Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Turhantärkeyden lopetuksia

Helena Rintala, 21.1.2002
Yrjänä Sauros: Pään avauksia s., Kirja kerrallaan 2001

Ollaan ennakkoluulottomia ja kutsutaan kirjalliselle estradille esiintyvä taiteilija Yrjänä Sauros. Ilman kitaraa, ilman huuliharppua, ilman viskin karhentamaa ääntä. Tarjotaan vain 72 tyhjää sivua, yksi kerrallaan, ja jäädään odottelemaan sanojen itämistä. No, annetaan vähän aplodeja, niin saadaan sato nopeammin. Performanssitaiteilija on tottunut siihen – nauttimaan lavasäteilylaskeuman alle jääneen yleisön reagoinneista.

Tuo mies on muukalainen marginaalista, mutta jos marginaali voidaan jotenkin määritellä kirjallisuustieteellisesti, maantieteellisesti tai musiikillisesti, hän on niidenkin ulkopuolelta. Tuolta jostain, jossa totuus on banaalin yksinkertainen vaikkakin absurdin mutkan takana.
Sauroksen tarinat ovat Havukka-ahon ajattelijan stadilaisen moderneja muunnelmia, samaa sukua kuin Markus Kajon tolkuton pähkäilijä Kettunen. Siis hyväntuulisia ja hyväntahtoisia, ei ketään loukkaavia.

Miltä maailma näyttää Sauroksen silmin? Hän tekee huomioita ja keräilee draaman aineksia omiin esityksiinsä. Ne ovat hykerryttäviä havaintoja, juuri niitä, jotka me ohitamme kaasujalka pohjassa keltaisella viivalla ja olemme tyytyväisiä päästyämme eteenpäin nopeammin. Sauros ei hylkää tarjoussukkakoria penkovaa mummoa eikä toista mummoa, jonka vilkutusta voi tähystellä keittiössä metwurstin viipaleen takaa. Tarkka on kuulokin, vielä tarkempi kuin punahilkan isoäidiksi tekeytyneellä sudella. Sellaisilla korvilla erotetaan patterin peruslorina rankasti tyylitellystä lorinasta ja ennen kaikkea mykistävästi esitetty tauko kaikkien lorinoiden keskeltä.

Taiteilija katselee myös itseään, törmää omaan peilikuvaansa niin baaritiskillä kuin kattilan kannessa. Aivan oikein, kattilan kannessa. Niin voi käydä muillekin, kun on keittämässä perunoita. Haarukka kädessä päättää kokeilla, ovatko perunat kypsiä, ja ihan yllättäen näkee kasvonsa kattilan kannessa. Ei siinä ole muuta vikaa kuin kahva, joka törröttää perunankeittäjän päässä. Ilman kahvaa ei olisi saanut itseään kiinni.

Onko tässä mitään järkeä? Luultavasti ei, mutta maailma tarvitsee kylähullunsa, jotka kantavat meidän puolestamme näennäisen hulluuden, tyhmyyden ja lapsellisuuden viitan. Näennäisen siksi, että todellisuudessa heillä on salaperäistä viisautta ja tietäjän suuruutta, jonka ovat ihan vaan piruuttaan kätkeneet.

Pään avauksia kuuluu sarjaan turhantärkeyden lopetuksia sekä päänsisäisten maailmojen heilautuksia. Se on tekijänsä näköinen, mutta tekijä on enemmän kuin tämän kirjan näköinen. Toisin sanoen tarinat ovat hieman orpoja yksin paperilla. Siksi kutsumme vielä estradille kitaran, huuliharpun ja viskin karhentaman äänen. Steariini valuu pitkin tyhjien likööripullojen kylkiä. Savukiehkurat pyyhältävät väkevinä ohitse, ja lasit kilisevät. Meteliä, ruokottomia puheita, mutta tarinat ovat kuin kotonaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto