Onnenvaellus käydään varvasjuoksua

Eva-Stina Byggmästar (s. 1967) julkaisi ensimmäisen kokoelmansa I glasskärvornas rike jo 1986. Teos ilmestyi pohjanmaalaisen kustantamon Författarnas andelslag kautta kuten kolme seuraavaakin Amuletten (1987), Spiralens form (1988) ja Drivkrafter (1990).

Hannimari Heinon suomennosvalikoima Onnenvaellus käydään varvasjuoksua sisältää runoja Byggmästarin Söderströmsin julkaisemista kokoelmista För upp en svan (1992), Nosta ylös joutsen, Framåt i blått (1994), Eteenpäin sinessä, Bo under ko (1997), Pesä lehmän alla ja Den harjärtade människan (2001), Jänissydäminen ihminen. Noista kolmea ensimmäistä on kutsuttu ”ilon trilogiaksi”, kun taas viimeisin on yllättävänkin surumielinen kokonaisuus. Ilon trilogian runoja löytyy Hannimari Heinon suomennoksina myös suomenruotsalaisen uuden runon valikoimasta Etupainoinen pyrstötähti (2000). Byggmästarin uusin kokoelma Näckrosön on ilmestynyt tänä keväänä.

Byggmästar voidaan väljästi liittää Ruotsissa 1980-luvulla nousseeseen kielirunouden suuntaukseen, mutta niin vilkkaasti liikehtiviä kuin monet valikoiman runot ilmiasultaan ovatkin, leikkisyyden ja irrallisuuden rinnalla Byggmästarin runoudessa toistuu yksi yhä uudestaan varioituva teema: alkuperäisen yhteyden tai – kuten suomentaja Hannimari Heino esipuheessaan ilmaisee – ”kokonaisvaltaisen läsnäolon” piirittäminen. Tässä, ja ehkä vain tässä, suhteessa Byggmästarille on helppo löytää hengenheimolaisia myös suomenkielisestä runoudesta. Samankaltaista läsnäolon, yhteyksien, yksityiseen kätkeytyvän yleisen hakemista voi löytää niinkin erilaisilta runoilijoilta kuin Helena Sinervolta, Panu Tuomelta, Jouni Inkalalta tai vaikkapa Anne Hänniseltä.

Mutta se kieli. Ilon trilogia on totta tosiaan osuva nimi Byggmästarin lukijaansa jäniksen selässä riekuttaville kokoelmille