Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mitä näet lukiessasi?

Laura Lindstedt, 11.6.2002
Victor Segalen: Maalauksia (Peintures) s., Basam Books 2002 Kääntäjä(t): Marja Haapio

Ranskalaisen Victor Segalenin (1878–1919) miltei vuosisadan viiveellä suomennettu, kiinalaista taidetta käsittelevä teos Maalauksia (Peintures, 1916) on kummajainen kirjaksi. Ensinnäkään lyhyet proosamuotoiset tekstit eivät taivu suoraan mihinkään lajikategoriaan – ominaisuus, joka liitetään helposti yksinomaan postmoderniin fiktioon, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Takakannen teksti nimeää Segalenin tekstit kirjallisiksi maalauksiksi, maltillisempi voisi kutsua niitä pienoisesseiksi. Lukiessa kysymys lajista alkaa tuntua vähäpätöiseltä ongelmalta, sillä teos haastaa huomattavasti genreä perustavammat, usein annetuiksi oletetut konventiot: lukemisen ja näkemisen.

Eri taiteenlajien kokemisen tavat on länsimaisessa ajattelussa erotettu toisistaan tiukasti. Erottelun pääarkkitehdiksi mainitaan usein saksalainen G. E. Lessing (1729–1781), joka jakoi taiteet spatiaalisiin, tilallisesti koettaviin, ja temporaalisiin, ajassa eteneviin. Tämän jaottelun mukaan maalaus koetaan tilassa yhdellä silmäyksellä, kun taas kirja ja musiikkiesitys avautuvat asteittain ajassa. Lessingin lähtökohtana oli, että esteettinen muoto määräytyy taidevälineen luonteen ja havaitsemisen välisessä suhteessa. Tästä syystä hän tuomitsi kaksi genreä, kuvarunouden ja allegoriamaalauksen, epäonnistuneiksi ja lajiominaisuutensa ylittäviksi yrityksiksi. Kuvaruno koettaa maalata sanoilla (ut pictura poesis), kun taas allegoriamaalaus yrittää kertoa tarinaa kuvilla. Lessingin mukaan molemmat epäonnistuvat, koska pyrkimykset ovat vastoin taiteenlajin ominta luonnetta.

Segalenin Maalauksia menee näiden ydinkysymysten alueelle hyvin ovelalla tavalla. Teoksessa ei juuri filosofoida tilan ja ajan – näkemisen ja lukemisen – eroilla, vaan maalaus manataan yksityiskohtaisella kuvailulla lukijan silmien eteen. Kiinalaisia maalauksia kääritään auki, kun taas kirjaa pidetään käsissä ja sivuja käännellään. Segalen pyrkii yhdistämään nämä kaksi erilaista paljastumisen tapaa, kuitenkin kirjoituksen ehdoilla.

Sekä kiinalainen kirjoitus että kuvataide rikkovat jo lähtökohtaisesti ajan ja tilan jakoa. Kiinan kielessä sanan ja kuvan raja hämärtyy, sillä merkitykset syntyvät kuvamerkkejä yhdistämällä. Tämä täysin länsimaista poikkeava tapa hahmottaa maailmaa on kiehtonut muitakin Segalenin aikalaisia. Esimerkiksi imaginistit, jotka pyrkivät rakentamaan runon yhden kuvan ympärille, ammensivat vaikutteitaan kiinalaisesta kulttuurista. Liikkeen avainhenkilö Ezra Pound (1885–1972) vertailee teoksessaan The A B C of Reading (1934; suom.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto