Puhallintehdas

”Tarina voi kätkeä alleen toisen tarinan, joka on ensimmäinen, ja jota ei koskaan kirjoitettu, mutta se on siitä huolimatta luettavissa. Kirjoitettu on kaiken velkaa ensimmäiselle, joka jatkuu, kun kirjoitettu päättyy.” (s. 41)

Turkulaisen Jarmo Teinilän (s. 1967) kolmas romaani Puhallintehdas alkaa kohtauksella suljetun tehtaan lastauslaiturin vieressä. Eläkeikää kolkutteleva varastomies on tullut jo vuoden päivät aamuisin kello kuusi neljän kilometrin päästä käymään työmaallaan, vaikka siellä ei enää liiku edes ajatus.

Sitten taksi ajaa pihaan, ja siitä nousee ulos tuttu mies. Samaan hetkeen romaani myös päättyy.

Romaania sävyttää alusta asti sama jännitystekijä, joka tekee kunnon sotaromaanin.

Prologista ponnahdetaan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin puhallintehdas oli täydessä käynnissä. Kertoja esittelee tehtaan varaston värikkään joukon: Juonelan, joka on romaanin päähenkilö, Vajavaisen, Kuosmasen ja Mähösen. Tehtaan ylimpänä pomona on nilkkimäinen Pekka Brand – joka romaanin alussa saa potkut.

Brand pitää Juonelalle kahdenkeskisen puhuttelun. Hän antaa Juonelalle salaisen kansion, jonka sisällön pyytää kirjoittamaan kirjaksi. Poispotkittu pomo heiluttaa paperinivaskaa ja sanoo:
”Tämä tässä on vene ja tämä muistitikku on mela. Sinun tehtäväsi on meloa vene satamaan.” (s. 32)

Juonela ottaa homman hoitaakseen. Tietämättään hän huipentaa satavuotiaan prosessin.

Romaania sävyttää alusta asti sama jännitystekijä, joka tekee kunnon sotaromaanin. Puhallintehtaan alituisten YT-neuvottelujen säikäyttämät työntekijät pelkäävät koko ajan, milloin on heidän vuoronsa lähteä kilometritehtaalle.

Juonela on jättänyt aikoinaan yliopiston kesken, mitä hän katuu toisinaan. Hänellä on duunarin sielu, vaikka ajatus ampaisee välillä taivaan sfääreihin, kuin teoriaan tottuneella yliopistomiehellä. Tähän hän saa tukea Mähöseltä, joka taivastelee amatöörifilosofina tämän tästä.

Juonela tykkää kirjoittamisesta ja haaveilee kirjailijan urasta. Itse Aleksis Kivi on syntynyt samana päivänä kuin hän, mitä mies pitää enempänä kuin sattumana.

Yhteiskunnallisen romaanin noitaympyrä

Puhallintehdas on talousromaani, jossa yhteiskunnallisia asioita pyöritellään kuin marxilaisessa tutkimuksessa. Kerronta paisuu toisinaan jopa saarnaavaksi aatekuvaukseksi, jossa sosialismin terävä miekka heiluu joka suuntaan lähellä ja kaukaa.

Yksi romaanin avainsanoista on henkilöstövuokraus. Markkinavoimien pusertamalle puhallintehtaalle ei oteta enää omia työntekijöitä, vaan uudet tulevat henkilöstövuokrausfirmojen kautta, kellokallea myöten.

Puhallintehdas sisältää kosolti ruohonjuuritason työläiskuvausta, jonka lomaan on ympätty aimo annos metafiktiivistä kerrontaa. Romaanissa on myös vahvoja sukutarinoita, ja on teoksesta aateromaaniksikin. Mitä Teinilä on siis halunnut sanoa?

Brandin ”dokumentaariset” päiväkirjamerkinnät ovat romaanin metafiktiivinen taso. Paljon matkustellut sikariportaan edustaja pohtii muun muassa maailmantaloutta, väestönkasvua, luonnonvarojen hupenemista, maahanmuuttovirtoja ja suurvaltapolitiikkaa.

Tämä kaikki ei mene todellakaan Juonelalta ohitse. Mutta koska hänellä ei ole millä vastata takaisin, hän imee itseensä toisen vaikutteet, niitä suodattamatta tai petosta epäilemättä. Sen jälkeen Juonela käy läpi uskomattomalta vaikuttavan identiteettikriisin.

Jos mies kuitenkin menestyy, hänen pojastaan kasvaa takuuvarmasti puolihampuusi.

Humoristina Teinilä on satiirikko. Satiiri näkyy ennen muuta henkilökuvissa, joiden ei ole kenties tarkoituskaan olla uskottavia.

Romaanikertoja seuraa sivukaupalla Juonelan joukkion työntekoa, vuoropuhelua, baarikierroksia ja saunailtoja. Vitsit lentelevät jatkuvalla syötöllä. Jatkuvan kettuilun vastapainoksi joku lähtee filosofoimaan, historioimaan tai esittämään muuten viisasta.

Puhallintehtaan sukupolvet kiertävät ennalta määriteltyä noitaympyrää. Suomalaisessa yhteiskunnassa mies saattoi ennen ponnistaa köyhistäkin oloista paremmalle oksalle kovalla työnteolla. Nykyisin tällainen nousu on vaikeutunut.

Puhallintehdas synkentää tätä asetelmaa sarkasmilla. Jos mies kuitenkin menestyy, hänen pojastaan kasvaa takuuvarmasti puolihampuusi, jonka pojasta puolestaan tulee täyshampuusi. Hampuusin poika voi yllättää kaikki menestymällä, mistä noitaympyrä lähtee uudelleen pyörimään.

Naiset kelluvat, miehet uppoavat

Teinilän naiset rikkovat kehän siten, että kun hampuusimies romahtaa ja hukkuu, samassa tilanteessa oleva nainen jää kellumaan.

Romaanin näkyvin nainen on Brandin suvun keski-ikäinen Minna eli Minttu, jonka isäpuoli Juhani oli aikoinaan varoittanut eksymästä ulkomaalaisten matkaan. Minttu kuitenkin esitellään rasistina, joka inhoaa valkoisia miehiä kuin syöpäläisiä.

Kun Minttu alkaa seurustella etiopialaisen miehen kanssa, isäpuoli tokaisee, ettei nokikeppiä heidän taloonsa tule. Siitäkös Minttu suivaantuu kuin murrosikäinen: hän ottaa vuoron perään somalialaisen, irakilaisen ja marokkolaisen miehen – ja hankkii kaikkien kanssa lapsenkin. Miehet jättävät Mintun, lapset eivät. Kun lapset menevät Turussa kouluun, heitä kiusataan jatkuvasti.

Mintun veli Johannes on puhallintehtaan perijä ja toimitusjohtaja, joka katoaa kuitenkin kuin tuhka tuuleen. Johannes on romaanin poissaoleva suuruus, jonka varaan Juhani Brand laski aikoinaan firman tulevaisuuden ja jolla on kaikki Pentti Holapan vuonna 1963 kuvaamat kunnon perillisen ominaisuudet. Hänen katoamisensa käynnistää prosessin, joka ajaa puhallintehtaan alas.

Minttu elää silti samanlaisella porvarillisella ajatuksella kuin muukin perheensä. Kun TV:ssä uutisoidaan puhallintehtaan YT-neuvottelujen koskevan 85 työntekijää, Minttu ei edes huomaa varsinaista asiaa vaan pohtii silloinkin Johannesta. Minttu ei kyseenalaista erikoisia valintojaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Duunariromaani globaaleissa ongelmissa

Huumorin rinnalla Teinilän vakavammat äänenpainot ovat selvempiä. Kirjailijan intressissä ja tarkoituksessa on aimos annos punk-henkeä. Teinilän punk-asenne on syntynyt Turun leipäjonojen ja työttömien äärellä.

Perinteiseen työläiskuvaukseen nähden Puhallintehdas on ansiokas kuvatessaan yritysmaailman pimeää puolta, työttömyyttä myöten.

Kun YT-neuvottelut alkavat puhallintehtaassa, kaikkien elämä tuntuu pysähtyvän kertaheitolla. Mitä työyhteisössä merkitsee alituinen keskinäinen pudotuspeli, joka tuotannollisista ja taloudellisista syistä vie kortistoon joko kaikki tai vain osan – sekin saa konkretisointinsa.

Brand sotkee Juonelan ajatukset laittamalla hänelle mietittäväksi globaaleja ongelmia:
”Juonela alkoi vähitellen tajuta, että kaikki oli lopussa. Ihmiskunta tuhoaisi lopulta itsensä eikä kehitystä voisi pysäyttää. Hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lopettaa naurettava taistelunsa ihanteiden puolesta ja liittyä voittamattoman vihollisen leiriin.” (s. 112)

Välillä Teinilän romaanikertoja heittäytyy hyvin runolliseksi. Sähäkän tehdaskuvauksen saattaa yllättävästi katkaista lyyrinen luontokuva:
”Viemäriin valuvan veden ääni on kuin vierasta kieltä, pehmeitä konsonantteja, lähes vokaaleja. Parvi pikkulintuja pyrähtää lätäkköön ja kylpee hätäisesti. Ne puhuvat eri kieltä veden kanssa, pyytävät sitä jäämään, mutta vesi ei ymmärrä. Se virtaa pois, haluaa olla rauhassa.” (s. 41)

Yliopistoväen tunkeutuminen vasemmistopuolueisiin on kertojan mukaan ollut nykykapitalismille siunaus.

Teinilä on poliittinen kirjailija, jonka sanomat eivät maalaile ruusuista kuvaa Suomen tulevaisuudesta. Vasemmisto on rappiolla, varsinkin sen uusvasemmistolaisuudeksi kutsuttu haara.

Yliopistoväen tunkeutuminen vasemmistopuolueisiin on kertojan mukaan ollut nykykapitalismille siunaus.  Uusvasemmisto taistelee työllisyyden sijasta työttömyyden puolesta, joka tuntuu olevan saavutettu etu. Nyky-yhteiskunnan ehdoilla työttömyys kasvaa ilmiönä eksponentiaalisesti ja köyhyys syvenee kansalaisten pysyvänä olotilana.

Maaseutu–kaupunki-akseli on Puhallintehtaassa tärkeä. Tapahtumien syvimmät juuret ovat maaseudulla paikassa, jonne Juonelan ja Brandin suvut ovat aikoinaan asettuneet. Maaseudun ja kaupungin elämänmeno kuvastuu Juonelan kommentissa Brandille:
”Täällä kaupungissa pysyy järjissään vain, jos on humalassa ja siellä maalla vain, jos on selvin päin.” (s. 165)

Teinilän kuvauksessa fiktiiviset hahmot ovat moniulotteisempia kuin todelliset henkilöt. Juonela perehtyy syvällisesti Brandin suvun vaiheisiin ja kirjoittaa lopulta niiden perusteella paljastusromaanin. Veretseisauttava teos myy hyvin, jopa ulkomailla.

Vasta menestyksensä huipulla Juonela huomaa kuitenkin jotakin outoa. Onkohan hän joutunut vedätyksen kohteeksi?

Pekka Brand on ujuttanut muistiinpanoihinsa aimo annoksen nationalismia, jonka hän on naamioinut kapitalismin vastavoimaksi. Nationalismilla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia, koska kapitalismi kiehtoo ihmisiä enemmän eri puolilla maailmaa:
”Kapitalismin nerokkain valhe on se, että kaikilla on mahdollisuus rikastua. Kun ei ole.” (s. 167)

Autofiktiossa hämää vain autenttisuus

Puhallintehtaan työläiskuvaus toimii minusta hyvin. Varastomiesten vuoropuhelut ovat jopa eletyn oloisia: Teinilä kirjoittaa selvästi itselleen läheisestä miljööstä ja joukosta. Tietynlaista stereotyyppisyyttä kuvauksessa on jonkin verran. Pienestä työyhteisöstä löytyvät ne tavalliset roolit: pomo, filosofi, pelle jne.

Tehdaskuvauksen rinnalla avautuva metafiktiivinen taso on romaanin kiinnostavin osa. Senkin Teinilä rakentaa hyvin, vaikka haparointia on enemmän. Heikommalla kirjailija on sukutarinoiden rakentajana ja aatehistorioitsijana.

Menestyneen miehen rappio on surkea, mikä pelästyttää Juonelan: eikö rikkaus sittenkään tuo onnea mukanaan? Kun Pentti Haanpää marssitti Noitaympyrä-romaanissaan (1956) suomalaiseen yhteiskuntaan turhautuneen Pate Teikan kävellen Neuvostoliittoon, Juonela lähtee taksin kyydissä takaisin puhallintehtaalle.

Teinilän satiirin ei kuulukaan olla hovikelpoista: sanottavan palo korvaa esteettisyyden puutteet.

Teinilä on koulutukseltaan yleisen kirjallisuustieteen maisteri. Hän on julkaissut nopeasti kolme kaunokirjaa. Kostoromaani Tuonelan mustat linnut ilmestyi 2016. Lokakuussa 2017 Teinilä julkaisi dekkariparodian Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies.

Teinilä on ollut pitkään töissä Turun Pääskyvuorella sijaitsevassa Fläkt Woodsissa, joka toimii romaanin puhallintehtaan esikuvana.

Puhallintehtaassa Teinilä uusintaa lukemiaan kotimaisia kaunokirjoja. Aika paljon on lainattu Jari Tervolta, Kari Hotakaiselta, Reijo Mäeltä ja Hannu Salamalta. Teinilä on tehnyt kirjallisuustieteen gradunsa Samuel Beckettistä, jonka moderni kirjoitusote on jättänyt Teinilään jälkensä. Teinilä on itse sanonut suurimmaksi innoittajakseen Michel Houellebecqia.

Teinilän satiirin ei kuulukaan olla hovikelpoista: sanottavan palo korvaa esteettisyyden puutteet. Tarkoitus on herättää ajatuksia, polkea sammuksiin joitakin ajatuksia tai väännellä kolmansia uuteen uskoon.

Juonela nimeää romaaninsa ”Puhallintehtaaksi”. Onko tämä teos sama kuin Teinilän Puhallintehdas? No eipä ole. Teinilä kirjoittaa kieli poskella kuin Kari Hotakainen Klassikossaan (1997), autofiktiota, joka hämää todellisuuskuvansa autenttisilla puolilla.