenergiaa hohkaavista henkilöistä sopivat Tuulin äitiin täsmällisesti. Selvänäkijä ja luennoitsijat antavat Tuulille uusia näkökulmia, uutta pureskeltavaa. Kirkon alttaritauluun Tuuli kuvittelee avaruusaluksen, jota kohti ihmiset kurkottavat käsiään. Henkisyys ja erilaiset vaihtoehtohoidot ovat nyky-Suomessa yhä suositumpia, ja onkin yllättävää, miten vähän niistä on toistaiseksi kirjoitettu.

Vaarnamo saa Tampereen soimaan

Yksittäisten kohtausten joukossa on helmiä. Kaikki palaset loksahtavat kohdalleen luvussa, joka antaa selityksen romaanin nimelle ja jossa Tuuli tapaa ohimennen unkarilaisen Péterin. Hieno, suorastaan lyyrinen kohtaaminen täysikuun valaisemassa kaupungin yössä on samalla romaanin käännekohta. Tämän miehen kanssa Tuuli ei juo kännejä eikä hyppää sänkyyn vaan kokee jotain puhdasta.

Tuuli tapaa Péterissä sielunkumppaninsa, joka ainoana ymmärtää, mitä kuu hänelle merkitsee. Péter kertoo meksikolaisten uskomuksesta, jonka mukaan kuuhun on heitetty jänis. Meksikosta tietämättä Tuuli on keksinyt oman tarinansa jäniksestä ja täysikuusta. Kaksikon ei tarvitse paljon puhua, sillä he ymmärtävät toisiaan ilmankin. ”Sinä puhut minun sanojani.” ”Me ollaan muualta. Siksi sinä tunnut niin tutulta.” Mielenkiintoista jäniskuu-teemaa olisi voinut vielä syventää. Nyt siihen viitataan puolihuolimattomasti vain pari kertaa.

Tampereesta romaanin miljöönä otetaan kaikki irti. Tuulin yksiön voi kuvitella sijaitsevan Kalevankankaan hautausmaan kupeessa, Katapultti sijoittuu Tammerkosken kuvankauniiseen ympäristöön ja kaupunkilaisen kesämökki-idylli löytyy luontevasti Teiskon maisemista. Kaupungin läkähdyttävän kuumuuden tuntee luissaan.

Tuulin emansipaatio ontuu pitkään, mutta jokin – kenties vasta omaksuttu henkisyys tai ydinvoimalan verran voimaa valanut kohtaaminen Péterin kanssa – auttavat naista näkemään olennaisen. Kiltti tyttö oppii sanomaan ”ei”.

Tarina päättyy pehmeään valoon sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti. Itsenäisyys ja päättäväisyys löytyvät viimein, mutta elämä ei silti muutu sokeriseksi. ”Toi on kyllä kielteisintä myönteisyyttä mitä olen aikoihin kuullut”, Tuuli saa kuulla uudesta elämänasenteestaan. ”Herääminen kesti kauan”, Tuuli ajattelee ja saa olla oivalluksestaan onnellinen. Jotkut eivät herää koskaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto