Eurooppalaisia rakastajia

Tällä kertaa kyseessä on esikoisteos, vaikka Jan Forsström on kyllä meritoitunut aiemmin elokuvakäsikirjoittajana. Muun muassa elokuvien Skavabölen pojat (2009), Hyvä poika (2011) ja Silmäterä (2013) käsikirjoitukset ovat Forsströmin. Hän myös ohjasi viimeksi mainitun. Kokenut kirjoittaja tässä on siis kyseessä. Kirjan takakansiteksti kertoo totuudenmukaisesti, että kyseessä on ”kattava kokoelma tarinoita rakkauden, läheisyyden ja seksin tavoittelusta”.

Kaikissa novelleissa on tavalla tai toisella seksiin liittyvä ulottuvuus.

Novellien aiheet liittyvät todellakin toisiinsa löysähkösti siten, että niissä kaikissa on tavalla tai toisella seksiin liittyvä ulottuvuus, vaikkapa sitten ehkäisypilleri. Muuta yhteistä ei sitten olekaan, sillä novellien tapahtumapaikat ja osin -ajatkin ovat irrallisia. Myös kerrontatekniikka vaihtelee: mukana on niin minä-kertoja, hän-kertoja kuin monologikin. Tapahtumapaikkojen ja kerrontatekniikoiden lisäksi myös kirjailijan tyyli vaihtelee, eikä se huono ratkaisu olekaan siinä mielessä, että eri tarinoiden erilaiset miljööt puoltavat erilaisia toteuttamistapoja.

Psykopaatin matkassa

Novellikokoelman parhaimmistoon nousee Se oikea, jonka päähenkilö on ilmeisen rajatilapersoonainen ellei peräti psykopaattinen nainen. Hän asuu kahden lapsensa ja heidän isänsä kanssa, mutta yrittää koko ajan iskeä itselleen vielä paremman miehen. Kokelaita ovat mm. miljonääri, pelisuunnittelija, korvalääkäri, putkiasentaja, geologi, tietoturvakonsultti, kitaransoitonopettaja, markkinointipäällikkö, betoniyrittäjä ja pilates-ohjaaja. Päähenkilön ja hänen lastensa isän, Akin, suhde on erikoinen, sillä Aki on tietoinen päähenkilön miehenmetsästyksestä. Hän jopa keittää parin asunnossa kahvit, kun yksi sulhasehdokkaista saapuu aamuyöllä kosimaan päähenkilöä:
”Miljonääri yritti suudella minua, mikä oli minusta varsin tahditonta, koska Aki oli viereisessä huoneessa. Akin tuodessa kahvikuppeja miljonääri hermostui ja alkoi haukkua Akia, mikä oli varsin typerää hänen taholtaan, koska Aki on melko suurikokoinen ja olisi helposti ”peitonnut” miljonäärin.” (s. 23)

Päähenkilö viettää kiihkeän yön miljonäärin kanssa, vaikka ”Minua kuitenkin harmitti, että seksimme oli ollut niin mitätöntä. En ollut esim. saanut orgasmia kertaakaan ja siihen nähden olin uhrannut suhteeseen varsin paljon aikaa.” Kun miljonäärimies poistuu, päähenkilö päättääkin lähteä illemmalla tapaamaan pelisuunnittelijaa:
”Ennen lähtöäni Aki teki lapsille spaghetti bologneseä ja minulle simpukkarisottoa luonnonmukaisesti kasvatetuista simpukoista. Aki vaikutti alakuloiselta. Tunnen Akin jo pitkältä ajalta ja osaan siksi tulkita häntä varsin hyvin. Muistan edelleen, miten joskus alkuaikoina kuulin Akin itkevän öisin. Otin asian puheeksi ja kehotin häntä syömään masennuslääkkeitä, koska vanhemman masennus tarttuu helposti myös lapsiin. Sen jälkeen tilanne paranikin. // Menin pelisuunnittelijan luokse ja aloimme harrastaa seksiä, Pelisuunnittelija noudatti lähettämiäni ohjeita, mutta varsin epätarkasti. Hän esim. imi rintojani tavalla josta lähti epämiellyttävä ääni, vaikka olin maininnut äänistä erikseen.” (s. 24 – 25)

Taitavia pastisseja ja sanall. tait.

Novelli Se oikea tuo mieleeni Pentti Haanpään erikoisia päähenkilöitä novellikokoelmasta Heta Rahko korkeassa iässä (1947) kuten Päntän äijä, pyöräurheilija Saikansalo ja Pussisen akka. Novellissa Se oikea on samaa absurdiutta kuin Haanpään päähenkilöissä. Jan Forsström on yltänyt samaan hulluun vääjäämättömyyteen kuvatessaan päähenkilöä ja hänen ajatusmaailmaansa, jossa moni asia on ulkopuolisesti katsottuna väärin, mutta päähenkilön sisältä katsottuna ainoa oikea mahdollisuus. Forsström osaa myös lopettaa tämän kokoelmansa helmen tarpeeksi ajoissa, jolloin novellin sisältämä jännite, joka tarttuu lukijaankin, ei pääse laukeamaan.

Käsillä olevaan novellikokoelmaan sisältyy myös Maria Jotuni -pastissi Orthocyclen™. Kyseessä on mm. etinyyliestradiolia sisältävä ehkäisyvalmiste. Tämä novelli on monologi aivan kuin yksi kohtaus Jotunin novelleista tehdyssä kotimaisessa elokuvassa Kun on tunteet (1954). Tässä kohtauksessa Emmi Jurkka esittää monologina Hilda Husson puhelinkeskustelun hotelli Francessa asustavan herra Aksel Lundqvistin kanssa Ekbomin maatsalongista. Jan Forsströmin versiossa puhelimessa puhuu gynekologi potilaalleen, jolle on määrännyt uusia ehkäisypillereitä:
”Ja kauanko oletteko käyttänyt? … Mm – hm… Aivan… No niin tietysti siinä kun jättää pois niin ensin tapahtuu muutoksia, ja voi olla epäsäännöllisempää. Usein siinä menee hetki, että elimistö taas tottuu ja löytää sen luonnollisen rytminsä… Niin… Missä mielessä? … No ehkä voi olla pientä vaikutusta, mutta lähinnä tosiaan siinä alussa, että siitä sitten taas… Anteeksi mihin? … ” (s. 89)

Novellin sisältämä jännite tarttuu lukijaankin, ei pääse laukeamaan.

Asetelma on herkullinen. Puhelu jatkuu melko pitkään ja vie todennäköisesti kauas alkuperäisestä aiheesta:
”No minä olen itse eronnut, että en siinäkään mielessä ole tässä ehkä hyvä… Mm… No, se ei nyt ehkä tähän… Ei ihan tuore, että… En, en pysty sitä nyt tässä avaamaan. Ylipäätään tämä ei ehkä enää… Niin… Ymmärrän… Ymmärrän kyllä, mutta en silti ihan ymmärrä tuota teidän huoltanne, että… Joo-o? … No, jos te vaikka ikään kuin mielessänne palaatte niihin aikoihin kun ette vielä käyttänyt, niin kyllähän te… Eli, eli te jo käytitte kun te ja teidän miehenne… Mmm…” (s. 92)

Lukija saa mielenkiintoisen tehtävän yrittää ymmärtää, mikä huoli soittajalla oikein on ja mitä gynekologin vuorosanojen välissä oikein sanotaan. Tällainen kerrontatekniikka takaa rajattoman määrän tulkintoja, ja lukija jää pohtimaan niiden oikeutusta. Kirjailijan ratkaisu on nerokas erityisesti siksi, että se on niin yksinkertainen ja tehokas.

Samaa kerronnallista nerokkuutta Jan Forsström osoittaa novellissa Hic sunt leones. Latinankielinen otsikko tarkoittaa ”tässä ovat leijonat”, ja se viittaa lääketieteen tapaan käyttää latinaa. Tässä novellissa psykiatrisen sairaalan lääkäri tekee merkintöjä lääketieteelliseen tapaan. Merkinnät ovat pääasiassa potilaista, mutta sekaan alkaa sekoittua myös yksityiselämän tapahtumia:
”Arvio: Norm. hyst. kohtaus, relig.-ekstaat. kuvasto. Arvaus: koht. alkaneet menstr. myötä. Ei tarkkaa tietoa hist. (toimi palvelij., isäntä ohjasi meille). Viehät. ulkomuoto. Aktiiviset ovaar.. Erotoman. piirteitä. Ei tapauksena kiinnostava. Voisi ohjata La Tourille, mutta eett. prob.? La Tour nuori eikä henk. vahva, altis hyst. viett.? Mieti.” (s.140)

Forsström osaa käyttää valitsemansa tekniikan aiheen mukaisesti.

”Ehdotin yhdynt.. Toteutimme sen C.:n huoneessa. Post coit. melkank.. Myös C edell. melank.. Uutta kalpeutta. Ohut veri? Kysyin: edell. hallitsem. itkeskelyä, irrat. suicid. ajat.. Onko C. todella sairastumassa? Mikä ironia. Mutta: C ei hyst. tyyppiä (ajat.: Marie enemm. altis, näen merkit?). C. väs., jätin hänet.” (s. 147)

Kirjailijan ääni hämärtyy

Tekniikka on hyvä keino osoittaa sanallista taituruutta, mutta Forsström osaa käyttää valitsemansa tekniikan aiheen mukaisesti. Näin hän pystyy luomaan kuvan psykiatrista, joka potilaittensa lisäksi analysoi myös keinoja pitää koossa oman elämänsä.

Mainitsemani kolme novellia nousevat selvästi esiin muista. Vaikka ne ovatkin mainioita, kokonaisuutena novellikokoelma on paitsi tyyliltään myös laadultaan vaihteleva. Osa novelleista ei yllä lähellekään parhaimpien tasoa. Mietin myös, olisiko kannattanut pysyä tyylillisesti yhtenäisempänä, sillä tässä tyylillisessä sekahedelmäkeitossa kirjailijan ääni hämärtyy. Tietenkin kokoelmaa voi pitää myös kokeilevana, ja siinä mielessä on kiintoisaa nähdä, kiteytyykö Jan Forsströmin ilmaisu kirjailijana johonkin tunnistettavaan suuntaan.