Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota

Kategori: Kotimainen lyriikka

Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin

Maiju-Sofia Pitkänen, 3.12.2018

Tuukka Pietarisen (s.1996) esikoisrunoteos yhdistelee lyhytproosamaista tekstiä aforistisen tiiviiseen runoilmaisuun. Hänen takanaan ovat suuri kustantamo, WSOY, sekä sijoittuminen J. H. Erkon kilpailussa. Pietarinen on kirjoittajana minimalisti, tiiviys on määrittävä piirre pidemmissäkin teksteissä. Tarkat havainnot, paradoksaalisuus ja surrealismi yhdistyvät teoksen maailmassa. ”Hän näki maisemassa ihmisen, muttei ymmärtänyt että se oli hän itse Ihminen katosi ja maisema…

Lue lisää

Kari Saviniemi & Esa Riippa: Ropografiaa

Paavo Kässi, 26.11.2018

Musta, kangaspäällysteinen, lankasidottu ja kovakantinen kirja, jonka mitat ovat 20,8 cm x 18,0 cm. Kokosuhde pystytasosta vaakaan 7:6. Keskellä kirjan nimi kuparinvärisenä kohopainotekstinä, sen alla kaksi valkoisella kirjoitettua nimeä; aivan alareunassa kustantamon nimi, joskin suoraviivaisemmalla fontilla. Yläpuolella akvatintatyön toisinto, joka vaikuttaa kanteen painetulta paperilta, mutta onkin tarra. Kuva esittää vartaloaan notkistavaa käärmettä. Se on nostanut…

Lue lisää

Tuija Välipakka: Uutisia!

Jani Saxell, 5.11.2018

Tuija Välipakan (s. 1967) Uutisia! pistää häikäilemättömästi ja usein häpeämättömän hauskalla tavalla uusiksi käsityksiä siitä, mitä runokokoelma voi olla. Tunnen itseni kokoelman äärellä Tenavien Ressu-koiraksi päivittelemässä kritiikin kirjoittamisen mahdottomuutta. Se johtuu jo epäsuhdasta keinovalikoimassa. Esimerkiksi interaktiivinen ”Seitsemän tornia” -sikermä koostuu kirjailijan grillitikkujen, hammastikkujen ja siiman avulla kasaamista, painovoiman lakeja uhmaavista hedelmätorneista. Hälyäänten vyöryä ei pääse…

Lue lisää

Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet

Marja Haapio, 18.9.2018

Leena Kellosalo on monipuolinen taiteilija: runoilija, näyttelijä, kirjoittajakouluttaja, lausuja ja palkittu äänikirjojen lukija. Jo esikoiskokoelmassa Leonardo sai siivet hänellä on hallussaan oma maaginen maailmansa, jonka lähtökohtana on luonto kaikkineen, maa ja taivas, eliöt ja oliot, ihminen mukaan lukien. Kellosaloa voi syystä nimittää luontorunoilijaksi, mutta hän ei ole mikään perinteinen luontolyyrikko. Aistihavainnoista lähtee liikkeelle kuvien ja…

Lue lisää

Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Maiju-Sofia Pitkänen, 6.8.2018

Lauri Rikalan (s.1975) toinen aforismikokoelma kommentoi aikaamme ja sen ihmistä. Osa teoksen materiaalista on esiintynyt esikoisessa Lopullinen kukka (2013), ja nyt teemat laajenevat ja sidostuvat tiukemmin sekä hallitummin toisiinsa. Kokoelman aloittava maisema on vielä tyhjä taulu. ”Katso maisemaa. Siinä ei ole yhtään ajatusta.” Pian sen herättää henkiin linnun lento – elävä, havaittu tapahtuminen keskellä tyhjää taivasta. Teoksen…

Lue lisää

Keijo Virtanen, Sini Silveri: Männyt, Muovailen muovipussista kaunista kahvaa

Janne Löppönen, 1.8.2018

Runovihkot ovat uusin trendi suomalaisen pienkustantamisen kentällä. Kaunokirjallisuutta on meillä julkaistu erilaisina vihkosina toki ennenkin, mutta viimeaikainen kiinnostus erilaisia julkaisumuotoja kohtaan liittyy entistä selvemmin kirja-alan murrokseen. Julkaisutoiminta on entistä pienimuotoisempaa, hajautetumpaa ja omaehtoisempaa. Tähän tilanteeseen vihkoformaatti sopii kuin nenä päähän. Minimaalisten kustannusten ja riskien ansiosta tekijä voi hallita koko prosessin sisällöstä kansiin. Lisäksi vihkomuoto mahdollistaa…

Lue lisää

Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama

Arto Vaahtokari, 16.7.2018

Riina Katajavuoren uuden kokoelman nimi Maailma tuulenkaatama vaikuttaa hieman ärsyttävän söpöilevältä tekotaiteellisuudelta käännettyine sanajärjestyksineen. Yksinkertainen, suora sanajärjestys olisi antanut kokoelmalle ansaitsemansa ryhdikkäämmän nimen. Kokoelman runot eivät nimittäin suinkaan ole mitään vaaleanpunaista runohöttöä, johon runollinen nimi saattaa viedä ajatukset. Itse asiassa Riina Katajavuori tarttuu esimerkiksi runossa Nimet aihepiiriin, jota pääasiassa näkee vain Elias Lönnrotin keräämässä kansanrunousaineistossa…

Lue lisää

Karri Kokko: Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan: kuvaus Leevi Lehdon teoksesta Muuttunut tuuli

Riikka Simpura, 27.6.2018

Karri Kokko kuvailee kollegansa Leevi Lehdon esikoisrunokokoelman Muuttunut tuuli (1967) kannesta kanteen. Teoksen ensimmäinen osa on ekfrasista tai sanelua muistuttava kuvaus Lehdon esikoisesta, ja liitteenä on mekaanisella kirjoituskoneella toteutettu tulkinta siitä, miltä Muuttuneen tuulen käsikirjoitus on aikanaan mahdollisesti näyttänyt. Kokko kuuluu niihin tekijöihin, jotka ovat teoksillaan yhä uudelleen asettaneet kysymyksen kirjallisuuden luonteesta ja rajoista. Hänet…

Lue lisää

Kaisa Ijäs: Aurinkokello

Merja Leppälahti, 21.6.2018

Aurinkokello on Kaisa Ijäksen kolmas runokokoelma. Ijäksen esikoinen, vuonna 2009 julkaistu Siskot, veljet sai Katri Vala -palkinnon ja toinen kokoelma Pakopiste (2013) oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Kirjan avaa kaksi lainausta, joista ensimmäinen on muusikko Jaakko Eino Kalevilta, toinen feminismin teoreetikko Donna Harawaylta. Kirjan lopussa on eräänlainen ”lähdeluettelo” kirjoittajaa inspiroineista lähteistä. Aivan lopussa on vielä epilogi, joka summaa…

Lue lisää

Markku Aalto: Pitkän marssin askeleita

Artemis Kelosaari, 18.6.2018

Helsinkiläinen runousaktiivi Markku Aalto on edennyt urallaan jo kahdeksanteen teokseensa. Pitkän marssin askeleita -kokoelman punaisena lankana on suru. Siinä missä edellinen kokoelma Maailmanlopun takuumies (2017) sisälsi räväkkää yhteiskunnallisuutta, tässä teoksessa Aalto ikään kuin vetäytyy mietiskelemään katoavaisuutta ja kuolemaa. Vaikka nämä teemat olivat läsnä jo kokoelmassa Siinä kaikki, kirkassilmä (2010), Pitkän marssin askeleita on kokonaisuutena vielä hillitympi…

Lue lisää

Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa

Esa Mäkijärvi, 11.6.2018

Lassi Hyvärinen (s. 1981) on aina ollut kiinnostava, mutta hänen ensimmäiset runokokoelmansa Riippuvat puutarhat (2007) ja Keisarin tie (2012) kärsivät jossain määrin epätasaisuudesta. Tuuli ja kissa on toistaiseksi hänen ehein kirjansa. Se on viimeistelty kokonaisuus, jonka lyhyet runot vaikuttavat aluksi yksinkertaisilta, mutta paljastuvat monimutkaiseksi assosiaatioiden verkoksi. Tuuli ja kissa on ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi….

Lue lisää

Saara Metsäranta: Meitä vasten hukkuneet

Max Lampinen, 6.6.2018

Saara Metsärannan esikoiskokoelman mainosteksti houkuttelee lukijoita pariinsa näin: ”Kirjan ensimmäinen versio on kirjoitettu Metsärannan työskennellessä Silja Linella, ja meren läheisyys on aistittavissa kirjan sivuilta.” Teoksen samean läpinäkyvät kansiliepeet sisältävät tietoja niukemmin, perinteiset henkilötiedot ja maininnan Nuoren Voiman runokilpailun voitosta. Ainoana vihjeenä teoksen yhtenäisestä aiheesta on takakannen lakoninen: ”28.09.1994 / yö on sama”. Päivämäärä ei ole…

Lue lisää

Arja Tiainen: Kirjeitä karkailevalle puolisolle

Jani Saxell, 16.4.2018

Suomen kirjallisuus on tehty järeistä syntymyyteistä ja luomiskertomuksen mukaelmista, aina Kalevalan sotkanmunasta Väinö Linnan suohon, kuokkaan ja Jussiin. Arja Tiainen (s. 1947) avaa kolmannentoista runokokoelmansa Kirjeitä karkailevalle puolisolle omalla ilakoivan feministisellä luomiskertomuksellaan, jossa asiat on kerrottu Eevan näkökulmasta. ”Aamujen aamu, jumala saanut kaiken valmiiksi,/ nyt on vedet happi luonto eläimet maa viheriöi/ linnut taivaalla kalat merissä,…

Lue lisää

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto