Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tyttöjä ja esiäitejä

Auli Köngäs, 28.3.2007
Vilja-Tuulia Huotarinen: Naisen paikka s., WSOY 2007

Vilja-Tuulia Huotarisen toinen runokokoelma kertoo heti nimellään, mitä tuleman pitää. Näiden runojen keskiössä ovat naiset: nuoret, vanhat, jo kuolleet; heidän surunsa, himonsa, raivonsa, ilonsa, kasvukipunsa. Runojen maailma ei ehkä ole matriarkaatti mutta ehdottomasti naisten maailma, jossa miehet esiintyvät vain sivuhuomautuksina, marginaalissa, ulkopuolisina. Ja silti joskus niin hallitsevina: ”Koska te hankitte miehet ja menette naimisiin” tai ”Ajan ilmaa talon läpi, sydämen läpi / saippuasarjojen sankareita. Naapurissa ei ole minulle miestä, / eikä koko kylässä.”

Kaikki runojen toimijat ja suvun jäseninä mainitut ovat naisia. Lähestymistapa on toki tavallaan raikas ja radikaalikin, mutta jokin tässä poissulkevuudessa silti vieroksuttaa minua. Jos kerran on naisten maailma, on oltava myös miesten maailma, ja kuinka käy niiden, jotka eivät ole oikein kotonaan kummassakaan?

Huotarinen (s. 1977) on aiemmin kirjoittanut runokokoelman Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY 2004) ja nuortenkirjan Siljan laulu: tarina tyttöbändistä (Karisto 2007) sekä toimittanut MOTMOT – Runouden vuosikirja 2006:n. Hän opettaa sanataidetta, esiintyy runoimprovisaatioryhmä Muuntajassa ja on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenaan Suomen kirjallisuus. Vankka kokemus ja monella kirjallisuuden rintamalla toimiminen näkyvät myös Naisen paikassa: se on hiottu ja hallittu kokonaisuus, jossa kaikuu kirjoittajan oma ääni.

Runot liikkuvat sulkupolvien ja nimenomaan naispolvien ketjussa. Teksti vilisee äitejä, tätejä, siskoja, isoäitejä, kälyjä, serkkuja ja etenkin esiäitejä, jotka esiintyvät runojen minän lisäksi tekstissä useimmiten.

Esiäiti haudataan elävältä,
tungetaan arkkuun, kirjoitetaan päälle
Vanhaa tavaraa

Hänet heitetään aitan alle.
/ — /

Kun avaan silmät esiäiti syntyy, kasvaa ja kuolee joka hetki.

Kuoleva isoäiti on konkreettisempi, omat ääriviivansa saava henkilö:

Ei minun tarvitse herätä tervehtimään
jälkeläisiäni jotka työntävät lusikkaa suuhun
Ei minun tarvitse opetella heidän nimiään
kissanpaskat

Huotarisen naisilla on vankka oma tahto, he eivät paljon kuvia (tai miehiä?) kumartele, eivätkä nuoremmat toisaalta niele vanhempien neuvoja purematta. Särötöntä sukupolvien yhdessäelo ei siis ole, vaikka kiintymystä ja rakkautta ei puutukaan.

Esikoiskokoelmassaan Huotarinen keskusteli Marja-Liisa Vartion runon ”Nainen ja maisema” kanssa. Naisen paikka kutoutuu osasto osastolta täydentyvän, kansanrunoudesta rytminsä ja innoituksensa saavan neliosaisen runon ympärille. Naisen paikan runot on nimetty lyhyesti ja toteavasti, useimmat vain yhdellä substantiivilla. Nimet kertovat omaa kieltään: ”Noidantappo”, ”Ainon vene”, ”Matriarkka”, ”Toivo”, ”Voima”, ”Henki ja liha”. Runojen ja osastojen nimet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla: ne tukevat runoja mutta tuovat usein niihin myös uutta, yllättävää näkökulmaa.

Vaikka suomalainen kansanrunous vaikuttaa kaikkialla Naisen paikassa, Huotarinen ei suinkaan juutu kansanrunouden ja -perinteen maailmaan. Hän käyttää sitä pikemminkin ponnahduslautana tai taustana, josta laajentaa ilmaisuaan ja kuvastoaan kohti nykypäivää. Isoäidinäidinäidin leipälapiosta edetään runominän tietokoneeseen, jonka ”näytönsäästäjän tasainen hurina kertoo, / ettei ole mitään hätää.”

Naisen paikka luo eri-ikäisten ja eri aikoina eläneiden naisten välille ketjun, jossa ei ole mitään keinotekoista tai päälle liimattua. Muun muassa tässä kokoelma tuo mieleen Johanna Venhon runouden ja etenkin viimevuotisen kokoelman Yhtä juhlaa (WSOY 2006), ei ainoastaan aihepiirin vaan myös poljennon ja tyylin osalta. Kuten Venho Huotarinenkin yhdistelee luontevasti mennyttä ja nykyisyyttä, luontoa ja kaupunkia, vanhaa ja modernia. Toinen vertailukohta suomalaisessa nykyrunoudessa on Riina Katajavuori, joka on myös käsitellyt naisia ja sukupolvien ketjuja.

Jos jotakin Huotariselta voisin toivoa, niin lisää volyymia. Pikkuruinen kirja loppui aivan liian varhain! Näin rätväköistä emännistä ja neidoista olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto