Hiljainen kevät

Taina Teerialhon Hiljainen kevät on tiivis romaani naisesta, joka havahtuu elämänsä yksitoikkoisuuteen ja huomaa elävänsä muutosten kevättä. Keväästä tulee vakava ja ristiriitainen jakso täynnä vanhasta luopumista ja uuden löytämistä.

Hiljainen kevät -romaanin minäkertoja Hanna esittelee itsensä napakasti:

”Asumme Mikonkadulla: minä, Ilari ja poikamme Roope. Opiskelen yliopistokeskuksessa. Pääaineeni on digitaalinen kulttuuri. Pidän parhaillaan kolmatta välivuotta opiskelustani. Myös Roope on kolmevuotias. Olen työssä, kävelen ja pyöräilen päivittäin.”

Lähes kaksisataa sivua myöhemmin Hanna täydentää esittelyään lauseella: ”minulla oli kerran mies”.

Hanna on tavannut miehensä muutama vuosi ennen romaanin nykyhetkeä ja muuttanut tämän kanssa yhteen. Pojan syntymän jälkeen Hanna on jäänyt kotiin keskeyttäen opintonsa ja päätynyt lopulta yksitoikkoiseen työhön pakkaamaan leluja.

Jo parisuhteen alkuvaiheessa mies on kertonut Hannalle olevansa kykenemätön rakastamaan. ”Annoin kaiken jatkua vaikka tiesin aika pian, kuulin jo sen, millainen hän oli”, Hanna tunnustaa pohtiessaan elämäntilannettaan.

Muistoissa linnut ja luonto

Hanna ei murehdi miehensä menettämistä sen kummemmin, koska hänellä on muutakin menetettävää: lääkärin mukaan hän vähä vähältä menettää kuuloaan. Joutuessaan kuulotutkimuksiin hän tuntee halua piiloutua kaikelta ja kaikilta koko kevään ajaksi.

Äänten katoaminen pelottaa Hannaa, koska kevät on hänelle ensisijaisesti lintuja ja lintujen ääniä ja luonto on ainoa paikka, jossa hän tuntee voivansa olla vapaa ja oma itsensä.

Hannan lapsuusmuistotkin liittyvät lintu- ja luontoelämyksiin. Erityisesti lintumuistoja Hannalla tuntuu riittävän.

”Kanalan punamullalla maalatun seinän koloon pääskyset asettuivat joka kesä. Kun varovasti kapusin ämpärin päälle ja kurkistin, saatoin nähdä keltaisia suitaan aukovat linnun poikaset.”

Teerialho kirjoittaa lyhyitä, selkeitä lauseita. Hän käyttää Hannasta kertoessaan tehokkaana apukeinona lintuja. Hannan läheisten käyttäytymis- ja reagointitavat vertautuvat lintujen käyttäytymiseen, ja Hannan elämänvaiheet jäsentyvät lintu- ja luontomuistojen kehykseen.

Ajatuksenvirtaa ja runollista toistoa

Hannan tarina on tavanomainen tarina naisesta, joka ajautuu parisuhteeseen ja luopuu omasta urastaan. Lopulta nainen päätyy tai joutuu yksinhuoltajaksi ja aloittaa uuden elämän, jota ei hallitse hänen miehensä vaan hän itse.

Teerialho kertoo tuttuakin tutumman tarinan. Hän keskittyy päähenkilön ajatuksenjuoksuun ja värittää tarinaa tämän lintuharrastuksella.

Teerialho keskittyy kuvaamaan Hannan ajatuksenjuoksua niin lennokkaasti, että paikoin lukijan on vaikea hahmottaa lauseita toisiinsa sitovaa punaista lankaa. Monitulkintaiset lauseiden rinnastukset tuovat tekstiin runollista irtonaisuutta.

Teerialho käyttää tekstinsä tehokeinona myös toistoa.

”Olen tämän oloinen ja kokoinen. Minulla on kello ranteessa ja se toimii. Uskon aikaa olevan, vaikka en näe sitä. Tuntevathan linnut muuttoreittinsä sateessa ja vaikka pimeässäkin, tuntevat ja tietävät.”

Henkevä maaseudun kuvaaja

Teoksessaan Lännen väkeä (2000) Teerialho osoitti osaavansa kuvata maaseudun tapoja ja ihmisiä havainnollisesti ja vähäeleisen osuvasti. Samaa maaseudun tuntemusta Teerialho viljelee myös uusimmassa romaanissaan.

Hiljainen kevät -romaanin Hanna asuu kaupungissa. Muistoissaan hän kuitenkin palaa lapsuutensa maalaismaisemiin ja tuntemuksiin, jotka Teerialho kuvaa melkeinpä yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin kuin Hannan nykyhetken.