Taivas

2010-luku on ollut Suomen kirjallisuudessa dystopian läpimurron aikaa.
Tampereen yliopistossa on menossa dystopiafiktioiden tutkimushanke. Tutkittavaa riittää, sillä projektin blogin mukaan 2010-luvulla oli 2017 kevääseen mennessä ilmestynyt yli 70 dystopiateosta. Sen jälkeen on ilmestynyt vielä lisää kirjoja. Yksi joukon kirkkaimmista on Piia Leinon romaani Taivas.

Piia Leinon romaani on vuosikymmenen kirkkaimpia dystopiakirjoja.

Dystopia kuvittelee tulevaisuuden maailman sellaisena kuin se tulee olemaan, jos emme tee muutosta. Dystopia on utopian vastakohta, tässä ajassa esiintyvien pelkojen toteutuma. Yhtenä syynä dystopian kasvavaan suosioon on huoli globaalien ympäristöongelmien seurauksista. Leinonkin romaanissa ilmastonmuutoksella on merkittävä rooli, mutta lisäksi mukana ovat kaikki muut dystopioiden tyypilliset teemat: poliittisen ääriryhmän valta-asema, sukupuolten välinen asetelma, tekoälyn vaikutus ihmisyhteisöön ja vapaan tiedonsaannin esteellisyys. Ainoastaan 1900-luvun lopun dystopioille tyypillinen ydinsota- tai ydinonnettomuusfantasiointi puuttuu Leinon teemakirjosta.

Monissa dystopioissa valitaan tarinan voimin tarkasteltavaksi vain jokin edellä mainituista teemoista. Klassikoista Georg Orwellin Vuonna 1984 kertoo totalitaarisesta yhteiskunnasta, Margaret Atwoodin Orjattaresi sukupuolten välisen valta-asetelman ääritilanteesta ja monet muut Atwoodin romaanit puolestaan ympäristötuhon seurauksista. Uusissa suomalaisissa dystopioissa on käsitelty paljon ympäristöuhkia, esimerkkinä vaikkapa Risto Isomäen trillerit tai Emmi Itärannan romaanit.

Taivaassa Leino on rohkeasti ottanut mukaan kaikki osa-alueet. Yhteen romaaniin aineksia on paljon, mutta Taivaassa ne liittyvät niin tiiviisti toisiinsa, että kokonaisuus on yhtenäinen ja vakuuttava.

Suljettu Helsinki

Taivas kertoo Helsingistä vuonna 2058. Valtaa pitää äärioikeisto, jonka edustajia kutsutaan nahkapäiksi. Hakaniemen tori on täynnä maahanmuuttajia ja kerjäläisiä. Markkinatalous on romahtanut, matkustamaan ei pääse. Muun maailman tilanteesta ei tiedetä mitään, sillä internetverkko on romahtanut ja tiedonsaanti on muutenkin rajoitettua. Huhutaan, että sisällissodan seurauksena Suomi on jaettu jostain Hämeenlinnan pohjoispuolelta kahtia kymmenen metriä korkealla aidalla.

Helsinkiläiset ovat sulkeutuneet asuntoihinsa. Kaduilla liikutaan vain pakosta, lähinnä ruoanhankinnan vuoksi. Sirkka- ja soijajauhe sekä ohraryynit, ne ovat ravinnon perusta. Kaduilla vaanii jokin nimetön uhka, vallitsee pelon ilmapiiri.

Suomi on jaettu jostain Hämeenlinnan pohjoispuolelta kahtia kymmenen metriä korkealla aidalla.

Romaanissa seurataan kahden päähenkilön, Akselin ja Iinan tarinaa. He tapaavat ensimmäisen kerran virtuaalitodellisuudessa, Taivaassa. Se on koukuttava toinen maailma, johon helsinkiläiset pakenevat reaalitodellisuutta niin usein kuin heillä on varaa. Taivaassa voi käydä pyramidilla, Babylonin riippuvilla puutarhoilla ja New Yorkissa sellaisena kuin se oli ennen vuoden 2043 tuhoisaa hyökyaaltoa.

Vaikuttavinta Taivaan virtuaalitodellisuudessa on Vanha Helsinki, johon on sijoitettu kaikkea mitä 2010-luvun ihmisillä on. Vuonna 2058 ihmisten taivas on se, mitä meillä on nyt. Akseli ja Iina ihmettelevät 2000-luvun alun menoa. Akselin löytämistä lehtijutuista käy ilmi, että ilmastonmuutoksesta ja muista uhkista tiedettiin. Silti niiden annettiin tapahtua, hän ihmettelee.

Akselin ja Iinan ajassa halut ovat muuttuneet. He eivät ole kiinnostuneita uusista tavaroista, sikäli kuin sitä edes on saatavilla. Samoin matkustelu ympäri maailmaa on heille täysin absurdi ajatus:

”Ennen vanhaan ihmiset olivat liikkeessä koko ajan, seilasivat valtavilla risteilyaluksilla ja kuluttivat maan piloille, tuhosivat ilmakehän lentämällä ja kuluttivat maan sisään vuosimiljoonia kerrostuneet öljyt muutamassa vuosikymmenessä polttoaineisiin ja muovikrääsään, jota kuljetettiin ympäri maailmaa.”

Kaiken turhuuden huipentuma on Pez-karkkikone, joka on tehty siksi, että siitä on hauska napata karkki suuhun. Se on tehty Kiinassa ja kuljetettu laivalla pitkin valtameriä, jotta suomalainen lapsi ei ikävystyisi makeisia syödessään.

Dystopia on voimakas kannanotto nykyisen elämäntapamme vastuuttomuudesta ja henkilökohtaisten nautintojen hakemisen itsekeskeisyydestä suhteessa seurauksiin. Liikaa Leino ei kuitenkaan osoittele tai syyttele, vaikka tendenssikirjallisuuden suuntaan taipuukin.

Maailmanjärjestys mielessä

Dystooppinen kirjallinen maailma poikkeaa aina lukijan reaalimaailmasta niin paljon, että sen toimintaperiaatteiden ja yksityiskohtien kertomiseen tarvitaan runsaasti viittauksia menneisyyteen tai joskus pitkiä selostaviakin osioita. Leinon tekstissä maailma rakentuu luontevasti ja järjestelmällisesti. Tutkijana työskentelevän Akselin kirjoittamat katkelmat ovat päälle liimattu keino selventää virtuaalisen Taivaan olemusta ja historiaa, mutta niitä ei onneksi ole aivan esitelmiksi asti.

Ahdistavimmalta vaikuttaa tunteiden puuttuminen. Kaikki on samantekevää, tasapaksua.

Akseli ja Iina ovat persoonallisia, inhimillisiä henkilöhahmoja. Kertoja pääsee syvälle heidän ajatuksiinsa, toiveisiinsa ja tuntemuksiinsa. Taivas on kaunokirjallisesti taitava esitys. Dystopioissa henkilöistä tulee helposti vain heitä ympäröivän maailman piirteiden edustajia, joiden toiminnan kautta tekstissä osoitetaan, yltämättä pohtimaan tilanteen vaikutusta henkilöhahmojen psyykkeeseen. Taivas ei jää yksiulotteisen viihteen tasolle. Myös kielellisesti se on korkeatasoista tekstiä, vaikkei tyylissä mitään uutta ja mullistavaa olekaan.

Romaanihenkilöiden maailmassa ahdistavimmalta vaikuttaa tunteiden puuttuminen. Kaikki on samantekevää, tasapaksua. Tunteita ja aistimuksia koetaan virtuaalilasit silmillä Taivaassa. Henkilöhahmot eivät tunne seksuaalista halua. Lapsia ei ole syntynyt käytännössä muille kuin maahanmuuttajille. Elämänhalun ja seksuaalisen kiinnostuksen palauttamiseen on olemassa pilleri, mutta sen vapauttamisen seuraukset voisivat olla vallanpitäjien kannalta tuhoisia.

Leinon luomat visuaaliset näkymät ja tuttuihin paikkoihin sijoittuvat tapahtumat tekevät romaanista jopa elokuvallisen tarkasti kuviteltavan näyn. Kertoja mainitsee paljon tunnistettavia yksityiskohtia, jotka kuitenkin ovat muuttuneet: ”Akseli muistaa päivän, jolloin junat lakkasivat kulkemasta. Hän asui silloin vielä Pasilassa Ratamestarinkadulla, eikä ollut tajunnut kuinka vahvasti junien loputon ohiliuku rytmitti hänen maailmaansa. Kun liikenne loppui, tornitalojen kiviset korttelit hiljenivät.”

Vuonna 2058 Helsingissä on edelleen hiljaista, mutta pinnan alla kytee pahoja asioita.

Dystopia kertoo nykyhetkestä

Tulevaisuuteen sijoittuvat romaanit ovat käytännössä aina dystopioita, mikä kertoo vallitsevasta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Vetävän, seesteisen utopian kirjoittaminen on tosin vielä paljon haastavampi tehtävä kirjailijalle kuin konfliktisen maailman kuvaaminen, mutta silti, dystopiateosten runsaus on paljon puhuva ilmiö.

Kirjallisuuden valtti on kokemuksellisuus ja emotionaalinen kosketus.

Tarinallisessa muodossa maahanmuuttajien aalto tai ilmastonmuutoksen seuraukset ovat kokemuksellisesti lähempänä lukijaa kuin uutisisten ja tietokirjojen faktapohjaisessa lähestymistavassa. Se on kirjallisuuden valtti monien medioiden välisessä kilpailussa. Kaunokirjallisuudessa voidaan kertoa emotionaalisesti koskettavia tarinoita erilaisissa olosuhteissa, ajassa ja paikassa elävistä ihmisistä. Emotionaalinen kosketus korostuu dystopian lajityypissä, kun käsittelyssä ovat kaikkia koskevat suuret ja pelottavat ilmiöt. Kaunokirjallisuus voi tuoda ne lähelle todentuntuisesti.

Mutta eivät dystopiatkaan ole totaalisen synkkiä. Taivaassa on valoa tunnelin päässä. Toivo on yksilöissä, heidän tunteissaan ja teoissaan.

Taivas on monella tavalla tyypillinen dystopia, mutta silti se on samalla aivan omanlaisensa teos, vahva näky.