39º Luoteeseen

Takakansi luonnehtii Nelli Hietalan (s. 1981) esikoisen 39º Luoteeseen nuorten aikuisten romaaniksi. Vaikka ikään perustuvat jaottelut ovat usein turhia ja tarpeettomia, Hietalan romaanin voisi hyvin luokitella nuortenkirjaksi. Tätä älköön kukaan lukeko synniksi. Aikuisten soisi lukevan nuortenkirjoja paljon nykyistä enemmän, eikä päähenkilöiden ikä ole koskaan merkinnyt kirjan genreä. Romaanissa 39º Luoteeseen päähenkilöt ovat vähän yli parikymppisiä. Jos heidän ikäänsä ei olisi mainittu, olisin veikannut heidät pykälää nuoremmiksi. Voisi ehkä sanoa, että he ovat ikäänsä nähden hieman lapsellisia, mikä ei vähennä kiinnostavuutta ja nuoruuden kuvauksen yleispätevyyttä. Kyse voi olla myös siitä, että romaani kuvaa arviolta 1950-lukua, jolloin taidettiin olla nuoria nykyistä pidempään.

Hietala käyttää kirjan rakenteena näkökulmatekniikkaa: Kertoja vaihtuu joka luvussa Nerinestä Mikoon ja Mikosta Nerineen. Kahden kertojan näkökulmat ja heidän nimiinsä kirjatut luvut toimivat hyvin ja nostavat kiinnostavasti esiin hyvin erilaisista oloista tulevien tytön ja pojan kokemuksia, usein rinnakkaisia kertomuksia samoista asioita. Kiinnostavinta on, miten molemmat kertojat nostavat ehdottomasti kolmanneksi päähenkilöksi Mikon pari vuotta nuoremman pikkuveljen Eelin. Tämä on epäsuorasti kolmas kertoja.

Vuorottelurakenne katkeaa kolmesti, kun kirjailija valottaa erillisissä luvuissa juonen kannalta keskeisiä asioita, pääosin aiemmin tapahtunutta. Jäin miettimään, eikö näiden kolmen luvun aineksia olisi voinut hieman lisävaivaa nähden sijoittaa Nerinen ja Mikon – ja Eelin – kertomuksiin. Nyt ne tuntuvat jossain määrin irrallisilta, vaikka ne antavatkin taustaa ja helpottavat juonen seuraamista.

Hietalan romaanin nuoret eivät ole keskivertonuoria. Nerine on viettänyt äitinsä kanssa ajelehtivaa ja epävakaata elämää. Kun romaani alkaa, parikymppinen Nerine ei ole koskaan asunut samalla paikkakunnalla vuotta pidempään. Miko ja Eeli puolestaan tulevat merenrantakylän leipuriperheestä. Heistäkin on määrä tulla leipureita. Poikien isä toivoo monen sukupolven ammatin ja liikkeen siirtyvän pojilleen. Boheemilla äidillä ei taida olla asiaan kantaa, kuten ei juuri mihinkään muuhunkaan asiaan. Miko, Eeli ja isä ovat perheen ja leipuriliikkeen ydin. Äiti on outo ja syrjässä.

Nerine on joutunut jo hyvin nuoresta ottamaan vastuuta itsestään sekä myös ailahtelevasta ja todellisuuspakoisesta äidistään. Isää ei ole koskaan näkynytkään. Kiintymyksien tai ystävystymisten syntyminen on tällaisessa elämässä ollut mahdotonta. Heti kun on hieman vakiinnuttu, äidillä alkaa poltella muuttohalu. Näin nytkin, vaikka äidin ja tyttären kylälle perustama sauna tuottaa elannon. Romaanin tapahtumien edetessä äiti on taas lähdössä, mutta Nerine on valmis uhmaamaan äidin tahtoa eikä enää halua seurata tätä.

Poikien perheen elämä vaikuttaa suoraviivaiselta eikä lainkaan muutoshakuiselta. Kun vähän raaputetaan, pinnan alta tulee esiin muutakin kuin aamiaissämpylöitä. Miko on leipuri jo seitsemännessä polvessa ja kasvamassa ottamaan vastuun perheen leipomoyrityksestä isän jälkeen. Samoin on pikkuveli Eeli. Veljesten suhde on erikoinen. Eeli kasvoi jo lapsena suureksi ja samalla ison veljen suojaksi mm. koulukiusaamisessa. Eeli on nytkin Mikon toiveiden tiellä, kun hän on kolmantena pyöränä hänen ja Nerinen kertomuksissa ja seurustelussa traagisen kuolemansa jälkeenkin.

Meri on maisema ja kohtalo

Kullakin on romaanissa pelkonsa. Eeli pelkää vettä, joka kuitenkin samalla houkuttaa ja on rannikkokylässä myös fyysisesti läsnä koko ajan. Eelillä on rannalla oma piilopaikkansa. Rakastuminen Nerineen saa Eelin uhmaamaan pelkoaan, mikä koituu onnettomasti Eelin kohtaloksi. Tämä vaikuttaa Nerinen ja Mikon suhteisiin. Vaikka he seurustelevatkin, Eeli on aina mukana, myös kuolemansa jälkeen. Nerine näkee Mikossa Eelin, hän tuntee Eelin läsnäolon aina ollessaan Mikon seurassa. Nerine ja Eeli olivat rakastavaisia, vaikka eivät romaanin kerronnan aikana ehtineet edes monesti tavata saati aloittaa varsinaista seurustelua.

Romaanin avainsanoja ovat meren lisäksi majakka, lasikuulat sekä lasinen koru. Näistä Hietala kirjoittaa erityisesti luvuissa, joissa hän taustoittaa henkilöidensä käyttäytymistä ja kuvaa tapahtumien taustalla olevia salaisuuksia ja synkkiäkin virtoja.

Rakenteen lievän kömpelyyden lisäksi Hietalalla on kielellisesti ajoittain haparointia. Olisi vielä tarvittu työstämistä, joko kirjailijalta tai kustannustoimittajalta tai molemmilta. 39º Luoteeseen on pienistä puutteistaan huolimatta kiinnostava ja hyvin kuvattu nuorten kehityskertomus. Loppu on kiinnostava. En usko paljastavani liikaa loppuratkaisusta, kun kerron, että Nerine jää ja Miko lähtee. Hietala kääntää alkuasetelman taitavasti vastakkaiseksi.

Nelli Hietala on jyväskyläläinen opiskelija ja kirjastovirkailija. Hän sai 2008 kunniamaininnan J. H. Erkon kirjoituskilpailussa.