Jään luoksesi, Vegetaristi

Etelä-Koreasta on suomennettu kai tähän mennessä kolme romaania, Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä (2015) ja Jään luoksesi sekä Han Kangin Vegetaristi. Näistä paneudun nyt kahteen jälkimmäiseen.

Minun olisi varmaan pitänyt tietää viihdeteollisuuden suuri merkitys Etelä-Korean kulttuurissa jo ennen kuin tartuin kirjaan, jossa on imelänpuoleinen kansi. Toivoin, että nyt ilmestynyt Jään luoksesi tuosta kannestaan ja sentimentaalisesta nimestään huolimatta pystyisi avaamaan eteläkorealaisten ihmisten todellisuutta.

Kuka puhuu, kuka kuuntelee

Jään luoksesi vie tarinaa pääosin kahden ihmisen minäkerrontana: varsinainen kertoja on naispuolinen yliopisto-opiskelija Jeong Yun, ja hänen rinnallaan puhuu ”ruskean muistikirjansa” sivuilla samoista opiskeluvuosista hänen miespuolinen opiskelutoverinsa Myeong-seo. Romaanin kolmas ääni on annettu professori Yunille, jonka uskollisia oppilaita Jeong Yun ja Myeong-seo ovat. Romaanin alussa ollaan nykypäivän äärellä. Professori Yun on kuollut ja nämä kaksi hänen oppilastaan tapaavat toisensa pitkän erossaolon jälkeen. Heidän muistelujensa kautta mennyt alkaa tulla näkyviin.

Profaani muutetaan henkeväksi, mielestäni epäilyttävin keinoin.

Etelä-Korea siirtyi diktatuurista demokraattiseen monipuoluejärjestelmään joskus 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa kansanäänestyksen kautta. Silloin kun romaanin kaksi opiskelijaa ja muutama heille hyvin läheinen opiskelutoveri olivat nuoria, loputtomat mielenosoitukset täyttivät kadut, tukkivat tiet joukkoliikenteeltä. Opiskelijoiden silmät olivat usein kyynelkaasusta punaiset ja ärtyneet. Joitakin opiskelutovereita katosi. Tätä kaaosta kirjailija kuvaa kovin epämääräisesti, menemättä suoraan poliittisiin kysymyksiin tai hallinnon problematiikkaan.

Siihen verrattuna kirjassa estetisoidaan henkilöiden abstrakteiksi jääviä tunneliikahduksia ja keitonvalmistuksen eri vaiheita käydään huomattavan pedantisti läpi. En ylipäänsä löydä romaanista kuvaa historiasta tai yhteiskunnasta, vaan vain jotain epämääräiseksi liudennettua, väritettyjä tunteita. Tapahtumien päälle ikään kuin heitetään kirjava tunnematto, jotta asioita ei tarvitsisi nimetä arkirealistisella tasolla: profaani muutetaan henkeväksi, mielestäni epäilyttävin keinoin.

Romaanissa viitataan ehtimiseen länsimaiseen kulttuuriin, Rainer Maria Rilken Malte Laurids Briggen muistiinpanoista puhutaan kovasti, Rilken runoja on lukujen mottoina, Arnold Böcklinin maalaus Kuolleiden saari on hartaan kiinnostuksen kohde ja romaanin rakkaan kissan nimi on Emily Dickinson. Mutta itä pysyy itänä.

”Sydämeeni tuli särö ja ohut jääkerros peitti sen”

Elämän tarkoitusta etsitään ja määritellään kovasti, tyyliin ”Toivon, että mikään ei ole merkityksetöntä. Toivon, että olisi lupauksia, jotka ovat uskomisen arvoisia”, ”Muistetaan tämä päivä ikuisesti” tai ”Maailman kaunein nainen on se, joka kantaa sisällään uutta elämää”. Ihmiset liikkuvat läpi kirjan muistamisen ja unohtamisen rajoilla, kääntäen selkäänsä toisaalle ja tähyillen toisaalle. Suuri tiennäyttäjä on professori Yun, jonka arvokkain opetus liittyy Kristoforos-myytin esittelemiseen ja analysointiin, siitä keskustelemiseen. Professori kuitenkin eroaa yliopistosta olojen sekavuuden vuoksi, mutta häneltä jää oppilaille osoitettu kirje, jossa hän kertoo valinnoistaan näin:

”Sisälläni risteilee luonnollisesti erilaisia tunteita ja ajatuksia jättäessäni tehtävän, jota olen pitänyt kutsumuksenani. (…) Tämä aikakausi on koettelemusten jatkumo minun kaltaiselleni runoilijalle, joka on käsitellyt sanoja ja paininut niiden kanssa ammatikseen koko elämänsä. Olen menettänyt haluni puhua sanoista aikakaudella, jolla sanat ovat menettäneet arvonsa ja jota hallitsevat vääristyneet ja väkivaltaiset sanat. (…) En ole myöskään erakko, joka kieltää nihilistisesti kaikki maalliset arvot ja lähtee yksin etsimään jaloutta.” (s. 233–234)

Minun on vaikea ymmärtää sisällöltään noin ristiriitaista tunnepurkausta. Milloin sanat ovat menettäneet arvonsa, siis sillä tavalla, että sanojen käyttämiseen vihkiytynyt menettäisi halunsa puhua niistä? Valtio ja kansa voivat toki tehdä hirveitä asioita kamalina aikoina, mutta luulisi, että juuri silloin sanojen ilmaisuvoimaa tarvitaan vieläkin enemmän. Kun professori vielä toteaa, ettei ole mikään erakko, joka nihilistisesti kieltää maalliset arvot, tekee mieli sanoa, että ensimmäiseksihän nihilisti kieltää nimenomaan henkiset arvot, eihän hän muuten mikään nihilisti olekaan.

Ensimmäiseksihän nihilisti kieltää nimenomaan henkiset arvot, eihän hän muuten mikään nihilisti olekaan.

Tulee tunne, että professori, jonka puheissa tuntuu tiivistyvän se, mitä romaanilla on sanottavanaan, jättää oppilailleen perinnöksi melkoisen ristiriitaisuuksien katekismuksen. Onko tämä kaikki ironiaa? Enkö minä tajua romaanin paradigmaa? Löydän vain äitelän heppoista kevyen sarjan romantismia jostakin, mikä varmaan kuitenkin haluaisi tulla tulkituksi henkevänä ja syvällisenä.

Ovatko eteläkorealaiset pelkkiä henkiolentoja?

Jos olisin saanut Shinin romaanin kautta jonkinlaisen käsityksen eteläkorealaisesta kulttuurista tai yhteiskunnallisesta todellisuudesta tai maan ihmisistä, olisin voinut pitää teosta mielenkiintoisena ja tutustumisen arvoisena. Ennen kaikkea olisin toivonut voivani pitää siitä, että se niin kipeästi pyrkii hehkuttamaan myönteisiä tunteita, elämänuskoa.

Sen sijaan päällimmäinen vaikutelma Jään luoksesi -teosta lukiessa oli, että Shin on kovasti pyrkinyt kirjoittamaan jonkinlaisen eteläkorealaisen mukaelman tai tyylipastissin Rainer Maria Rilken teoksesta Malte Laurids Briggen muistiinpanoja, mutta oma kulttuuri ei ole auttanut kirjoittajaa löytämään tällaista rinnakkaismaailmaa. Romaanista huokuu vaikutelma, että kovin monia asioita ei saa sanoa, juuri muuten kuin lähes läpäisemättömien romantisoivien sumuverhojen läpi. Ja jos romaani ei pysty kulkemaan todellisuutta kohti ja tuomaan sitä näkyviin, se jää polkemaan eskapismin puolelle. Viihdekirjallisuudessahan se on melkein ansio, vakavalle lukijalle tarkoitetussa vakavassa romaanissa ei.

Nuoren naisen kasvutarina: kasvioppi

Sitten aloitin Han Kangin Vegetaristin lukemisen ja mietin, kuljenko tämänkin romaanin läpi kuin sumussa, olenko kadottanut lukutaitoni, vai olisiko vain korkea aika mennä Specsaversille? Epävarmuus ei ole lukijan paras ystävä. Vegetaristi alkoi kuitenkin heti puhua kieltä, jonka ympärille en jäänyt harhailemaan. Yksi yhteinen ja kumpaakin kirjaa kokoava teema näillä kahdella on. Sekä Shinin Jään luoksesi että Kangin Vegetaristi ovat kuvauksia katoamisesta tai katoamisista. Shinin romaanissa ihmisiä katoaa sekä konkreettisesti että henkisesti, kun ihmiset muuttuvat toisilleen vieraiksi eivätkä enää löydä yhteyttä.

Sekä Jään luoksesi että Vegetaristi ovat kuvauksia katoamisesta tai katoamisista.

Vegetaristissa katoaminen on toisenlaista, muodonmuutoksen kautta tapahtuvaa. Romaani on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisen nimi on juuri tuo Vegetaristi, toinen on nimeltään Mongoliläiskä ja kolmas Liekehtiviä puita. Joka osassa kerrotaan romaanin keskeisestä hahmosta, Yeong-hyestä ulkopuolisen kautta, ensin aviomiehen, sitten Yeong-hyen siskon miehen ja lopuksi hänen siskonsa, In-hyen.

Yeong-hye on romaanin muuttuja. Hän on myös päähenkilö hiukan samassa mielessä kuin Gregor Samsa on Franz Kafkan Muodonmuutoksen päähenkilö. Samaan tapaan Selja Ahavan romaanissa Ennen kuin mieheni katoaa aviomies vaihtaa sukupuolta, Vegetaristissa lihallisuudesta vieraantunut nainen kokee muuttuvansa puuksi.

Aluksi ainoa perheestä ja yhteisöstä erottava piirre on Yeong-hyen yhtäkkinen ja ehdottomalta vaikuttava muuttuminen vegetaristiksi. Perheen suhtautuminen Yeong-hyen muodonmuutokseen lihansyöjästä vegetaristiksi muistuttaa Gregor Samsan vanhempien reaktioita tämän muututtua syöpäläiseksi. Isä yrittää tunkea tyttärensä suuhun lihapaloja väkisin sillä seurauksella, että tyttären henkinen hajoaminen alkaa. Tämän kohtauksen ja sitä seuraavien kehittelyjen kautta Han Kang avaa näkymän eteläkorealaiseen tapakulttuuriin ja normeihin, ja häneen verrattuna Shin tuntuu kirjoittavan normien rajoissa.

Sairaskertomus pähkinänkuoressa

En halua referoida enempää ja viedä lukijoilta löytämisen iloa. Vegetaristi on toki hyvin aasialainen romaani, mutta se opettaa meidät tulkitsemaan aasialaista kulttuuria ja kielen takana olevaa todellisuutta aivan eri tavalla kuin Kyung-sook Shinin Jään luoksesi, jonka kulttuuripinta tuntui minusta läpitunkemattomalta. Vegetaristin maailma jää arvoitukselliseksi tavalla, joka innostaa tulkintoihin.

Onko se erotisoitumisen kuvaus, kuvaus erotiikkaan vieraantumisesta vai jostakin muusta, onko sen eroottinen viritys harhapolku? Joka tapauksessa se on kuvaus sairastumisesta, sairaskertomus, omintakeisesti kerrottu, tai vielä tarkemmin sanottuna, se on kuvaus sosiaalisesta ympäristöstä, jonka keskellä subjektiivisesti ja omaehtoisesti kokeva ihminen sairastuu.

Romaanille myönnettiin vuonna 2016 Booker-palkinto, ja yksi sen ylistäjistä näkyy olevan Ian McEwan, jonka pienoisromaania Pähkinänkuori voisi jossakin mielessä pitää melkein Vegetaristin sisarteoksena, velipuolena vähintään.

Jos on kiinnostunut Etelä-Korean sosiaalisesta todellisuudesta, Shinin ja Kangin romaanit tarjoavat mainion ristivalotuksen, mutta antavat varmasti myös haasteita lukijalle.